United States or Anguilla ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta pahuus nuoruuden raittiuden rinnalla ei levitä sellaista pahennusta ympärilleen, kuin silloin kun se vetää mustat piirteensä vanhuuden lakastuneille kasvoille. Lauri Lukne ei edellämainitulla ajalla kaikessa häijyydessään ja jumalattomassa vihassaan ollut niin suurena kauhuna ihmisille, kun miksi hän nyt tuli, kun juuri sama mieli ilmaisi itsensä samalla tavalla.
Jos sinä olisit, alkoi Gerda uudestaan ja lempeämpi katse keskeytti sen jäykän katkeruuden, mikä peitti hänen kalpeat piirteensä, jos sinä olisit silloin, kuin minä kysyin sinulta, mitenkä olisit tehnyt minulle, jos minä olisin ollut rikollinen, jos sinä silloin olisit vastannut minulle, että sinä olisit antanut minulle anteeksi ja jälleen ottanut minut puolisoksesi, niin silloin olisin uskonut sanasi vilpittömyyden; minä olisin lukenut niiden totuuden katseestasi, ja minä olisin antanut sinulle anteeksi.
Ja kuitenkaan ei voima missään ilmene niin selvänä kuin onnellisesti päätetyssä työssä. Mikä eroitus onkaan epävarman, horjuvan kyvyn ja varman, itseensäluottavan suorituksen välillä! Meissä on jonkinmoista nimetöntä itsetuntoa, joka vasta työssämme, ilmenee selvänä, epäämättömänä. Työmme ovat kuin peili, jossa henki parhaiten voi nähdä luonnolliset piirteensä.
Minulta unohtuivat hänen piirteensä, jäi vain muisto vartalosta ja käynnistä ja palmikosta. Jäi muutakin, jäi kaiho johonkin, jota ei saa eikä usko koskaan saavansa, mutta jota kuitenkin ihmeenä odottaa.
Hän oli pieni, hento nainen, kädet oli hyvin pienet ja jäntevät ja hänen kauniihin kasvoihinsa olivat nuoruus ja vanhuus ihmeellisesti sulaneet yhteen. Piirteensä olivat nuorekkaat, ja paksu, tumma tukka peitti osan vielä sileää otsaa, mutta hampaatoin suu ja laiha, suonekas kaula, jonka pinnan alta näkyi valtimon lyönti, saivat hänen näyttämään vankalta naiselta.
Hän työnsi kiivaasti tuolin syrjään, kumarsi jäykästi päätään ja läksi nopein askelin pois. Tänä hetkenä katosi kaikki keikarimaisuus, jota muulloin oli hänen esiintymisessään; hän tuntui kuin kasvavan pari tuumaa, ja hänen epäselvät piirteensä saivat äkkiä lujuutta, jonka todellisen tunteen hehku joskus luo hentomielisiin kasvoihin. Kolme jälkeenjäänyttä katsoivat tyrmistyneinä toisiinsa.
Laskeva aurinko oli näet ilta valaisi hänen muotojaan, kun hän eleittä, mutta hallitsevana seisoi puhujalavalla. Hänen piirteensä olivat kuihtuneet ja terävät niinkuin miehen, jota on onnettomuus kohdannut tai joka on kestänyt monenlaisen ilmaston ankarat vaivat.
Mutta Kertulle se ei ollut mikään pieni tapaus, sillä se ei mennyt hänen ohitsensa milloinkaan. Merkillistä, merkillistä, aivankuin äidin koko elämä olisi sillä hetkellä yhtenä ainoana kuvana kulkenut Kertun editse, se elämä, jota hän todellakaan ei koskaan ennen ollut eteensä yhteen koonnut. Kulki ohitse ja näytti piirteensä Kertulle ihan uusina, aivankuin Kerttukin olisi vieraan herran tavalla vasta ensi kerran siihen katsahtanut, uusina ja niin ihastuttavina, että hänkin olisi aivan samalla tavalla tahtonut kohta rajattomalla rakkaudella hellästi syliinsä sulkea ei tosin sitä valokuvaa, vaan äidin itsensä, katuen ja itkien, että näin kauan oli ollut näkemättä äitiä tässä rakkaassa ja todellisessa valossa. Miksi olikaan Kerttu tähän asti ikäänkuin peittänyt ja piilottanut ihmisiltä äitiään?
Oi, mikä onni!» Nydia saneli miltei itsekseen. »Saat, lapsi kulta, saat. Ja raskain työsi tästä lähtien on laulaa kreikkalaisia lauluja Pompeijin ihanimmalle naiselle.» Tyttö hypähti, hänen äsken niin iloiset piirteensä synkkenivät, hän huokasi syvään ja tarttuen pelastajansa käteen hän virkkoi: »Minä arvelin pääseväni kanssasi sinun taloosi.» »Niin käykin nyt. Tule, me hukkaamme aikaa!»
Mariakin aikoi ryhtyä samaan työhön, kun ilmoitettiin Attilan tulo. Siis vielä kerran tuli heidän tavata toisiansa. Tätä ajatellessa virisi heikko vivahdus sitä säteilevää hohdetta, joka ennen teki hänen piirteensä niin henkeviksi ja voittaviksi.