Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. kesäkuuta 2025
Provasti avasi oven ihan auki. "Täällä lepää nyt hyvän isäntänne kylmennyt ruumis", sanoi hän väen kuullen; "hänen poikansa on kadonnut.
"Te, unilukkari, pidätte huolta, että värsy saarnatoimen jälkeen veisataan, jollei pastori lähde kasukassa alttarille tavallisella ajalla." Saarnavirren viimeiset sanat kuuluivat jo kirkosta, ja unilukkari avasi oven. Provasti astui juhlallisesti saarnastuoliin, niin kuin hän oli käynyt alttarin eteen ja niinkuin hänen tapansa oli kaikissa virkatoimissa.
Minä näin Amandan, joka hymyili minulle, niinkuin autuas hymyilee. Minä näin teidänkin ja pienen Kaarlen, jonka Amanda pani teidän helmaanne. Minä en enää murehdi Kaarlen kohtaloa, minä tiedän, ettette te petä minua, eikä häntä". "Ole vakuutettu siitä" vastasi provasti. "Jos olisi Konrad täällä, jos olisi hän laskenut kätensä käteeni niin kuolisin mielelläni. Mutta missä on hän?"
Kosija ei kuitenkaan näkynyt ensinkään aikovan suuttua, vaan vastasi hyvin vaatimattomasti, ettei hän ollut läheskään niin hyvä kuin hänen tuli olla, vaan että hän aina oli pitänyt uskontoa suuressa kunniassa ja että hän toivoi aikanaan parantuvansa. Provasti taputteli häntä olkapäähän ja katsoi häneen lempeästi, melkein hellästi.
Provasti ja hänen vaimonsa istuivat pienellä penkillä mäellä tammen alla ja lepäsivät päivän vaivoista; lukuisa lapsiparvi pyöri heidän ympärillään iloisesti leikkien, kiipesipä pieni poika rohkeasti aina suuren tammen huippuun saakka äitinsä kielloista huolimatta.
Tuo nyt ei itsessänsä niin aivan kumma ollut, sillä provasti oli rakastettu mies, ja samoin häntä kuin hänen sisarensa tyttäriä kävivät tuttavat milloin lähiseuduilta, milloin taampaa katsomassa. Kumma oli tällä kertaa siinä, että vieras oli pappilan lähin herras-naapuri, joka ei ennen ollut pappilassa käynyt.
Hän silmäili kuvaa ja hymyili, sillä lääkäri, joka vasta oli Rytilästä lähtenyt, oli hänelle suoraan sanonut, että hänen elämänsä nuora oli katkeemaisillaan, että hänellä ei enää ollut monta päivää jälellä. Akkunan vieressä istui provasti Wern. Hän katseli surullisesti sairasta. Hänelle oli sairas uskonut kalliimman aarteensa maailmassa, ainoan poikansa, pienen kaksi-vuotisen.
Kiivas vanhan kirjoitustavan puolustaja oli J. Strahlmann eli Stråhlman, Valkjarven provasti, jonka "Finnische Sprachlehre" oli kovin puutteellinen, mutta kuitenkin, koska oli saksaksi kirjoitettu, kauan aikaa oli ulkomaan oppineitten päälähteenä Suomen kielen tuntemiseksi. Juteini ja Gottlund.
Nämä kysymykset nyt varmaankin kohta saisivat vastauksensa. Provasti kun tätä tässä mietti, oli päässyt totuutta likemmäksi kuin itse aavistikaan. Jos olisi asia ollut hänelle ihan vieras, ei olisi hän kauan miettinyt, mitä hänen tulisi tälläisen kirjeen johdosta tehdä, saatikka sitten nyt, kun asia koski häntä niin liki.
Kihlakunnan tuomari oli kirjoittanut mitä sairas lausui, ja kaksi todistajaa oli piirtänyt nimensä jälkeen-säätöksen alle. Tämä työ oli vienyt voimat sairaalta ja väsymyksestä oli hän nukkunut. Nyt oli hän jälle herännyt. Provasti Wern oli kahden kesken sairaan kanssa. "Kiitoksia lupauksestanne, hänenkin puolestaan", sanoi sairas. "Minä näin unta, niin kaunista unta.
Päivän Sana
Muut Etsivät