Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 13. heinäkuuta 2025
Arvaa nyt mitä tämä on: Lensi lintu siivetöin, Istui puussa jalatoin, Ampui neiti huuletoin, Paistoi ilman pannua, Söi ilman suoloja! Jättiläisen korvat tulivat niin kuumiksi, että ne alkoivat sulaa. Syö poika suuhusi! Syö poika suuhusi! kuiskasi mustakeijukainen. Mutta jättiläinen tahtoi pitää sanansa ja mietti perinpohjin.
Mutta siitä huolimatta oli hänen tunnustuksensa selvä ja yhtenäinen. Hän ilmoitti olevansa niin perinpohjin turmeltunut, että hän, vaikka oma pahuutensa häntä päivällä kauhistikin, ei voinut yhtenäkään yönä olla uudestaan käymättä hornassa.
Viimein, kun Bengt arveli perinpohjin ja huolellisesti alaa valmistaneensa, koetti hän lähestyä päämäärää, johon oli tähdännyt.
Useimmittain on se pieni ja sen seinät niin perinpohjin ovien ja ikkunoiden rikkirepimät, että tuskin niiden varsilla löytyy sijaa minkäänlaisille huonekaluille. Paksut, raskaat uudinverhot peittävät akkunat niin että huoneessa vallitsee loppumaton hämärä ja ilma tuntuu ummehtuneelta ja painostavalta.
"No, miksikä niin? Hänhän on ainoa talon perillinen ja ainoa sukumme kunnia", sanoi Lauri, hämmästyneenä sairaan veljensä jäykästä puheesta. "Sukumme kunnia! Sanotko, Lauri, niin? Sukumme häpeä hän on nytkin jo, mitä sitten vasta. Minä aavistan pojastasi pahaa ja hän on kerran perinpohjin häväisevä sukumme mainehikkaan kunnian", sanoi setä Julio ennustavaisesti.
Ja nyt he olivat kihloissa, ensin salaisesti, kunnes sormukset ja kihlakortit saatiin, ja sitten julkisesti. Kihloissa he olivat kolme vuotta, sillä Pekan piti ensin joutua tohtoriksi, ja Katrin piti käydä talouskoulua sekä saada myötäjäisensä valmiiksi, ja molempien heidän piti oppia tuntemaan toisensa perinpohjin.
Epävarmuuden täytyy tuntua meistä sopimattomalta, alhaiselta ja ihmisarvottomalta. Meidän ei pidä astua aloille, joilla tunnemme itsemme epävarmoiksi, ennenkuin olemme perinpohjin niihin perehtyneet. Ahdasrajainen varmuus on joka suhteessa suuriarvoisempi kuin häilyvä ja luuloteltu varmuus.
He vaikenivat jälleen. Ja jälleen muuttui heidän mielialansa. Johannes uneksi. Uneksi vieraista maista ja oudoista luonnonkansoista, joiden olot, tavat, aistillisen ja yli-aistillisen elämän hän tahtoi tulla perinpohjin tuntemaan. Olihan sattuma, että hän oli syntynyt europalaiseksi, kävi puettuna korkeaan kaulukseen ja silinteriin ja istui tässä lasi likööriä edessään.
Carmela! Mitä tämä merkitsi? Johanneksen silmät pimenivät. Mitä oli Liisalla ja Carmelalla keskenään tekemistä? Miksi Carmela käytti Liisaa sanansaattajanaan? Olivatko he ehkä hyviäkin ystävättäriä? Tahtoiko Liisa ryöstää Carmelankin häneltä? Vai oliko tämä taas noita hänen tavallisia, valheellisia päähänpistojaan, joilla hän osasi niin perinpohjin ärsyttää Johanneksen?
Että aikani tulee hauskemmin kulumaan ja että olen täten saanut oivallisen tilaisuuden harjotella venäjänkieltä, se ainakin on varmaa. Mutta toisaalta on myöskin varmaa, että hän häiritsee minua kirjallisessa työssäni, jota paitsi alituinen toistensa seurassa eläminen voi lopulta ruveta perinpohjin kyllästyttämään.
Päivän Sana
Muut Etsivät