United States or Czechia ? Vote for the TOP Country of the Week !
Matti rupesi suuntäydeltä syömään voileipää ja lihaa ja silmät pälyivät herran sormuksissa säteileviin jalokiviin ja mustiin käyrälatvaisiin viiksiin, kun ne syödessä niin omituisella tavalla liikkuivat.
Ei kellään näkynyt olevan vähintäkään pelkoa vihollisista, jotka muulloin joka hetki pälyivät ja piilivät. Eikä ollut vihollisiltakaan aikaa väijymään, sillä kihlahommansa oli heilläkin. Yökaudet kuului kurahtelemista, ulvontaa, kotkotusta, kuherrusta ja rausketta. Sillä metsän väen kuherruskuukausi oli alkanut.
Eipä ollut ihme senvuoksi, että monet silmät tuolta eteisestä pälyivät salavihkaa häneen ikäänkuin etsiäkseen hänen sielunsa sisimmästä edes jonkinlaista synnintuntoa ja katumusta. Ei! Ei niistä ainakaan päällepäin näkynyt merkkiäkään, vain sen verran, että hän näytti olevan yhtä ymmällä kuin Mustikin eikä ymmärtävän tästä kaikesta tuon taivaallista... Lääkäri saapui.
"Tulen koskentaipaleelle vastaasi, jos joudan", lupasi hän. "Tule! Poikkeamme Viuhkuraiseen kahvia juomaan", sanoi Antti iloisesti. Anttia kiirehdittiin lautalle. Muut soutumiehet olivat jo paikoillaan. Kun Hanna ja Antti joutuivat törmälle, osuivat Hannan silmät Paloniemen Heikkiin, joka seisoi jo etupäässä lauttaa, perämiehen paikalla. Heikin silmät pälyivät niin kummasti.
Matin kasvot leimusivat ja silmät pälyivät vuoroin herran silmiin, vuoroin säilykemaljoihin ja kun hän näki, että herra yhä odotti häneltä vastausta, niin hän viimein sanoi: Maljoja. Vai marjoja, nehän ovat sitten syötäviä. Mistä niitä talvella täällä marjoja saadaan? Tynnylistä. Vai tynnyristä niitä saadaan talvella marjoja.
Paloniemeläiset seisoivat vieressä, ja kun Hanna silmäsi heihin, pälyivät molempain miesten silmät samalla tavalla kuin Hanna joskus ennenkin oli nähnyt niiden tähystelevän, kylmänilkeästi. Heikin katseessa varsinkin oli kuin pirullista vihan liekkiä. Lieneekö isä sitä huomannut?
Talojen ympärillä olevissa pienemmissä ja suuremmissa puutarhoissa oli syksy jo ottanut sananvallan. Puitten lehdet pälyivät kirjavan kellahtavina, toisissa toki vielä viheriä voitolla, toisten jo maassa viruessa tuulen juoksuttamina, sateen pieksäminä.
Mutta hänen silmänsä pälyivät koko ajan kohti Jaanaa ja hänen leukapielensä hymyilivät korviin saakka, hurmautuneesti ja tuttavallisesti. Kaikesta päättäen hän tunsi itsensä ylenmäärin onnelliseksi. Myöskin Holli-Reeta ja mummo tervehtivät häntä. Sitten kääntyi Heikki vasta Jaanan puoleen ja sanoi: No, Jaana! Jaanan täytyi pistää kättä hänelle.