United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Etkös ollut onnellinen avioliitossasi? RAFAEL. Me rakastimme toinen toistamme, että olimme hulluksi tulla; mutta lempo osasi pariimme; anoppi asui tykönämme. FEDERICO. Aivan oikein, lempo ja anoppi ovat yhtä. RAFAEL. Onnemme meni hiiteen. Ystäväni, jos nait FEDERICO. Kuukausi aikaa minä sen jo tein. RAFAEL. Entä onko sinullakin anoppi? FEDERICO. Kaksi yhden verosta. Kaksi?
Tästä veistelimme kaikenmoisia kappaleita; niitä oli jos yhdeksäänki sähtiin, ja vaikea olisi sanoa, mitä ne mikin esitteli. Soittokoneista rakastimme enimmästänsä viulua. Näitä tehtiin ensin päreestä, ja jouhesta pantiin kielet. Mutta kun näistä lähti vaan kuin hyttysen ääntä, eikä se tyydyttänyt korkeimman maun vaatimuksia, niin ruvettiin tuumimaan, mitenkä saataisiin taloon oikea viulu.
Mutta yleisesti kohteli hän meitä hyvin, eikä meillä ollut valituksen syytä, sillä, kuten sanoin, kuumassa ja kylmässä, päivä-paisteessa ja sateessa oli hän itse aina mukana, eikä huolinut ilmasta enempää, kuin joku armeijan vanhimmista sankareista. Me rakastimme häntä, ja oikein todella luulen, että, jos hän olisi käskenyt, olisimme me menneet sekä veteen että valkeaan hänen edestänsä.
Sillä me elimme kukkuloilla, missä ilma oli kevyttä ja kirkasta, missä työskenneltiin ihmisyyden hyväksi ja mihin ynseydellä ja itsekkyydellä ei ollut pääsyä. Me rakastimme rakkautta. Ja tärkeintä kaikesta oli: minä onnistuin tarkoituksessani. Minä annoin hänelle lepoa hänelle, joka niin uuraasti ponnisteli toisten hyväksi, minun rakas, raukeasilmäinen kotkani. Piispa.
Olimme kaikki niin hiljaa ja kuitenkin tunsimme itsemme hyvin onnellisiksi. Tunsimme sen sentähden että *rakastimme* toisiamme. Aurinko paistoi sinä hetkenä, katsos, Iida! tuo auringon säde, joka päivä päivältä valaisee kodin, on sen tilan paras kuva. Se karkoittaa sieltä kaiken pimeyden ja sen varjot vaan kirkastavat valoa.
Miehet ja naiset pyhittivät elämänsä aatteelle, ja äskensyntyneitä lapsia vihittiin sen palvelukseen niinkuin niitä entisaikaan oli vihitty Jumalalle. Me rakastimme ihmiskuntaa! SEITSEM
Maan-asukkaat sen hyvin tunsivat sekä katsoivat sitä suunnattomalla kauhistuksella, ja nyt se oli meille ilmestynyt haamussa, jota kumpikin rakastimme. Beidermann piti sitä suoranaisena vakuutuksena tyttärensä turvallisuudesta, sydämmensä oli köykäinen ja mielensä huoleton.
Minä aina aloin kuin kuivua, kun sinä joskus satuit olemaan poissa.... Eihän se, mitä suunnittelimme, ollut mitään niin erikoisen nerokasta, ei mitään itsessään ihmeellistä ja uutta, mutta siinä oli minulle ihmeellistä se, että me molemmat aioimme samaa, ihailimme ja rakastimme samaa.
Miten me itkimme «les voeux téméraires» ille ja »Feodorille ja Marialle»! Siinä meidän surumme. Elämämme oli laulua, tanssia ja leikkiä iloisten naapurien kanssa; sivistyneempien kanssa me ihailimme soitantoa ja kirjallisuutta. Me luulimme olevamme hurskaita kun rakastimme niitä, jotka rakastivat meitä ja me jakelimme yltäkylläisyydestämme tarvitseville ympärillämme.
Sen waan tiedän, että rakastimme kerran toinen toistamme ja sen woimasta solmisimme ikuisen liiton keskenämme. Waikka olimmekin köyhät ja tyhjät maallisista rikkauksista, oli elämämme kuitenkin ensi alussa pelkkää autuutta, sillä me tyydyimme toinen toiseemme, ja tyhjyyskin tuntui silloin täysinäiseltä.