Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. lokakuuta 2025
Sillä kunnon kavaljeerin, sen tiedän, tulee totella päällikkönsä käskyjä, pelkäämättä sekä miekkaa että hirsipuuta.» »Se on miebekäs päätös», virkkoi Montrose; »ja jos nyt tahdotte tulla kanssani vähän syrjään, niin ilmoitan teille ne Argylen kreiville esiteltävät ehdot, joilla suostumme vakuuttamaan hänen vuoristotiluksillensa rajarauhan.»
»Hyvä on», vastasi Montrose. »Hyvästi nyt, kapteeni Dalgetty! Ja samaten kuin sanotaan naisten aina ilmoittavan oikean tahtonsa vasta kirjeensä jälkikirjoituksessa, niin minäkin pyytäisin teitä huomaamaan, että tärkein teidän toimitettavistanne asioista juuri onkin se, jonka viimeksi mainitsin.»
Voi, jos vaan saisin oppaan, joka saattaisi meidät Strath-Fillanin ahteitten kautta!» Vaikkei Dalgettyn oma äly muuten liene ollut terävimpiä, ymmärsi hän kuitenkin ammattiansa tarpeeksi hyvin arvatakseen mitä Montrose tarkoitti.
»Aivan niin», myönsi Montrose. »Mutta palatkaamme nyt vielä noihin Sumun Lapsiin. Ymmärtänettehän, Dalgetty, että heidän olonsa täällä ja sen asian, johon heitä tarvitsemme, pitää pysyä salassa meidän kahden kesken». Ihastuksissaan, niinkuin Montrose olikin tarkoittanut, tästä kenraalin luottamuksen osoituksesta majuri painoi sormensa nenälleen ja nyökäytti päätään merkiksi, että ymmärsi.
Hän sitävastoin aina sai heistä tarkat sanomat liittolaisiltaan, Cameronin ja Mac Donnellin klaneilta, joiden vuoristoa nyt kuljettiin. Ankara käsky oli annettu, että Argylen marssia piti vakoiltaman ja kaikki viestit hänen liikkumisestaan kohta tuotaman itse kenraalille. Oli kuutamoyö; Montrose oli päivän vaivoista väsyksissä käynyt levolle kurjaan hökkeliin.
»Sitten», virkkoi Montrose, »teidän pitää, hetkeäkään viipymättä, pyrkiä Ardenwohrin herran puheille. Jos hänen vastauksensa on teille suosiollinen, niin itse puhuttelen vanhempaa Mac Aulayta ja tahdon keksiä keinoja pitääkseni hänen veljeänsä kaukana toimessa siksi, kun Allanin ensi vihastus tästä toivonsa tyhjäksi menemisestä on asettunut.
»Kunnon ystäväni, majuri Dalgetty», virkkoi Montrose, joka nyt selvästi tunsi miehen, »muistakaa, mitä kaikkia tärkeitä seikkoja on tapahtunut, jotka kyllä voivat haihduttaa mielestäni ystävienikin kasvot, kun lisäksi valo on tässä niin hämärä. Mutta kaikki lupaukseni pidän. Ja mitä sanomia Argyleshirestä, kelpo majurini?
»Menteith ystäväni», puhui Montrose hyvin lempeästi, »jos te olisitte Whitehall'in iloisten nuorten hoviherrain joukkoa, jotka tavallaan ovat yhtä suuria omanvoitonpyytäjiä kuin tuo meidän Dalgetty, silloin en kiusaisikaan teitä tämmöisen rakkausjuonen laitaa tiedustelemalla se olisi vain lystikäs kepponen.
Mutta lieneekö siihen ollut syynä pyssytulen vaikuttama hämminki vai vastahakoisuus sotaan, joka aatelisherroissa kuului olleen yleinen he eivät voineet vuorelaisille mitään, vaan peräytyivät sikin sokin rintaman edestä, jolla ei ollut peitsiä eikä painetteja suojana. Montrose huomasi kohta tämän edun ja käytti sitä hyväkseen.
»Kuinkahan paljon Ranaldin väkeä lienee?» kysyi Montrose. »Heitä on, sen verran kuin minä tiedän, vain noin kahdeksan tai kymmenen miestä ynnä muutamia vaimoja lapsineen jäljellä», vastasi Dalgetty. »Missä he nyt ovat?» kysyi Montrose vielä. »Eräässä laaksossa, neljän, viiden virstan päässä täältä», vastasi soturi, »odottamassa käskyjänne, herra kenraali.
Päivän Sana
Muut Etsivät