Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 29. heinäkuuta 2025
Joitakuita, kuten punaisia ja varsinkin käsnäisiä, viisas eläin kämmenellään sotki mäsäksi; ja ne Miranda siitä tiesi huonoiksi. Ja niiden koko ulkomuoto tosiaan olikin vaarallisen näköinen ja Mirandan silmissä niiden kaikkien kanteen oli kirjoitettu myrkkyä suurilla kirjaimilla.
"Pelkään, Taavi", vastasi vaimo; "pelkään pahoja kieliä." "Niin aina, tyttöseni, mutta täällä olet niiltä rauhassa", sanoi vanha tukkimies, hidas kiukku palaen karkeilla kasvoillaan, kun hän ajatteli eräitä kyläkunnan pahimpia parjaajia. Samassa Mirandan kimakka ääni puuttui puheeseen. "Voi Taavi", hän huudahti, tarttuen iloisesti pojan sääreen, "katsoppa kuinka kaunis iso koira!"
Kaiken aamupäivää oli kuumuus häntä rasittanut tavattomasti, vaikk'ei hän ollut siitä tietävinään. Nyt astioita pestessään hän aivan vasten tapojaan pudotti niistä yhden lattiaan. Räiskäys sai hänet havahtumaan. Mielipahalla hän huomasi, että se oli Mirandan pieni kirjava lautanen. Sitten kaikki musteni hänen silmissään.
Ne olisivat mieluummin alistuneet vaikka mihin kohtaloon, siihen paikkaan vaikka kuolleet, ennenkuin liikkuneet, niin täydellisesti ne lapsen mielessään tottelivat metsän kanalintujen kirjottamatonta lakia. Tämä kuuliaisuus sai palkkansa. Ne olivat sen kautta näkymättömät metsän kaikelle kansalle, sekä ystäville että vihollisille. Mutta eipäs petetty Mirandan silmää.
"Minä muistankin nyt, kuinka se iso sarvas haisteli myttyäni, jossa sukat ja tumput olivat!" "Ne olivat niitä Mirandan ystäviä; ja kun ne haistelivat tumppuja, niin ne luulivat hänen olevan lähettyvillä, taikka muutoin päättivät teidän olevan hänen ystäviään."
Se kääntyi ympäri, istahti takakintuilleen, katsoi muutaman sekunnin vakaasti tytön kasvoihin ja nuoli sitten hänen korvaansa. Se merkitsi anteeksiantamusta ja sovintoa; mutta Kroof oli liian syvästi loukkautunut palatakseen Mirandan kanssa mökille.
Mutta ensimäisen huumaavan, tukahuttavan riemun sykähdyksen jälkeen hänen sydämensä paisui säälistä impeä kohtaan, säälistä ja pohjattomasta hellyydestä. Hän kiipesi alas pakopaikastaan, puki päälleen metsästysmekkonsa ja vyönsä, katsoi uteliaana tyhjää rihlaa, joka makasi sammalella ja potkaisi köytetyn lihamytyn pensaikkoon. Sitten hän meni ja seisahtui aivan Mirandan viereen.
Hänen suurien kasvojensa jalot, vaikka hieman jäykät piirteet sulivat puolinaiseen hymyyn tämän hänen oman heikkoutensa vuoksi. Hän ikäänkuin valtasi maan suurella päänliikkeellä; sitten sanaakaan sanomatta ojensi kätensä vanhalle Taaville, joka oli asettunut hänen viereensä ja keikauttanut hyppelevän Mirandan olalleen.
Yhdessä asiassa se kuitenkin oli järkähtämätön. Ehkä kolmen oman mittansa verran se suostui kulkemaan Mirandan mukana raivaukselle, sitä edemmäksi se ei suostunut tulemaan. Mairittelua, pientä härnäilyä, järkisyitä, kyyneleitä kaikkea Miranda koetti, mutta turhaan.
"Voi noita pikku raukkoja!" hän mutisi; "ei niille voinut mitään muutakaan", ja hän kääntyi Mirandan puoleen. Impi oli peräytynyt luolan suulta ja seisoi nyt kasvot punaisina tuijottaen häneen vihasta säihkyvin silmin. "Sinä raakalainen!" hän huudahti. Taavi oli otaksunut, että tapauksesta syntyisi keskustelua. Mutta ei hän osannut juuri tätä odottaa. Hän sanoi puolestaan selvät sanat.
Päivän Sana
Muut Etsivät