Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. heinäkuuta 2025
Heti pimeän tullessa olivat Pariisin hehkuvat, olemassa olon taistelusta kuumentuneet kadut ainoastaan kivinen maa, poltettu maaperä, jossa kylvö kuivui, kun se ensin oli kylvetty umpimähkään ja vihasta satoon. Vapaaehtoista hedelmättömyyttä saarnattiin kaikkialla riemuitsevalla julkeudella.
Vaikka hän ei polttanut eikä juonut, näytti hän sittenkin huumautuvan käyttämästänsä kuvarikkaasta ja kiivaasta kielestä, jolla hän esitti nykyajan näkökannalta yhtä vanhentuneet mielipiteensä kuin ovat jauhoitetut tekotukat ja vannehameet, ja yhtä vähän ympäristöön soveltuvaiset kuin muinaistieteilijän kauneudenaisti soveltuu Pariisin muotitavarain laatuun.
Mutta tähän aikaan rupesimme huomaamaan muutamia omituisia merkkejä, jotka ennustivat sotaa. »*Nous aurons la guerre*» nämä sanat tuntuivat kaikuvan Pariisin ilmassa, ja minut valtasi kauhea epätoivo. Ei omieni vuoksi, sillä olimmehan me itävaltalaiset toistaiseksi leikin ulkopuolella.
Hän toimi julkisesti, ja hän olisi voinut kutsua vaikka koko Pariisin leikkauspöytänsä ääreen. Maalattujen ja painettujen muotokuvain kautta oli hän tullut yleisesti tunnetuksi, ja niissä esitettiin hän aina työpuvussaan, hihat ylös kierrettyinä, valkea esiliina edessä, ja ylpeänä kuin jumala, joka on herrana elämän ja kuoleman ylitse.
»Pariisi on sentään ihana kaupunki», virkkoi Illyrian kuningas Kristian puhaltaen savupilven ulos hämärään... »Ilma ei tunnu täällä samalta kuin muualla ... siinä on jotakin juovuttavaa ja huumaavaa... Ajatelkaahan, että Laibachissa on tällä tunnilla jo kaikki talot suljetut, pimeät ... nukuksissa...» Sitten lisäsi hän iloisesti: »Ah, rakas ajutanttini, toivon pian saavani tutustua Pariisin huvituksiin!... Sinä näytät ne jo tuntevan ja olleen mukana, sinä...»
Tässä intensiivisessä henkisessä työskentelyssä yllätti Renanin vallankumousvuosi 1848. Pariisin kumoushaluinen levoton aines otti taas Ranskan ohjat käsiinsä ja alku näytti suurenmoiselta. Renan oli silloin vielä töissään kiinni eikä hän antanut häiritä itseään: tiede oli uskonto, jota oli palveltava kaikissa olosuhteissa.
Pyörrytys jätti minun ja minä rupesin taasen ajattelemaan jotenkin järjellisen ihmisen tapaan. Ensimmäinen ajatukseni oli muistaa sitä vaaraa, jossa olin, maatessani koko yön huonomaineisessa pelipaikassa; toinen oli ajatella sitä vielä suurempaa vaaraa koettaa päästä ulos sittekuin talo jo oli suljettu ja kulkea ihan yksin Pariisin katuja kotio sydän-yönä semmoisella rahapaljoudella.
Hän alkoi vähitellen elää uudestaan muutettuaan appivanhempainsa kanssa tuohon vanhaan paviljonkiin, jonka Mathieu oli varustanut heitä ja itseään sekä vaimoaan varten. Hän alkoi taas tehdä työtäkin, hän tahtoi toimia jotakin, ja hän maalaili pienoiskuvia, joita eräs Pariisin taidekauppias osti häneltä.
Sinne tullessa saattoi viitata hänen suositukseensa. Kuusi vuotta oli silloin Pariisin ja Havren välillä jo ollut rautatie, josta puhuttiin kaikkialla. Mutta Jeanne, jota suru yhä oli pitänyt vallassaan, ei ollut vielä nähnyt noita höyryllä kulkevia vaunuja, jotka panivat koko maan ylösalaisin. Paulilta vain ei tullut mitään vastausta.
Hän suostui tietysti heti paikalla ja me menimme nyt Sasun kanssa Pariisin saunaan. Sinä tiedät sen mainion saunan siellä rue Cadet'n varrella; sinne me menimme. Vaikka minä tavallisesti käytän toista vähän halvempaa saunaa Faubourg St.
Päivän Sana
Muut Etsivät