Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 27. kesäkuuta 2025
Ilmoitettiin, että hevoset olivat valmiit, ja kuningas pyysi nahkaliiviänsä. Kammaripalvelija tuli, vasemmassa kädessä pyydetty liivi, vaan oikeassa kiiltävä haarniska. Paashi tempasi häneltä tuon pansarin, joka kyllä olisi kestänyt pyssyn luodit, ja yritti auttamaan sitä kuninkaan ylle.
Hän kääntyi ja meni omaan huoneesensa. Teloittaja seurasi häntä jykevin askelin. Paashi Leubelfingin olivat tiheässä seisovat herrat työntäneet erääsen ikkunankomeroon, jonka edessä riippuivat paksut villaverhot suurine tupsuineen. Koko tapaus oli häntä huvittanut nauruun asti.
Ensin vuosi kuuntelijalta kyyneleitä tulvimalla, mutta sitte täytti hänen mielensä itsekäs ilo, salainen riemu, voiton tunne siitä, että hänen oma pikku kohtalonsa oli kuninkaan suuren kohtalon kaltainen. Lapsellisissa ajatuksissa, että samoja tavuja oli hänen nimessään kuin kuninkaankin, vaipui hän vihdoin unen helmaan. Mutta paashi näki pahaa unta, sillä hän uneksi omantuntonsa kanssa.
Kun kirkon ovet vihdoin aukesivat malttamattomille, vaan kumminkin kunnioittavaisen-näköisinä odotteleville, olivat molemmat alttarin edessä paareilla, kuningas korkeammalla, paashi alempana päinvastaiseen suuntaan, niin että hänen päänsä oli sillä puolella, jossa kukuninkaan jalat.
Ehkäpä oli hänen asianaan sopia viimeisessä tappelussa kaatuneiden hautaamisesta taikka jostakin muusta semmoisesta asiasta, kuin vastakkain olevien sotajoukkojen välillä sattuu. Paashi Leubelfing vei päällikön tyhjään vastaanottohuoneesen, pyytäen hänen siinä odottamaan, kunnes kävisi ilmoittamassa.
Mitä hän murisi, ei paashi ymmärtänyt, mutta ylhäisen pään kasvot olivat niin pahaa uhkaavan näköiset, että kuuntelija oli vähällä pyörtyä. Saman vaiherikkaan päivän iltana ilmoitettiin kuninkaalle, että häntä tapaamaan oli tullut eräs friedlantilainen päällikkö, jolla oli oikeaksi havaittu suojeluskirja turvanansa.
"Minä en voi vielä kuolla, vielä on minulla paljo sanottavaa!" sanoi paashi köristen. "Kuningas ... savupilvessä... Lauenburgin herttuan kuula..." Kuolema sulki hänen suunsa, mutta se ei voinut estää häntä vielä viimeisellä ponnistuksella kääntämästä sammuvaa katsettaan kuninkaan kasvoja kohti. Kukin läsnäolijoista täydensi lauseen omalla tavallaan.
Hän käski paashin tulla mukaan ja paashi hypähtikin arvelematta raution selkään, joka hänen eteensä talutettiin, sillä olihan hän nuoruudestaan asti perehtynyt satulaan ja sitä paitsi oli hänellä solakka, ritarillinen vartalo perintönä isältään, joka ennen muinoin oli ollut hurjin ratsastaja koko Ruotsin sotajoukossa.
Semmoiset mietteet, tuo "välähtävä salama", eivät näyttäneet miellyttävän kuningasta, vaikka se kuvaus kyllä oli silloisen vuosisadan mielilause. Hän rypisteli pilkallisesti sieviä huuliansa. Mutta vielä lausumattoman moitesanan pidätti paashi pääsemästä ääneen jatkamalla innokkaasti puhettaan: "Näin minä juuri tahtoisin! Courte et bonne!"
Ruotsalaiseen univormuun pukeutunut valepoika kumartui ja suuteli vanhuksen kuivettunutta kättä hyvin liikutettuna kahdesti, jota vastoin vanhus häntä kiitollisena siunasi; sitte muuttuen äkisti hillitsemättömän iloiseksi otti paashi nuorta Leubelfingiä kädestä, heilutti sitä edestakaisin ja sanoi nauraen: "Voikaa hyvin, neiti serkku!"
Päivän Sana
Muut Etsivät