Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. lokakuuta 2025
Sere. Minä itken katumuksen verisiä kyyneleitä. Reetta. Minä tuskan katkeruutta kärsin ja surun sameata vettä silmistäni puserran. Oikeata kalkkivettä puserramme nyt. Vaan missä on poloinen Jaakko-vanhani, joka korpehen jäi? Simo. Niinpä jäi, vaan eipä hänkään tästä ansasta voi pelastua. Myöhäinen on nyt katumus, myöhäiset kyyneleet.
Mutta jos toivot pelastua, niin on sinun ensi työksi sydämmesi vakaisuudella kumartuminen ja nöyrtyminen Jumalan edessä ja antautuminen tykkänään Hänen huostaansa..." "Kyllä, kyllä! minä teen niin! minä teen niin!" "Nöyrry Jumalan edessä tunnustaen, että mitä ikänä Hän tahtoo tehdä, niin on Hän aina oikea ja pyhä, mutta sinä olet syntinen, joka et ansaitse muuta kuin helvetin..." "Kyllä, kyllä!"
Yleinen suru ei painanut ketään niin raskaasti kuin niitä Labeon huvilassa, jotka Kristusta rakastivat. Helena oli kristitty, eikä tietänyt minä hetkenä hänkin vaadittaisiin valitsemaan, tahtoiko hän luopua Kristin-uskosta vai kuolla. Toiset asukkaat tunsivat, että he olivat suuremmassa vaarassa. Helena suitti pelastua. Hän oli Labeon puoliso ja tämän valta saatti suojella häntä tuhosta.
Täytyihän heitä ainakin varoittaa, että he voisivat paeta ja pelastua... Pelastua? Minne? jysähti äkkiä mieleeni. Eihän ollut mitään tämän saaren ulkopuolella. Ja olihan tämäkin ainoa, pieni asuinsija, mikä heillä oli, tuomittu hukkumaan ja tyhjyyteen häviämään. Mutta ehkä he kuitenkin keksivät jotakin? Ehkä he tunnustaisivat syntinsä ja katuisivat ja kaikkeus armahtaisi heitä? Turha toivo!
Eikä ainoastaan koraanin tekstiä Hafiz opettanut sisarensa pojalle; hän tutustutti hänet myöskin niihin profeetan lauseisin jotka hänen ystävänsä ovat meille säilyttäneet. Hän opetti hänelle ne neljä suurta velvollisuutta joihin Jumala sitoo kaikki jotka pelastua tahtovat, viisi jokapäiväistä rukousta, almuin annot, paaston ramadan aikana, Mekkaan vaelluksen.
Huoaten ja väkinäisesti se lupaus usein annettiin ja kun iltakutsuista palattiin kotia, oli se tavallisesti rikottu. Tohtori puolusti itseään sillä, että se oli tapahtunut »aivan vahingossa», »ihan tietämättä ja tahtomatta» tai sillä »ettei se niin vaarallista ollut». Mutta Aina oli järkähtämätön. Hän tahtoi pelastua itse ja hän tahtoi pelastaa perheensä, sentähden hän ei saanut antaa anteeksi.
Maria toipui nyt tajuntaan. Taivaan Herra, me olemme hukassa! huusi hän. Ei vielä, vastasi Aadolf, asettaen kaatuneen re'en anturoilleen ja nosti Marian rekeen. Mutta turha oli yrittää saada hevonen liikkeelle. Aadolf lausui: Pidä kädestäni kiinni, Maria! Me murtaumme kinosten läpi. Kenties tapaamme läheltä ihmisasunnon, johon voimme pelastua. Onko se ainoa toivomme?
"Emmekö voisi pelastua veneellä?" kysyi majori, katsahtaen epätoivoisena ympärillensä. "Sen on jo aikoja laineet vieneet mukaansa", kuului vastaus; "eikä se myös voisi kestää semmoisessa ärjyssä. Jos ei prikimme olisi niin oivallinen laiva, ei se olisi kestänyt kymmentä minuuttia tämmöisessä tyrskyssä."
Hänellä vaan ei vielä ollut selvillä kuinka tämän pelastuksen piti käymän päinsä. Ensi huolensa oli nyt pelastua itse. Hetken hän oli kahden vaiheella kiipeisikö hän isoon puuhun vai kätkeytyisikö hän pensastoon, joka pistäysi esille lumesta noin parin kyynärän päässä hänestä. "Ei", ajatteli hän. "Jos minä kapuan puuhun, syntyy siitä kolinaa ja takaa-ajajani huomaavat minun varmaankin.
Ja lopultakin näyttää minusta aina mahdottomalta, että kohtalo voisi sokeasti tuhota sellaisen kauniin ja sankarillisen nuorukaisjoukon kuin ovat nuo yksitoista "luentotoveriani". Kaiken järjen ja maailman hallinnossa löytyvän hyvän nimessä täytyy heidän pelastua. Mutta kuinka se käy, se on vielä tulevaisuuden kätkössä. Lääketieteen ylioppilas S. on vangittu yhdessä R:n ja H:n kanssa.
Päivän Sana
Muut Etsivät