Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 19. heinäkuuta 2025
Ensimäiset Sissit olivat Inkerin talonpoikia; heidän päällikkönsä oli Kivekäs, ja tämän nimestä heitä yleisesti kutsuttiin Kivekkäiksi. Inkerinmaalla, entisillä kotisijoillansa, he tunsivat joka polun, joka pensaan, ja siellä he hiipivät alinomaa vihollisten kesken, vieden ryöstö-saalista ryöstäjiltänsä.
Niitä hän sitten työhön mennessään toksi, haukaten toisessa kädessään leipää ja toisesta työntäen silakan kumppaniksi. Hänellä oli se tapa, että hän ei syönyt silakan häntää. Siitä aivan juuresta purasi hän sen poikki ja heitti polkunsa varrelle. Syksymmällä paistoi Mikon polun oikean puoleinen varsi pelkiltä silakan hänniltä.
Oletteko aivan varma, ett'ei kukaan kulkenut ohitsenne yhdeksän ja kymmenen välillä?" kysyi tuomari. "Aivan varma olen", vastasi Kokka. "Olin aivan polun varrella yhteen aikaan, vaan ei sitä ennen eikä jälkeenkäänpäin kukaan minun näkemättäni olisi voinut ohitseni mennä.
Mies tuli samaa tietä kuin tyttö ja Bertelsköld huomasi siinä nyt vähäisen, tuskin tuntuvan polun seisahtui hiukan ihmeissään, ja kysyi: Mitä herra tähän aikaan metsässä tekee? Ja mitä te itse täällä teette, ystäväni? vastasi kreivi tyytyväisenä, että nyt vihdoin viimeinkin oli tavannut jonkun, joka voisi vapauttaa hänet tilanteesta, joka jo häntä kyllästytti.
Sama vanha maahan uponnut myllynkivi korkean kynnyksen alla, vastapäätä toisella puolella polun suuri kuivunut kuusi, johon liittyi muisto suuresta säikähdyksestä, sen takaa irvistävästä nokisesta naamasta ja kauheasta mörähdyksestä.
Kumminkin täytyi löytyä joku oikotie, vaikka en sitä tuntenut, sillä ennenkuin olin ehtinyt maantielle, sain nähdä neiti Stapletonin istumassa suurella kivellä polun vieressä. Hänen poskillaan oli rasituksen tuottama helakka väri, ja hän painoi kättään kylkeensä. "Minä olen juossut minkä voin, ehtiäkseni teidän tiellenne, tohtori Watson", sanoi hän. "En joutanut edes panemaan hattua päähäni.
Yrjö kääntyi takaisin metsään ja kätki itsensä pensaan taakse erään polun varrella, jota myöten metsän riista tavallisesti kulki, kun se metsästä pyrki lakealle. Puut heittivät tummat varjot hänen edessään olevalle leikatulle ruismaalle. Tarhapöllö huutaa vinkaisi ylhäällä pyökkipuussa, vaan muuten oli kaikki äänetöntä. Ammuttavia otuksia ei näkynyt. Kyttä oli toivotonna.
Totisesti sama mäki, mutta missä hänen oman uhmansa silloinen voima? Ja koska he tytön kanssa mäen harjalle nousseet olivat, riutuivat vaarin voimat ja hän vaipui polvillensa kanervikkoon polun laitaan.
Monena vuotena, joina hän oli siellä asunut, oli hän oppinut tuntemaan jokaisen polun metsässä, tunsipa ne vielä niinkin tarkasti, että hän pimeässäkin osasi kulkea läheisiin kyliin ja asuntoihin. Tämä paikantunteminen oli hänelle nyt erinomaisen hyvä. Haperoiden käsin edessään kulki hän alinomaa eteenpäin, ja pidätti vasta kun hän kuuli kuiskuttelevia ääniä läheisyydessä.
Keskustellessamme emme olleet menneet polun päähän saakka vaan seisahtuneet suunnilleen siihen, missä sauva oli. Musta maa oli aina pehmeä siitä kuohusta, jota pärskyi ylös kuilusta ja linnunkin jälki olisi siinä näkynyt. Kahden miehen jäljet veivät selvästi polun päähän. Mutta toiseen suuntaan ei näkynyt jälkiä menevän.
Päivän Sana
Muut Etsivät