United States or Togo ? Vote for the TOP Country of the Week !
Mutta sinä iltana oli Doran vaikea nukkua. Hän oli jo kauan kuullut Eugenin tyynen, tasaisen hengityksen, mutta makasi yhä vielä valveilla, ajatellen miestään. Miten vakavalta, juhlalliselta, niin, melkeinpä uskonnolliselta kannalta hän otti kaikki! Kaikki oli hänelle velvollisuutta, kaikki muistot olivat pyhiä.
Verkalleen nousi aurinko harjun takaa ja punasi taivaan ja loi loistoa jokeen, niin että sen vesi näytti muuttuvan vereksi: silloin johtui Junulle mieleen Ilmestyskirjan enkeli, joka vuodattaa säteensä maan päälle ja meren, sillä hän lueskeli äidilleen joskus raamattua, kun tämä illoin istui odottelemassa miestään kotia.
Alkoi olla katumoiksi, kun tuli laittaneeksi yksinään, jos se siellä mitä retustelee ja heittää asiankin toimittamatta. Nämä yksinäänliikkumiset olivat Reitulla ensimäisiä, Laara oli ollut usein mukana ja pitänyt miestään tarkan katsonnan alaisena. Nyt se viimeinkin näyttää tapansa, kun se noin viipyy, ajatteli Laara harmissaan.
Nyt oli toisin. Ilmeisesti hän karttoi miestään, ja vältti katsoa häntä silmiin, ja samassa suhteessa hänen olentonsa kävi yhä vastahakoisemmaksi, kasvonsa kelmeämmäksi ja astuntansa väsyneemmäksi.
Silloin hän muistaa ... kelvotonta naista, joka teki hänet tällaiseksi. Ainoa velikään ei tuntunut haluavan tietää Sakriksesta mitään ... vaikka kuului olevan Helsingissä hyvissä ansioissa. Tietysti veljen vaimo vaati miestään pysymään Sakriksesta erossa!
Saimme jokseenkin selvän käsityksen tuon naisraukan kärsimyksistä nähdessämme millä innolla ja auliudella hän auttoi meitä etsimään miestään. Me jätimme hänet seisomaan sille pienelle kovasta turpeesta muodostuneelle niemelle, joka pisti esiin laajasta suosta.
Olihan hän nainen, vieläpä nuori ja kaunis. Hänellä oli vaikutusvaltaa ja hänen täytyi päästä voitolle. Miten ne vuodet selvinä olivat mieleen painuneet, ihan kuin tuskan sinne uurtamina. Kuinka hän silloin lirkutteli ja lellitteli miestään ihan kuin pientä lasta, saadakseen hänet lupaamaan, ettei joisi kylässä kohtuuttomasti.
Hän hoiti nyt miestään niinkuin äiti hoitaa sairasta lastaan; peläten hänet kadottavansa kärsi hän nöyrästi kaikki, koetti ystävyydellä lepyttää hänen pahaa tuultaan eikä koskaan vastannut vihaisesti hänen torailuihinsa. Nytkään ei olisi muusta kuin vapisevista huulista voinut päättää, kuinka vaikeaa hänen oli hillitä kiivasta luontoaan.
Mutta koska hän juuri sinä iltana voi kovin pahoin, oli kovin sairas ja omituisen hermostunut, niin pyysi Jeanne aivan hiljaa ja suudellen miestään huulille, että hän antaisi hänen maata yksin. Hän selitti miehelleen muutamalla sanalla, että hän voi pahoin: Minä pyydän sinua, rakkaani. Vakuutan sinulle, etten ole terve. Ehkä voin paremmin jo huomenna.
Niinkuin aina ennen myös hänen rouvansa, vietettyään hämärähetken miehensä työhuoneessa, kun lamppu syttyi, nousi sohvalta, jossa he olivat istuneet, ja meni nurkkahyllyn ääreen täyttämään sitä suurta merenvahapiippua, jota eräs maanviljelysneuvoksen esi-isistä, eräs Suomen sodan sankareista, oli tässä samassa huoneessa aikoinaan polttanut, täytti ja oli juuri asettanut pöydälle, ja itse, rauhasta ja onnesta hymyillen suudellut miestään ja sanonut hänelle hyvästit illalliseen asti.