Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 15. lokakuuta 2025
"Anna on nuorentunut siitä kuin hänet viimeksi näin, mutta sinä Fredrik ethän vain liene sairas?" huudahti rouva Huovinen nähdessään vanhan professorin. Professori hymyili. "Johan on aikakin minun väistyä. En ole samanlainen eternelli kuin sinä Sofia, johon vuodet eivät näy ollenkaan koskevan."
Minun oli ollut helppo tehdä tuttavuutta professorin kanssa. Hänen puheensa oli asiallista ja vilkasta, usein säkenöivääkin.
Olin kuulevinani professorin mahtavan hautajaispuheen, olin näkevinäni sukulaisten kyyneleet, seppeletulvan juhlallisen hautaustoimituksen jälkeen, jota ainoastaan muutamien nyyhkytykset häiritsivät, niin luulimpa istuessani tuon alhaisen sotamiehen ruumiinarkun alapäässä, näkeväni jo uljaan hautakiven, johon suurilla kultakirjaimilla oli piirretty "suuren" vainajan nimi, syntymä- ja kuolinvuosi, vieläpä kaunis runopätkäkin.
Mutta ylimääräisen professorin ystävyys liikutti pikku-veljeä niin sanomattomasti. Hänessä piili niin suuri määrä hellyyttä, jonka piti päästä puhkeamaan, ja muuta esinettä hellyydelleen hän ei nyt löytänyt kuin toisen suuren veljensä.
Vasta kun he tulivat kadulle, johtui hänen mieleensä, miten jokapäiväiseltä hän näyttäneekään tuon aito hienon, uljaan professorin rinnalla ja perin alakuloisena kääntyi hän seuraajaansa ja sanoi lapsellisesti: Voi, miten hyvä te sentään olette, kun tulette laulajaisiin minun kanssani; ajatelkaahan, että minulla on päässäni vanha talvihattu, ainoastaan hansikkaat menevät mukiin, lisäsi hän empien.
Ja aivan merkitystä vailla ei ollut sekään, että nyt oli saatavilla rahapussi, joka avautui aina, milloin hänen asiansa niin vaativat. Professorin isä, aitohikas tiedemies tohtori Bruun, oli jättänyt melkoisen omaisuuden nuorelle leskelleen ja ainoalle, puolikasvuiselle pojalleen.
Päätettiin että lähdettäisi kello 6 iltapäivällä Haapasaaresta Hanhisaareen ja sitten saatettaisi Vilma Aarnio kotiin Koivuniemeen. Elsa läksi sokerileivospuuhiinsa ja Hart poistui professorin ja Eksköldin luo laboratorioon. Anna jäi rouva Huovisen ja Vilma Aarnion kanssa verannalle.
Vivat etiam Laurentius Martinus! huudahti Naimi, jonka kasvot olivat professorin puhuessa säteilleet ja silmät loistaneet, hänen levottomin sormin lasia pyöritellessään. Ja hänen huutoonsa yhtyivät eri pöydässään istuvat pikkupojat semmoisella yht'äkkisellä kirkaisulla, että naiset hypähtivät säikähdyksestä tuoleillaan ja yhteinen eläköön-huuto jäi huutamatta. Mutta Naimi!
Eksköld oli määrätty väliaikaisesti hoitamaan professorinvirkaa ja Hartilla oli yhä vieläkin Yksityislyseon tunnit. Sen lisäksi hän kyllä koetti ahkerasti jatkaa tieteellisiä töitään, mutta eipä se ottanut onnistuakseen. Eksköldin kanssa hän ei aikonut kilpailla professorin virasta, se oli hänellä selvillä.
Professori kohteli tytärtään alussa oudolla arkuudella. Anna oli äitinsä näköinen ja johti professorin mieleen tuon lyhyen onnen ajan ja sitä seuraavan kipeän tuskan. Se häiritsi hänen levollista työtään ja uhkasi muuttaa koko hänen elämänsä suunnan. Omatunto käski häntä tekemään jotain tyttärensä hyväksi, mutta mitä?
Päivän Sana
Muut Etsivät