Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. lokakuuta 2025
Ellei hän vain olisi ollut tuon kirotun vuorineuvoksen palveluksessa... Ja samalla jysähti Johanneksen aivoihin, että vapaaherra Carp tietysti oli myöskin matkustanut tänne tapaamaan vuorineuvos Rabbingia. Saanut sähkösanoman, totellut taikasanaa. Aivan kuin Topi, aivan kuin kuvanveistäjä Muttila tai tukkukauppias Oikarinen. Kaikki, kaikki he olivat samanlaisia!
Ja millä tekosyyllä hän voisi kieltäytyä rouva Rabbingia tapaamasta? Ja tahtoiko hän kieltäytyä ollenkaan? Eivätkö nuo tapaamiset jo olleet muodostuneet tärkeäksi tekijäksi hänen sielun-elämässään? Mutta jos hän ei taas tahtonut kieltäytyä, mitä syytä hänellä oli kieltää Liisaa seurustelemasta Muttilan kanssa? Sehän oli siinä tapauksessa sulaa hulluutta!
Tehtävä, jonka hän oli perinnyt isältään! Tehtävä, jonka takana seisoivat harmaat, sorretut ja sortuneet sukupolvien sarjat, vaatien oikeutta, kostoa ja vanhurskautta. Viha Rabbingia vastaan oli samalla vihaa koko Suomen ruotsalaista herrassäätyä vastaan.
Hän ei voinut hillitä itseään enää, vaan purskahti itkuun, puristi nopeasti ja lujasti kädestä rouva Rabbingia ja syöksyi ulos huoneesta yleisen hämmästyksen vallitessa. Carmela sai kiinni hänet käytävässä. Hänkin oli itkuun purskahtanut. Hän ei kysynyt mitään, hän ei sanonut mitään, hän kiersi vain käsivartensa Johanneksen kaulaan ja oli tukahduttaa hänet pitkään, palavaan suuteloon.
Rehellisyydestä tosin uutta intohimoa ja uutta suhdetta kohtaan, mutta ei suinkaan mistään niistä korkeammista, yksilöllisen maailmankatsomuksen tarkoitusperistä, jotka näyttivät rouva Rabbingia itseään hänen ratkaisevaan päätökseensä elähyttäneen.
Hän sai toisen kultarahansa. Ja hän hommasi toisen vaunun Johannesta ja rouva Rabbingia varten, mutta jääkylmän, sillä se liitettiin nyt vasta junaan. Johannes hengähti kaikissa tapauksissa helpotuksesta siihen päästyään. Vaara oli toistaiseksi vältetty siis! Mutta koko yön hän istui ikkunan poskessa mietiskellen, mitä aamu mahdollisesti toisi tullessaan. Turhaan hän koetti tyynnyttää itseään.
Johannes oli vaistomaisesti ja lupaa pyytämättä kääntynyt rouva Rabbingia saattelemaan. Keskustelu tuntuikin sujuvan heiltä kuin kahdelta vanhalta tuttavalta. Tarkoitukseni ei suinkaan ollut häiritä teitä yksinäisissä mietteissänne, sanoi rouva Rabbing. Tahdoin ainoastaan kiittää teitä viime tapaamisestamme. Te muistatte sen vielä? kysyi Johannes epävarmasti.
Ja lopuksi: mistä oli johtunut hänen avioeronsa ynnä hänen ääretön, patoutunut ylenkatseensa tuota samaa yhteiskuntaa kohtaan, jonka kukkuloille hän jo oli ollut pääsemässä joka tuntui vaativan siitä vastalahjaksi hänen sisäisen itsenäisyytensä? Aina vaan samasta vihasta Rabbingia kohtaan, vaikka vihaan jo silloin oli sekoittunut jonkun verran pelkoakin.
Johannes odotti lovea, johon hän olisi saanut sotaisen innostuksensa purkaa. Mutta sitä ei tullut, sillä Rabbing oli nyt temmannut asian ilmasta ja leikki sillä kuin kissa hiiren kanssa. Hänen suhteensa ei Johanneksen todellakaan tehnyt mieli mitellä voimiaan. Hän ei tiennyt itsekään, mistä se johtui, mutta hän tunsi ainaista, miltei pelonsekaista kunnioitusta Rabbingia kohtaan.
Tuo toinen oli vain jossakin laitapuolilla! Taikka ei kuulunut elämään ollenkaan, vaan kuolemaan, istui siinä manalan väijyvänä hämähäkkinä tahtoen tappaa elämää, pyydystääkseen verkkoonsa sen kirjavia, karkeloivia perhosia. Kuinka turhaa työtä! Ja kuinka typerää! Johannes tunsi ääretöntä ylemmyyttä tällä hetkellä Rabbingia kohtaan.
Päivän Sana
Muut Etsivät