Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. heinäkuuta 2025
Olinpa valmis toki kärsimään enemmän, paljon enemmän päästäkseni kurjan tyttäreni luoksi, joka, niinkuin kuullut olen, on nyt suojaton, ilman äitiä ja isää. EERIKKI. Olet siis kuullut vaimos kuolon? NIKO. Albionin rannalla sanoman sain, muistelin, mitä tehnyt olin, ja kotimaahani kohta purjehdin. Eerikki, sinä kaiketi tiedät, missä ja kuinka tyttöni nyt elää!
Hänen on hyvä olla, lämmin ja ihana; hän sulkee välistä silmänsä sitä paremmin tunteakseen. Hän tuntee lämpimästä väräjävänsä, ulkoa ja sisältä, ensi kerran elämässään. Missä lienen? Miten olen tänne joutunut? Kuka lienee tuo, joka minut tänne toi? Vaan olinpa missä hyvänsä, olipa miten hyvänsä, kuka hyvänsä tuo kunhan vain ei ole mitään sitä, mikä oli ennen. Eikä sitä olekaan.
Juuri kun on eteenpäin pääsemässä, tapaa sitä kykloni, oikea kykloni, vaseti häntä varten tilattu. Tohtori virkkoi ainoastaan nämä poikkinaiset lauseet, ja tuuli vei puolet hänen sanoistaan. Mutta olinpa ymmärtänyt hänen. Sana kyklon selitti kaikki.
Karkea kuin boiotilainen sukkeluus ja köyhä kuin spartalainen ateria! Onko sinun miehesi yhtä naurettava ja mustasukkainen kuin ennenkin? CHRYSEIS. Anemotis, ei enempi! Sua käsken ja rukoilen. ANEMOTIS. Anteeksi, nimeni on Tuulikki, torpparinvaimo, mutta muuten teidän korkeutenne nöyrin palvelija. Olinpa vähällä unohtaa kysyä, oliko sinulla jotakin terveisiä Kyproon. CHRYSEIS. Kuinka? Kyproonko?
Olinpa unhottanut, että Englanti on saari ja Te siinä kuninkaana. Menkää satamaan, kysykää The sound-nimistä prikiä ja antakaa tämä kirje sen kapteenille; hän kuljettaa teidät erääsen pieneen valkamaan, jossa vallan varmaan teitä ei odoteta, ja jonne ei tavallisesti tule muita kuin kalastajain venheitä. Mikä on sataman nimi?
Jos sen nähnyt olen, niin olinpa silloin vienoinen lapsi. Ulkona tuolla, toisella puolen kaupungin muureja, mä kesäpäivänä viivyin, leikiten palmistossa. Alas pitkin taivaan lakea vieri säteilevä aurinkoinen lännen kultapilvihin päin, ja lounainen liehtoi ihanasti, liehtoi ja humisi palmujen latvoissa.
Mä tästä itsein rohkasin: Sydämen' hälle aukasin; Nyt silmänsä hän maahan loi, "Jaa" hänen huuliltansa soi; En luullut olevani maassa, Oi! olinpa kun taivahassa. Min tehdä voin, sen hälle tein Ja kukkavihkosta vein, Ja palkinnoksi muiskun sain Mä silloin tällöin kullaltain; Kun ken ei nähnyt syleilimme Ja autuaana riemuitsimme.
Jumalan silmissä olin lapsi, samoinkuin Maggie minun, ja vielä kalliimpi Hänelle, kuin Maggie minulle. Olinpa siellä tai täällä, olin aina Hänen siipeinsä varjossa. Muistin lauseen, jonka olin lukenut Stefanin lähtöpäivänä: "Jos astuisin ylös taivaasen, niin Sinä olet siellä, jos vuoteeni helvetissä rakentaisin, katso Sinä olet myös siellä.
Niin, minä makasin, nukuin, mutta äkkiä heräisin ... ukkoseen, luulette ehkä!... Ei, jumala varjelkoon ... ei minua herätä ukkonen eikä myrsky ... olinpa kerran Ahvenamerellä ja... Ei, te olitte satamassa, oikaisi muuan utelias.
Ei askelta, ei hiiren tolaakaan enään menneitten päiväin muotoista. Ennen, nieltyäni kaksi, kolme ryyppiä, olinpa iloinen ja kielevä kuin pääsky, mutta nyt, vaikka kauhalla kitaani kaataisin, niin harmaiksi käyvät silmäni vaan, ja entisen suloisen liehauksen sijaan tunnen nyt ainoastaan tuommoisen humajavan sekamelskan päässäni, ja mieli on aina musta kuin viinapannun kylki.
Päivän Sana
Muut Etsivät