Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 3. kesäkuuta 2025
Félicité piti hänelle lempeitä nuhdesaarnoja; täytyihän säästää itseään poikaansa varten, ja tuota toistakin varten, hänen muistonsa nimessä. Häntä varten? virkkoi rouva Aubain ikäänkuin heräten unesta. Niin, se on totta!... Te ette unhoita häntä! Tällä hän tarkoitti hautuumaata, jonne häneltä tarkoin oli kielletty pääsy. Félicité kävi siellä joka päivä.
Aina palasi hän siihen, joka näytti täyttävän kaikki hänen aivojensa solut, siihen ainoaan, jonka hänen muistonsa ja mielikuvituksensa olivat säilyttäneet kirjavasta ja myrskyisestä entisyydestä.
Kreivin käsi vapisi vähän; hetki, jota hän oli viimeksi kuluneina tuntina melkein tuskallisesti odottanut, oli nyt kuitenkin liian nopeasti tullut ja oli kauniimpi ja suloisempi kuin hän koskaan oli saattanut toivoa. Nyt vasta näki hän, miten muistonsa oli häntä pettänyt, miten häneltä kaikki peittänyt.
Tuira oli muistoillaan, rakkauden ja kiitollisuuden tunteillaan Viioa kohtaan, jotka hänessä olivat tummentumattomina säilyneet, selventänyt Viion leskenkin näköpiirin, virittänyt hänen muistonsa. Ja tulevaisuus tuntui huolettomalta, lupaavalta, silläkin oli kirkkaampi muoto kuin koskaan tähän asti hänen toivoa hapuellessaan sinne tänne.
Ja hänellä oli vanhan kuluneen piironkinsa laatikossa todistuskappaleita muistonsa varmuudesta. Siellä ensinnäkin oli hänen kuvansa niiltä ajoilta, nuojainen ja haalistunut, että kasvonpiirteitä tuskin eroitti.
Helena oli isän poissa ollessa kadottanut oman muistonsa hänestä, mutta mamma oli sen sijaan puhunut alinomaa papasta ja kaikella tavalla kuvaillut häntä Helenalle, ja siitä olikin tälle syntynyt ainoa kuva isästä. Aina kun mamma hämärissä otti Helenan syliinsä ikkunan viereen, tiesi Helena jo, että nyt ruvetaan papasta puhumaan. Ja niin ruvettiinkin.
Aliinallakin oli omat muistonsa pahasta, mutta hän ei puhunut mitään, kuunteli vain kiihkeällä mielellä, ja veret pyrkivät kohoamaan kasvoille. Opettajat olivat jättäneet puhevuoronsa viimeiseksi, ja kun ei kukaan enää vuoroa pyytänyt, sanoi johtaja: Joko on jokainen sanonut sanottavansa? Aliina ei ainakaan ole vielä puhunut. Saisi tähän sanoa vastaankin, jos kellä olisi jotain muistuttamista.
"Anna minulle isieni valtikka!" "Hornaan kaikki talismanit! Minä en tarvitse muuta innostusta kuin hänen muistonsa, ei muuta taikausta kuin hänen nimensä. Taivasten kautta, minä tahdon astua tähän jaloon kaupunkiin voittajana tai kuolla." "No, mitä elämä on, sillä mietintö yhtyy aina minun himoihini no, mitä elämä on! Heitä sattumukset koirille ja tempaa pois valhemuoto väärältä yhteiskunnalta!
Mutta kun hänen muistonsa ovat niin runsaat ja kun noita hänen vilkkaita kuvaelmiaan huvikseen kuuntelee, niin sattui meille nytkin, että vasta keskiyön jälkeen tulimme kaupunkiin takaisin. Suuren joukon kysymyksiä olimme ukon vastattavaksi paperille panneet, että häntä niin vähän kuin mahdollista vaivaamalla voisimme hänen rikkaasta muistolähteestänsä ammentaa runsaan joukon tietoja.
"Kiitä Jumalaa että sinulla on sellainen äiti; mutta, Harry, häntä et sinä taida viedä mukanasi. Hän on, niin sanoakseni, juurtunut täällä, hän on kasvanut kiini tälle paikalle, jossa kaikki hänen muistonsa ovat, sentähden häntä ei voi muuttaa toiseen maanlajiin.
Päivän Sana
Muut Etsivät