Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. heinäkuuta 2025
Masentukoon Moab palvelijakseni ja avatkoon porttinsa kansani edessä! Pelkoa ja levotonta keskustelua kansajoukossa.
Sotilaissa, jotka katselivat tätä perinpohjaista maljaa, syntyi nyt niin meluava nauru, että se häiritsi ja havahutti kuninkaan, joka kohottaen sormeansa huusi vihastuneena: "mitä nyt, lurjukset? Ei mitään pelkoa, ei mitään järjestystä?"
Pientä pelkoa herättävät täällä kaikenlaiset pikkupeikot, hyväntahtoiset menninkäiset tai lemmensairas Ahti, jotka siellä kotipuolellani pohjoisessa liikkuvat pihoilla kuin kesyt kotieläimet ainakin. On sielläkin hyväntahtoisia maanalaisia, jotka ihmisten rinnalla kaikessa rauhassa harjoittavat kalastusta ja metsästystä.
Kaikki nuo arpiset, tuikeasilmäiset, päivettyneet miehet katsoivat kuningasta suoraan silmiin; ei liikettä ainoatakaan, ei ainoatakaan kasvojen värähdystä, ei vähintäkään pelkoa vihastuneen kuninkaankaan edessä. Kaarle Kustaan mieli lauhtui; hän kääntyi Wrangeliin virkkaen: Katsokaa noita miehiä älkääkä enää sanoko, että meri erottaa minut Kööpenhaminasta.
Nämät lohdutukset kuitenkin pikemmin enensivät kuin vähensivät tuomitun pelkoa; sillä hänen sydäntänsä ahdisti epäilys, tokko hänelle luvatusta pelastuskeinosta todella tulisi apua ja tokko todella edes aiottiinkaan käyttää sitä hänen hyväkseen.
Oli vain yksi ainoa kuolevainen, jota kohtaan kreivi Bertelsköld tunsi kunnioitusta, eli oikeammin sanoen pelkoa, jota eivät iva eikä viekkaus koskaan voineet täydellisesti voittaa, ja se ainoa oli hänen herransa ja mestarinsa, kreivi Arvid Horn.
Ja kenpä ei tuntisi pelkoa nähdessään itsensä tahi jonkun rakkaistansa joutuvan noin kauhean ja hyödyttömän kuoleman uhriksi? Henkilön rohkeus ilmenee vaan siinä, että voi olla vaaraa *ajattelematta*. Paeta? Niin minäkin olin tullut ajatelleeksi, pääasiallisesti sen vuoksi, että saisin pikku Rudolfin suojelluksi. Isäni vaati, että toisten piti matkustaa.
Ne olivat kalmankalpeat, mutta pelkoa tai hämmästystä niissä ei näkynyt, vaan pikemmin ivaa, uhkaa ja päättäväisyyttä. Nuoruuden velkoja? virkahti hän katsoen syvään Vanloota silmiin ja antoi samassa viittansa pudota maahan.
CLAUDIO. Kurja Mariamne! VARRO. Astu esiin ilman pelkoa, sinä kaunis daami. MARCIA. Mitä tahtoo minusta tämä arvoisa herrasväki? VARRO. Haastella kanssas hellästi ja kohteliaasti muutaman hentomielisen sanan, sinä ylevä nainen. MARCIA. Tehkäät hyvin ja sanokaat pian. CLAUDIO. Sen teemme, iskien viipymättä asiaan, jonka kaiketi jo mahdatte arvata.
Simpukankin täytyy, luulen minä, tulla tekemisiin vertaistensa kanssa; epäilemättä se tuleekin, joskin vaivaloisesti, toisten simpukoiden kanssa tekemisiin, ja se ei elä elämäänsä täydellisenä ihannesimpukkana, vaan epätäydellisenä, todellisena. Simpukankin täytyy jossakin määrin tuntea katumusta, jossakin määrin vihaa ja jossakin määrin pelkoa. XLIII. Kurja ihmisluonne!
Päivän Sana
Muut Etsivät