Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 26. heinäkuuta 2025
Minä olen kysynyt T:ri Lutherilta, ja hän sanoo, että se on sen vuoksi, että perkele laittaa suuren osan siitä uskonnosta, jonka me näemme; että hän sanoo itsensä Kristukseksi ja lähestyy ja peloittaa ihmisiä ja ruoskii heitä heidän syntiensä muistolla ja kieltää heitä nostamasta silmiänsä taivaasen, koska Jumala muka on niin pyhä ja he ovat niin syntisiä.
Jos katselemme tarkalleen, näemme, että hän omassa, niinkuin sanotaan, Augoeidees-muodossaan seisoo keskellä ja on ottanut päällensä ensin n.k. älyruumiin, sitten n.k. tunne-ruumiin ja vihdoin n.k. eetteris-fyysillisen ruumiin. Kuinka toista taas, kun katselemme tavallista kuolevaista ihmistä!
Niinkuin Suomen vanhain runojen Kaukomieli ei viihtynyt rauhaisen kodin yksitoikkoisessa elämässä, vaan halusi, ikävöi ulos etäisille retkille, missä uutta, outoa olisi nähtävänä, vastuksia, vaaroja voitettavana, niin näemme nytkin vielä keskessämme semmoisia luonteita.
Me näemme vain teoksen, me näemme vain helleenisen kansallishengen ja erään aikakauden antaman heijastuksen siitä. Tekijä on hävinnyt työnsä taakse, yksilö sulanut yhteen aikansa ja kansansa sielun keralla. Vielä enemmän on asianlaita näin egyptiläisessä, assyrialaisessa tai babylonialaisessa taiteessa.
Jos me samanlaisilla silmillä katselemme tavallista kuolevaista, näemme, että hän on itse todellisena minänä ja personallisena olentona tässä eetteris-fyysillisessä muodossaan. Fyysillinen muoto on todellisin ja takana häämöttävät korkeammat käyttövälineet. Hänellä on tunne-ruumis, äly-ruumis ja niiden takana myös n.k.
Lienevätkö tästä sitten päässeet matkansa perille, ei enää mainita. Mutta entisten Suomalaisten siirtyjäin suhteen antaa tämä tapaus muutamia osviittoja. Ensiksi näemme, että vielä v. 1657, jolloin Ruotsin valta jo oli Amerikassa lakannut, Suomalaiset kuitenkin hyvin menestyivät uusilla asuin-sioillansa.
Jumala jyrää peltoansa, aattelin minä, jyrää ja livauttelee oikein makeita iskuja sonninsuoroisella piiskallansa, ja iskuistapa noin nyt säkenöitsee pulskin ruunan pullea reisi, niinkuin muhkean hevon lautasilta näemme kipinöitä heltivän, koska sitä pyhkeilemme. Niin, olivatpa nämät mietteitä.
Helena koetteli sentähden muuten viivytellä, ja rupesi muka lamppua järjestelemään. Mitä sinä siellä teet? kysyi Georg. Luuletko että vielä näemme ilman lamppua? sanoi Helena. Hän ajatteli, että lampun valossa Georg ehkä huomaa levottomuuden hänen kasvoissansa. Näkee, näkee, tässä näkee mainiosti vakuutti Georg. Ah, mitä minä olen unohtanut! huudahti Helena.
Kun näemme omat tunteemme ja ajatuksemme heijastuvan toisen sielusta, tunnemme juuri samanlaisen ihastuksen, kuin nähdessämme esineiden kuvastuvan kirkkaassa tyvenessä järvessä.
Näin oli tapahtunut Ingalle ja se oli herätys, jonka kentiesi vielä kerran näemme esiytyvän toisessa muodossa.
Päivän Sana
Muut Etsivät