Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. toukokuuta 2025
"Mitenkäs on taas tämän?" sanoi hän: "havaitsemmeko me jotakin tänkaltaista noihin puihin katsoen ja muihin yhdennäköisiin, joista puhuimme? Näyttävätkö ne meistä olevan niin yhdennäköisiä kuin se, joka on itsessään yhdennäköinen, vaan puuttuuko niiltä jotakin, niin ett'eivät olekaan senkaltaisia kuin se, joka on itsessään yhdennäköinen?" "Puuttuu paljonkin," sanoi hän.
Serkkuni Annie arveli, kun puhuimme siitä, että hän mieluisammin tahtoi pitää ystäviänsä saatavillaan, kuin nähdä heitä maanpakolaisuudessa, ja vanha tohtori " "Tohtori Strong, niinkö?" keskeytti Mr. Wickfield vakavasti. "Tohtori Strong tietysti", vastasi toinen, "minä nimitän häntä vanhaksi tohtoriksi sillä ei ole mitään eroitusta, tiedättekö". "Sitä ei sovi sanoa", vastasi Mr. Wickfield.
GRANSKOG: Eikö totta? Ja sitäpaitse se oli suuri aate. Siihen sisältyvät kaikki muut: taide, elämä, isänmaa, ihmiskunta. KERTTU: Oletteko hyvä ja annatte minun päällysvaatteeni. Minua vilustaa. GRANSKOG: Vilustaako teitäkin? KERTTU: Niin. Eikö teitäkin? Täällä on niin kylmä. GRANSKOG: Minun on aina kylmä. KERTTU: Mistä me puhummekaan? GRANSKOG: Me puhuimme aatteista, joita minulla ei ole.
Mutta Soisalo piti itsepintaisesti puoliaan. En huoli ruveta tässä selostamaan sinulle kaikkea, mitä me puhuimme, sanoi hän, koettaen turhaan toisen uteliaisuutta ärsyttää. Mutta minä sain hänestä sen varman vakaumuksen, ettet ole hänelle samantekevä. Minulle hän on samantekevä, huomautti Antti. Vahinko kyllä, virkahti Soisalo ulkokullatusti, samalla tervehdykseksi lasiaan kohottaen.
Etkö muista mitä Sokrates sanoo samassa dialogissa, johon vasta viittasin: 'jos jumala, jota aiot rukoilla, yhtäkkiä ilmaantuisi sinulle ja kysyisi sinulta, ennenkuin olisit rukouksesi aloittanut, tyytyisitkö sinä siihen, että hän antaisi sinulle jotakin semmoista, josta äsken puhuimme, vai tahtoisitko, että hän sallisi sinun itse pyytää jotain; mitä luulisit parhaaksi ja etuisimmaksi itsellesi joko ottaa vastaan, mitä hän antaisi, vai saada, mitä häneltä pyytäisit?"
"Me puhuimme täällä niin suurella äänellä, että taisi kuulua porstuaan asti", sanoi emäntä. "Minä tässä valitin sitä, kun karja-Eva teki sen vahingon että kaatoi aamumaidon maahan juuri kun se olisi tarvittu taikinaan". "Ikävä kyllä, ikävä kyllä", sanoi Föhrberg; "mutta kyllä tämä talo semmoisia vahinkoja kestää". "Te kävitte Hannulassa illalla?" kysyi isäntä. "Kävin", vastasi Föhrberg.
Minä huokasin, niin että hän sen kuuli. "Vai kuinka?" kysäsi hän hetken kuluttua. Surullisena venytin minä siihen: "Mitäs minun elämästäni on väliä... Me naiset olemme luodut vain kärsimään." Teeskennelty surumielisyyteni oli jo muuttua todelliseksi. Keskustelu kallistui jo elämän suurta kysymystä: rakkautta kohti. Lähestyimme sitä tosin muiden asioiden kautta kierrellen: Puhuimme naisasiasta.
Me puhuimme itsestämme, tuumista, toiveistamme, matkasta, ilmasta sanalla sanoen kaikista aineista, mutta isännästä ja emännästämme ei yhtään.
Taaskin tuli Suomen asia ja silloinen tilanne esille, ja minä toistin osaksi samoja asioita, joita jo edellisenä päivänä olin kertonut Gjellerupille, mutta nyt me kaikki puhuimme saksaa sulhasen takia. Ja tällä kertaa Gjellerup lämpeni ja lupasi kirjoittaa asiasta ja osoitti yleensä suurta ymmärtämystä.
Turhana sitä pitää ehkä vanha tuomarimmekin. Ei sitä todeksi uskottaisi.» »Mutta sittenkin»... »Mietihän nyt vielä asiata. Eihän sillä ole niin kiire,» hän sanoi. Mutta minä en saanut rauhaa. Minua poltti tunnustukseni antaminen joka hetki yöllä ja päivällä. Kun mieheni sen huomasi, sanoi hän eräänä iltana minulle: »Lienee parasta, että teet sen, josta puhuimme. On itsellesi varmaankin parempi.»
Päivän Sana
Muut Etsivät