Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. toukokuuta 2025
Hän oli keskikokoinen, vähän lyhytkaulainen, mutta kauniskasvoinen mies. Parta oli leikattu ranskalaiseen suippomuotoon, kasvot hyvin herkästi ilmaisivat vaihtelevia mielialoja ja siniset silmät vähän levottomasti kiihtyivät milloin yhteen milloin toiseen, tietämättä mihin pysähtyä. Päälaki oli vähän kalju.
Juhani Ahon ensimmäiset kertomukset olivat Sipolan Aapon kosioretki ja Siihen aikaan, kun isä lampun osti, joista varsinkin jälkimäinen hauskuudellaan viehätti lukijakuntaa. Näiden jälkeen nostivat huomiota Muuan markkinamies, kansanmiehen surullinen elämäkerta, ja leikillisyydessään verraton kuvaus Rautatie, niinkuin myös Papin tytär, jossa esitellään nuoren tytön henkistä riutumista ahtaissa kotioloissa. Viimeksi-mainitussa teoksessa Aho jo täydellisesti astuu uuden realismin polkuja; sama suunta ilmaantuu vielä muutamissa pienissä kertomuksissa (Hellmannin herra y. m.) ja yltyy korkeimmilleen novelleissa Helsinkiin ja Yksin. Mutta jälkimäisessä, jonka hän kirjoitti käytyänsä Pariisissa ja siellä lähemmin tutustuttuansa ranskalaiseen kirjallisuuteen, esiintyy samalla ensi kerran se sorea, taiteellinen kertomistapa, joka siitä asti on jäänyt Ahon teosten tunnusmerkiksi. Tästälähin myös romantinen tunteiden kuvailu saa yhä laajemman alan Ahon kirjailijatoimessa. Suurta suosiota ovat hänen teoksistaan saavuttaneet nuo lyhyet, Lastuja nimiset luonnon- ja ihmiselämän-kuvaukset, joita on tullut neljä sarjaa (1891 1899). Erittäin kauniita ovat ne, joihin isänmaalliset tunteet antavat aihetta, niinkuin "Uudisasukas", "Kosteikko, kukkula, saari", "Katajainen kansallisuutemme" y. m. Toisissa tekijä, milloin vakavasti, milloin leikillisesti tai ivallisesti, piirtelee kuvia henkilöistä tai kohtauksia elämästä ("
Kansallisesta realismista ranskalaiseen naturalismiin, ranskalaisesta naturalismista uusromantiikkaan, uusromantiikasta vanhaan kansalliseen romantiikkaan, kaikkialla hän kuitenkin on sama, aina Juhani Aho, aina itselleen uskollinen, aina epäilijä, aina perus-olemukseltaan taiteilija.
Domremyn onnettomat asukkaat olivat kuitenkin herralleen uskollisia. »Bourgesin kuninkaan» surullinen tila herätti heissä sääliä, ja hänen vikansa eivät saavuttaneet heidän korviaan. Näissä kuninkaan välittömissä alamaisissa oli rakkaus ranskalaiseen isänmaahan kehittynyt enemmän kuin missään muissa. He eivät vain tunteneet olevansa läänitysherran vasalleja, he olivat ranskalaisia.
Sinä teetkin aina kaikki päin mäntyyn ja oman pääsi mukaan. Kuinka oman pääni mukaan? Minä uskon niinkuin yksinkertaisin maalaisvaimo, sanoi Mariette hymyillen. Mutta kolmanneksi, jatkoi hän, minä aijon huomenna ranskalaiseen teaatteriin. Ah! mutta oletko, Dmitrij, nähnyt sitä... Kuinka se taas olikaan? sanoi kreivitär Jekaterina Ivanovna.
Päivän Sana
Muut Etsivät