Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 22. heinäkuuta 2025
Mutta sano nyt sinä maanmainio noita, tietäjä suurin Suomen niemen, ilmaise, mihin panin rahat, joita Peltolan omaksi sanot, ja jotka otin kätköstäsi tuon kiven alta. PENTTULA. Onneton! Tämän sinulle vielä kauheasti kostan. HOPPULAINEN. Mun kostosi kärsiä täytyy. Pappilan muori käski paistia kääntää, vaan ei maistaa. PELTOLA. Aivan oikein! Tässäpä ovat rahani. KIRKKOV
Ennen on jo mainittu, että Niemimäkelän isäntäväki oli köyhille hyvä Peltolan kylään tultuansa ja siellä ollessansa.
Esine, joka oli herättänyt Peltolan huomion, oli eräs rahtimies, joka jyväkuormineen tuli maantietä myöten, ja jonka Peltola tiesi asuvan vävynsä likellä.
Nämät viimeiset sanat hän lausui harvaan ja erinomaisella painolla, kumarsi sitten päätään jäähyväisiksi ja läksi, jättäen Peltolan perheen suureen hämmästykseen. Anna oli nojannut kyynäspäänsä pöytään ja kätkenyt kasvot käsiinsä.
Ei se tunnu minussa enempää kuin talonpojassa viina. Konna, heittiö, varas! HOPPULAINEN. Se itseens' rienaa, joka toista soimaa. PENTTULA. Hän on yksissä neuvoin Aholan Helenan kanssa varastanut Peltolan rahat. Ottakaa hänet kiinni, miehet! HOPPULAINEN. Oho! sanoi savolainen, kun säikähti!
"Piika-Anna" oli palvellut Peltolan taloa kymmenen vuotta, ja kun hän nyt meni naimiseen erään torpanmiehen kanssa, oli Peltola luvannut hänelle pitää hyvät häät eli "läksiäiset", niinkuin rikkaan ja mahtavan isännän sopikin vanhalle uskolliselle palvelijalleen.
HOPPULAINEN. Peltolan isännän rahat? No, nyt minä kummia kuulen. Ovatko teidän rahanne olleet tuon kiven alla, isäntä? PELTOLA. Niin Penttula sanoo. HOPPULAINEN. Enpä, lempo vieköön, olisi luullut teidän tuonlaisessa paikassa rahojanne säilyttävän. PELTOLA. Sinä et ymmärrä. Ne viisisataa, jotka tässä tuonoin minulta varastettiin
Kaikki nämät toimet olisivat tosin kuuluneet Peltolan isännälle, mutta vanhus oli aivan kuin maahan lyöty tämän hirmuisen tapauksen jälkeen. Kun hän näki tuon verisen ruumiin omalla alustallaan ja maallaan, tuntui hänestä, kuin jos hänen monivuotinen vihansa, moni pahansuopa ajatuksensa, moni ajattelemattomasti lausuttu sanansa äkkiä olisivat muuttuneet teoksi, teoksi ja todellisuudeksi.
Ja kun hän näillä sanoilla: "minun vävyni," tahi: "Tunnettehan vävyni?" esitteli kumppaliaan, ymmärsi jokainen hänen näöstään ja äänestään, että hän mielessänsä ajatteli: "Tunnetteko lähellä tai kauempana ketään, jolla on sellainen vävy kuin minulla? Kuka siinäkään kohden voi vertoja vetää Suorsakylän Peltolan isännälle?"
Vielä koukistuneempana ja sisällisesti masentuneempana astui Peltolan isäntä vankilasta palatessaan kestikievaria kohden, johon hän oli korttierinsa ottanut, ja sillä välin istui hänen tyttärensä puisevalla tuolilla vankihuoneen hämärässä.
Päivän Sana
Muut Etsivät