United States or Saint Lucia ? Vote for the TOP Country of the Week !
TAAVETTI. Minähän yksinkertainen tomppeli lausuin ulos parrastani: onpa helvetti ja kuumakin, ainakin rikkaalle miehelle, niinkuin luemme papin perässä kirkossa, hyvä herra. Mutta sillonpa korvani kuumenivat. Hän julmistui, sillä näkyypä kuni kamoisi hän hieman tuota haudan toista parrasta, muistellessaan mitä teitä hänen rikkautensa ovat tulleet.
Kamariin tultuaan hän istui keinutuoliinsa, antoi sen mennä niin selälleen, että tuli melkein makaavaan asentoon, ja keinutuolikin tuntui painuvan alemmaksi lattiaa. Hän muisti nyt unensa, miten hän oli rautatien piirittämänä ollut viluissaan ja melkein alasti. Sitä muistellessaan hän tunsi vapisevansa.
Hän hymyili, muistellessaan tytön sydämmellistä suloutta, tytön luonteen esiin tulevia piirteitä, hän hymyili, että ruskeat silmät rouva Griebel oli kiukussaan niitä mustiksi sanonut vielä olivat säilyttäneet neitsyeellisen katsantonsa, kuten ihossakin oli hienous ja sentään olisi hän lapsena ollut ra'an joukon seassa, ei, sellainen metsäkukka ei hän ollut, ja sentään tunkeusi hämäriä arveluita hänen mieleensä: olisivatko metsänvartijan salaiset vieraat sen heimon jäseniä, joita tyttö oli paennut.
Niinkuin asian laita nyt oli, tuli väli-aika, ennenkuin täydellisesti tiesin oman tuskani; väli-aika, jolloin pidin sitäkin luuloa, että sen tuikeimmat kivut olivat ohitse, ja jona sydämeni sai lohdutusta muistellessaan kaikkia, mitä oli viattominta ja ihaninta siinä hellässä sadussa, joka nyt oli ijäksi päättynyt.
Ja tiedätkö, ettei isän ja pojan välillä koskaan ole ollut muuta kuin epäluuloa ja välistä tuntuu siltä kuin enemmän vihaisimme kuin rakastaisimme toisiamme. Voi, minä olen hyvin onneton ja isänikin on onneton. Meillä on kaiken ulkonaisen loiston siunaus... Se on isoäitinne siunaus, virkkoi ratsumies pyyhkien kyynelen silmästään lempeää Meriä muistellessaan.
Hänen noin yksin kävellessään kauniina yönä ja muistellessaan menneitä aikoja, hän kuuli metsästä oudon äänen. Ei se ollut teeren kuherrusta, ei suden ulvontaa, ei kehrääjän hurinaa eikä ruisrääkän narinaa. Se oli itkevän lapsen ääni. Jaana rakasti lapsia ja meni sinnepäin, mistä ääni kuului.
Sitä muistellessaan ei Elli sitten enää saanut itkuaan hillityksi, vaan hänen täytyi mennä Sigridin huoneeseen sitä siellä asettamaan. Hän heittihe sängylle poikkipäin, ja siinä tulla pullahti ulos kaikki, mikä oli sydämen alle kokoontunut: rumat vaatteet, se, ettei osannut tanssia, Sigrid, joka oli niin kummallinen, ja Arthur, vaikkei oikein tiennyt, miksi hän ... se kaikki ilketti...
Eipä siis ihme, jos Isabellan kuva, joka jo ennestään oli niin syvälle painunut Qventin'in mieleen, voitti sen nyt kokonaan valtaansa; ja jolleivät neidon tunteet olleetkaan vielä yhtä syvälle juurtuneet, sen verran kuin hän itse niistä tiesi, niin muistellessaan tätä nuorta suojelijaa, jolle hän itse puolestaan juuri oli suonut niin miellyttävän avun, tuntui Isabellan sydämessä paljoa hellempää liikutusta kuin mitä oli voinut herättää hänessä koko se korkeasukuisten aatelisherrojen joukkio, joka viimekuluneena kahtena vuonna oli ahdistellut häntä rakkaudellaan, ja varsinkin, kun Campobasso, Kaarle herttuan kelvoton suosikki, johtui hänen mieleensä, nuo ulkokullatut kasvot, kurja, viekas luonne, väärä niska, karsas silmä, niin hänen kuvansa tuntui neidon silmissä vieläkin inhottavammalta ja ilettämämmältä kuin ennen, ja lujasti hän päätti, ettei mikään väkivalta saisi häntä suostumaan niin kammottavaan avioliittoon.
Hän oli käynyt niin komeaksi ja miehekkääksi siellä aavalla merellä. Iho oli ruskettunut, tukka käynyt tummemmaksi ja silmissä oli meren syvää, salaperäistä loistoa. Hän tapasi sitten pahan tytön ja he nauroivat yhdessä muistellessaan lapsuuden aikoja. Eikä heidän naurussaan ollut mitään pahaa, ei muuta kuin nuoruuden iloa vain.
Muistellessaan paronia, vihlasi rintaa raskas ja tukala vaiva, aivan kuin jotakin häpeällistä hetkeä ajatellessa. Se, mitä paroni oli sanonut ja joka niin inhottavan halpamaiselta kuului, oikeastaanhan se oli juuri samaa, jota hän omassa mielessään hautoi. Hänkin oli harmitellut ja uskonut elämän tehneen vääryyttä ja antaneen hänen viattomasti kärsiä.