United States or Vanuatu ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ei, ei tiedä; hänelle sanotaan: älä varasta, ja kuitenkin hän näkee ja tietää, että tehtailijat varastavat hänen työtänsä, pidättäen hänelle tulevaa palkkaa, että virkamiehet herkeämättä ryöstävät häntä... Tuo nyt on jo selvää anarkismia, määritteli Ignatij Nikiforovitsh rauhallisesti lankonsa sanojen merkitystä. En tiedä, mitä se on, puhun sitä, mikä on totta, jatkoi Nehljudof.
Pitäisikö siis tappaa? Tai kuten eräs valtion virkamies ehdotteli, puhkoa silmät, sanoi Ignatij Nikiforovitsh voitonriemuisena nauraen. Niin, se olisi kyllä julmaa, mutta tarkoituksenmukaista.
Anteeksi, tuo on aivan perätöntä; jokainen varas tietää, että varastaminen on pahaa, ja ettei pitäisi varastaa, että varkaus on siveetöntä, sanoi Ignatij Nikiforovitsh yhä samalla tavalla rauhallisesti, varmasti ja vähän ylenkatseellisesti hymyillen, mikä erikoisesti Nehljudofia suututti.
Minä arvelen että me kukin olemme asetetut omaan erikois-asemaamme, kaikilla meillä on velvollisuuksia, jotka tästä asemasta ovat seurauksina, meidän on ylläpitäminen niitä elämänehtoja, joissa olemme syntyneet, jotka olemme perineet esi-isiltämme ja jotka meidän on siirtäminen jälkeläisillemme. Katson tarpeelliseksi... Malttakaahan, jatkoi Ignatij Nikiforovitsh antamatta itseänsä keskeyttää.
Tai tehdäkseen vaarattomaksi, jatkoi Ignatij Nikiforovitsh itsepäisesti: niitä turmeltuneita ja eläimellisiä ihmisiä, jotka uhkaavat yhteiskunnan olemassaoloa. Sepä se onkin, ettei yhteiskunta tee sitä eikä tätä. Yhteiskunnalla ei ole semmoiseen varoja. Miten niin? En ymmärrä, kysyi Ignatij Nikiforovitsh koettaen hymyillä.
En minä palvelisi jos niin ajattelisin, sanoi Ignatij Nikiforovitsh ja nousi ylös. Nehljudof huomasi lankonsa silmälasien alta omituisen kiillon. »Olisivatko nuo todellakin kyyneleitä», ajatteli Nehljudof. Ja ne olivatkin todella loukkaantumisen kyyneleitä. Ignatij Nikiforovitsh meni ikkunan luo, otti nenäliinansa ja rupesi rykien pyyhkimään lasiansa ja pyyhki samalla myös silmänsä.
Samassa tuli huoneeseen Ignatij Nikiforovitsh, pää kuten ainakin pystyssä, leveä rinta pullistuneena, pehmeästi ja keveästi astuen, hymy huulilla, silmälasien, pyöreän kaljun, ja pikimustan parran kiiluessa. Hyvää päivää, hyvää päivää, noo, mitä teille kuuluu? lausui hän tahallisen luonnottomalla venytyksellä. He kättelivät toisiansa ja Ignatij Nikiforovitsh istuutui kevyesti nojatuoliin.
Yleensä tuo teko osoittaa miltei mielenhäiriötä, puhui Ignatij Nikiforovitsh ja hän mietti jo holhouksen alle panemistakin, sekä vaati vaimoansa puhumaan vakaasti veljensä kanssa tästä hänen kummallisesta aikeestansa. Palattuaan kotiin ja löydettyään pöydältänsä sisaren kirjeen läksi Nehljudof heti hänen luoksensa.
Sitävastoin on se, mikä tapahtuu tätä nykyä sekä julmaa että siihen määrään typerää, että on mahdotonta käsittää kuinka henkisesti terveet ihmiset saattavat ottaa osaa niin rumaan ja julmaan toimeen kuin on tuomioistuimen. Ja minä nyt otan kuin otankin osaa siihen, sanoi Ignatij Nikiforovitsh vaaleten. Se on teidän asianne. Mutta minä en ymmärrä sitä.
Palattuaan sohvalle Ignatij Nikiforovitsh sytytti sikarin eikä enää puhunut mitään. Nehljudofin teki kipeätä ja hävetti, että oli siihen määrään katkeroittanut lankonsa ja sisarensa mieltä, erittäinkin kun hänen oli jo huomenna lähteminen eikä hän enää tapaisi heitä. Sanoessaan hyvästiä ja lähtiessään kotiin hän oli sentähden hyvin hämillään.