Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. heinäkuuta 2025
Niin voimakkaasti huminansa soi, Kuin vapahitten ääni yksin voi. Riemuiten kulkivat he polkuansa, Ja sanat nää mä kuulin pauhussansa: "Eteenpäin käyvät lapset Wellamon, Eik' estä heitä käsi kohtalon: Ei kadota se koskaan onneansa, Ken vangita ei anna sieluansa." "Kuin me, te ihmislapset riemuiten Eteenpäin kulkisitte onnehen, Jos voimanne te kerran tuntisitte Ja kahlehitta käydä tohtisitte."
Omituinen sisällinen laki sallii jonkun aatteen seurata meitä kaikkialla, laisinkaan muuttamatta ajatustemme tavallista juoksua, tämä aate käypi niiden rinnalla omaa himmeätä polkuansa, ikääskuin näkymätöin olento.
Ja ne katsoi kaikki peikot korven louhien lomasta, ja se pelkäs, poika pieni, polkuansa piipertäissä; puut puheli, kuuset kuiski, hongan-oksatkin osoitti erämaihin eksyvätä, saloja samoavata! toki tähti tietä neuvoi, opasti kotihin koivu, haltia hyvä talutti kotilieden lämpimähän. Kutoi kangasta elämä kuudanloimin, kukkaniisin, polki unten polkusimin Lapin lyhyessä kesässä.
Mutta Margareetassa nousi halvan kohtelun tähden hänen jalon mielensä harmi, ja sitä päättäväisempänä kulki hän polkuansa. Nyt olisi jo aikoja sitten Maunolta pitänyt tulla tietoja ja säännöllinen pyyntö, jonka hän oli luvannut lähettää; mutta mistäkään senkaltaisesta ei Margareetta kuullut. Oliko hän myynyt hänen rahasta taikka virasta?
Inehmo rajoitettu voinut syytä ei sovittaa, kun langeta niin alas ei voinut nöyränä ja kuuliaisna kuin ylös pyrkinyt ol' uhmassansa; ja siitä johtui, ettei itsekauttaan inehmo voinut sovitusta antaa. Siks täytyi Luojan polkuansa omaa yht' taikka kahta taikka kumpaistakin inehmo auttaa eloon entisehen.
Kuningattaret tapaavat toisensa jälleen pesässä, työmehiläiset järjestyvät taistelevien ympärille, ja kun vahvempi on voittanut heikomman, ne poistavat ruumiit, haluten kiihkeästi työhön, sulkevat portin tulevilta väkivaltaisuuksilta, unohtavat menneisyyden, palaavat kennoihin ja kulkevat uudelleen rauhallista polkuansa niitä odottavien kukkien luo.
Inehmo rajoitettu voinut syytä ei sovittaa, kun langeta niin alas ei voinut nöyränä ja kuuliaisna kuin ylös pyrkinyt ol' uhmassansa; ja siitä johtui, ettei itsekauttaan inehmo voinut sovitusta antaa. Siks täytyi Luojan polkuansa omaa yht' taikka kahta taikka kumpaistakin inehmo auttaa eloon entisehen.
Vaan, kauhu! perässänsä Jo kello kiiruhtaapi. Se kulkee, kaikuu yhä vaan; Jo poika leikkins heittää Ja kiidähtää kuin unissaan: Jo kello hänet peittää. Vaan kuinka hyppii, viertelee Sek' ohjaa polkuansa, Jo kotihinpa kiertelee Ja kirkkoon suorastansa. Sit' myöten sunnuntaisin ain' Hän pitää pyhäst' huolta, Eik' suo, ett' itse kello vain Hänt' hakee ulkoa tuolta. Henkien laulu yli vetten.
Riemuiten riensivät he polkuansa, Ja sanat nää ma kuulin pauhussansa: »Eteenpäin käyvät lapset Vellamon, Eik' estä heitä käsi kohtalon: Ei kadota se koskaan onneansa, Ken vangita ei anna sieluansa. Kuin me, te ihmislapset riemuiten Eteenpäin kulkisitte onnehen, Jos voimanne te kerran tuntisitte Ja kahlehitta käydä tohtisitte!» ENSIMM
Päivän Sana
Muut Etsivät