Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 25. heinäkuuta 2025
Näin itsekseen puhuen riensi Nikolao huoneesen päin, aukasi lukottoman oven ja astui parin silmänräpäyksen perästä siihen kammariin, missä herra Vanderstraten Hollantilaisen upsierin kanssa yhä vielä istui viinipullon ääressä ja hartaalla mielihyvällä haasteli kotimaastansa ja kauniin Amsterdamin kaupungin ihmeistä, jossa hän oli ensi kerran päivän valoa nähnyt ja onnellisen nuoruutensa ensimäiset vuodet elänyt.
Niinpä tapahtuikin, että Nikolao, aavistamatta molempain ystäväin läsnä-oloa, kiireesti meni heidän lymypaikkansa ohitse ja katosi synkkään, varjoisaan metsään. Tuskin hän oli poissa, niin Emmerich, hämmästyksistään toinnuttuansa, kavahti ylös ja lausui: "meidän täytyy häntä seurata.
Vouti teki kohta lopun tästä ystävällisestä keskustelusta. Ensimäisistä sanoista, joita hän puhui, kavahti herra Vanderstraten ylös nojatuoliltaan ja katsoa tuijotti hämmästyneenä milloin orjavoutiin, milloin upsieriin. "Onko se totta, Nikolao?" kysyi hän vihdoin. "Niin totta kuin tässä seison," vastasi vouti.
Joko nyt olet puhunut suusi puhtaaksi, Nikolao?" "Enpä vielä, hyvä herra. Herkules on horjahtanut sokerimyllyssä ja musertanut kätensä telojen väliin. Onneksi se vaan oli vasen käsi ja luut ovat eheät." "Piiskatkaa hänet vereen asti," huudahti kimakalla äänellä herra Vanderstraten, joka nyt todellakin vihastui.
Sanalla sanottu, eno, tähän huoneesen oli kokoutunut joukko kristityitä neekereitä, jotka totisella hartaudella ja puhtaalla hurskaudella kuuntelivat pappinsa sanoja ja opetuksia, kunnes vakoileva Nikolao hajoitti tuon hurskaan joukon.
Vaan olkoon miten hyvänsä, niin kuolkaamme kuin miehet." "Sepä ei laisinkaan hyödytä minua", huokaili herra Vanderstraten. "Tahdon mieluummin elää niin kauan kuin mahdollista. Oi, Nikolao, miksi saatoit hyvän isäntäsi näin tuskalliseen tilaan?" "Herkules ei ymmärrä miten elää ruuatta, taikka päästä tästä pois ilman taistelutta", virkkoi neekeri.
"No, he eivät tahdo jäädä tänne kauvemmaksi, ja Nikolao vakuuttaa, ettei meidän enää ole vähintäkään pelkäämistä Maron-neekereistä," vastasi herra Vanderstraten. "Mutta sinun huvitustasi ei missäkään tapauksessa häiritä. Mene, Emmerich, mene, ja varo, ett'et palaa takaisin tyhjällä jahtilaukulla ja joudu vanhan enosi naurettavaksi."
"Herra Vanderstraten," vastasi Nikolao, ja hänen tumma silmänsä paloi vieläkin tummemmin, "mitä minulla nyt on sanottavaa, sitä ei näitten nuorukaisten tarvitse kuulla." "Menkää tiehenne," huusi herra läsnä oleville orjille ja viittasi kiivaasti majan suuhun.
Tuskin olivat molemmat kadonneet lähimmäisen pisankipensaan taakse, niin Nikolao kiipesi alas puusta, seurasi heitä vähän matkan päässä, varovasti piiloitellen pensasten takana. Hän näki heidän hyppäävän paalu-aitauksen yli, joka ympäröitsi koko kunnaan, ja viimein menevän erääsen isoon neekeri-mökkiin.
Sillä Nikolao, kartanon ylivouti, nyt ilmaantui herransa eteen ja antoi, niinkuin aina oli hänen tapansa, kertomuksen päivän tapahtumista. Nikolao oli kookas, väkevä mies, jonka paljas näkö saattoi tuottaa hänelle tarpeellista kunnioitusta.
Päivän Sana
Muut Etsivät