Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Arolla oli se heikko, tuuli levitti sen kaikkiin ilman suuntiin, mutta metsässä pidättivät puitten latvat äänen, joka siitä kuului täydellisenä ja kirkkaana, niin toisenkaltaisena, että epäilin kuulevani omaa ääntäni. Se oli naurettava laulu miehestä ja hänen kyyhkysistään, jotka lensivät pois. Gretchen nauroi täyttä kurkkua ja löi kätensä yhteen ensimmäisen värsyn jälkeen.
Kätkivät he nyt itsensä kohtuullisen ampumamatkan päähän erään matalan, mutta tiuhan näreistön suojaan, päättäen vartoa. Kului hetki joltisen pitkä. Mutta viimein kuului arolta hiljaista tassailemista ja varpuin ratinaa, ja nytpä arvattiin ruokavieraan lähestyvän atrialle. Niinpä tapahtuikin. Puitten välistä lähestyi varoen ja hiljaa tavattoman suuri karhu.
Minä asetuin ikkunaan katselemaan Durance-virtaa, joka juoksi siinä niin laajana tumman viheriän laakson keskellä. Raittiit tuulahdukset hyväilivät kasvojani, virran lorina ja puitten suhina tuntui kutsuvan minua. Avasin hiljaa oveni. Ulos tullakseni täytyi minun käydä setäni huoneen lävitse.
»Kiitoksia», sanoi Arvo, »me istumme vain täällä puitten varjossa; ehkä menet kysymään matamilta, onko hänellä mitään asiaa sisarellensa, niin minä kyllä hänen asiansa toimitan».
Sekä iltayöstä että ennen auringonnousua kuulin suden ulvovan ja molemmilla kerroilla tulin siihen käsitykseen, että ulvonta tuli minunpuoleiseltani rannalta. Nukuttuani muutaman tunnin rupesin käymään pitkin rantatörmää ja tultuani paikalle tarkasti tarkastelemaan tiheitä pensaita, tuulen kaatamien suurempien puitten juurakoita, isompien kivien alustoita ja sentapaisia paikkoja.
Totta tosiaankin, se oli juuri äsken illan hämärässä, kun hän juoksi jälessäni boulevardin puitten välissä. Hiis tiesi, jos ei täällä vielä ennen illan loppua saa selkäänsä? tulee minulle mieleeni katsellessani yleisöä.
Sillä kauneus ja voima ja taito ja suuruus on kaikki mitätöntä, ellei ole nöyrää sydäntä, joka unohtaa itsensä, antaen kaiken kunnian yksin Jumalalle. Lasten rukous Jumalalle on parempi kuin lintujen laulu ja puitten viheriäisyys ja kukkasten tuoksu. Jumala teitä siunatkoon, rakkaat pienet lapset!
Se oli yhtenä sunnuntaina alku-keväästä, ja ilma oli niin ihana kuin se joskus keväällä on. Aurinko valaisi ja lämmitti puitten nuoria lehtiä, ja kaikki ilmoitti rakkautta ja riemua, lakson kukasta aina metsän lintuisiin asti, jotka tuhansilla eri äänillä ilmoittivat riemunsa sen hiljan tulleen kevään ylitse.
Aurinko laski tammikujan taakse. Sen vinot säteet kutoivat kultaisia mattoja puitten alle, jotka saivat vanhan vasken kaltaisia värin vivahduksia. Kauvempana hämmentyi maisema epämääräiseen kirkkauteen. Lazare setä kävi yhä heikommaksi, samalla kuin surullinen liikutuksemme teki meidät hiljaisiksi, laskeuvan auringon katsellessa sisälle avonaisesta ikkunasta.
Uskotko sinä myös sen? ESKO. Niin se kaiketi olla mahtaa. Mikon käsken keräjiin myös. Ehkä näit puitten välistä sinä hänen lyövän minua korvalle? ANTRES. En nähnyt! ESKO. Sano järkähtämätön totuus! ANTRES. En minä nähnyt, en minä nähnyt! ESKO. Aatteles, jos täytyy sun panna kaksi sormea kirjan päälle! ANTRES. En nähnyt sittenkään.