United States or Syria ? Vote for the TOP Country of the Week !
Syyne, sanoi Priska-äiti, sinä et ole mikään tyhmä tyttö, sinä olet antanut minulle kauniin puuvillahameen. Sinä saat ruveta käymään koulua ja saat alkaa jo tänään. Morsa tahtoo lopettaa koulunkäynnin, sillä se on hänestä ikävintä, mitä hän tietää. Morsa ei ollut kertonut, että hänet oli laiskuuden tähden eroitettu koulusta. Syyne kiitti. Hän oli jo saanut oikean aapiskirjan kukkoineen.
Lapset katselivat häntä uteliaasti. Olisko mahdollista, että tuollainen kurja puukanto antaisi kaikki, mitä siltä pyytää? He tahtoivat koettaa. Kantoraukka, sanoi Morsa, lähetä minulle helminauha! Lähetä minulle pyssy! käski Sveru. Minä tahdon olla korein kirkossa, lisäsi Morsa. Minä tahdon ampua kaikki leivoset ja oravat tässä metsässä, selitti Sveru.
Räätälin lapsista oli Sveru äkäluontoinen ja Syyne lauhkealuontoinen; suutarin lapsista oli Riinu lauhkealuontoinen ja Morsa äkäluontoinen. Molemmat lauhkealuontoiset lapset olivat tavallisesti yhdessä ja elivät hyvässä sovussa; molemmat äkäluontoiset tappelivat parhaastaan keskenään, mutta olivat joskus yhdestä puolin lauhkealuontoisia lapsia kiusatakseen.
Minulla on tulitikkuja taskussa. Sen jätät tekemättä, huusi Morsa. Mitä vielä! nauroi Sveru ja otti esille tulitikun. Saanko, tahi enkö saa pyssyä? Kanto oli vaiti. Morsa tahtoi ottaa Sverulta pois, tulitikun, mutta Sveru tuuppasi hänet mäkirinnettä alas. Vai niin, minä en saa pyssyä! huusi Sveru. Minä tahdon opettaa sinua tottelemaan, vanha rahjus!
Niin, niin kertoo satu, vastasi Syyne. Mutta minä olen kuullut kannon itsensä sanovan, että hän oli kanto, kuten muutkin kannot. Kuinka hän olisi muutoin voinut palaa? Niin kauan kuin hän oli olemassa, asui hänessä elävä henki, joka asuu kaikissa kasveissa ja kaikissa eläimissä. Morsa, olkaamme hyviä kasvia ja eläimiä kohtaan.
Härkä, lehmät ja vasikat pakenivat häntä pystyssä, mutta sudet olivat nähneet heidät, ja susia ei enää ollut peloittamassa metsänrinteellä seisova kanto. Silloin on selvä, etteivät sudet jättäneet sopivaa tilaisuutta hyväkseen käyttämättä. Voi lehmä- ja vasikka-raukkoja! En henno kertoa, kuinka heidän kävi! Morsa tuli juosten kotiin ja kertoi onnettomuudesta. Härkä tuli mylvien hänen perässään.
Räätäli taipui vähitellen, kiipesi hevosen selkään ja putosi maahan kuin parsittu lapanen. Ai, ai, sanoi hän. Mutta kunhan totun, niin kyllä se käy. Minä olen saanut uuden kuvakirjan, huusi Rinu. Minä olen saanut uuden myssyn, huusi Sveru. Minä olen saanut riisiryynimakkaran, iloitsi Morsa. Mitä ihmettä! huudahti Priska-äiti. Minä olen saanut uuden-uutukaisen puuvillahameen!
Mutta suutarin mielestä oli nimi oikein hienon hieno ja niin sai pikku tyttö nimekseen Mormessa. Mutta olikos kyläläisillä aikaa niin pitkien nimien lausumiseen? Ahasverusta rupesivat he sanomaan nimellä Sveru, Zefyrinuksesta tuli Rinu, Eufrosynestä Syyne ja Mormessa sai nimekseen Morsa, sillä »Messa» maistoi kaikkien mielestä niin kirkolle, ettei se sopinut oikein ihmisen nimeksi.
Seuraavana aamuna menivät Morsa ja Sveru rustitilallisen karjaa paimentamaan. Heillä oli hyvät eväät ja lämpöiset vaatteet. Lehmät ajettiin kepinlyönneillä niitylle, joka jälleen oli kuihtunut ja kellastunut, ja kun karja oli aituuksen sisäpuolella, istuivat Sveru ja Morsa syömään aamiaista Syynen hävitetyn talon viereen. Kanto seisoi siinä vielä; se oli harmaa, vanha ja äänetöin.
Morsa selitti, ettei hänestä ollut mikään ikävämpää kuin koulunkäynti, mutta kouluun kuitenkin pantiin hän ja Sveru. Molemmat toiset lapset eivät saaneet mitään oppia. Syyne läksi paimeneen. Hän oli silloin kahdeksan vuoden vanha. Kenkiä hänellä ei ollut, sillä kengät olisivat voineet kulua metsässä.