United States or Barbados ? Vote for the TOP Country of the Week !
Nuoret erosivat ja läksivät kukin kotiinsa. Hemmi ei ollut tyytyväinen. Hänen mielestänsä ei Maaria näyttänyt erittäin iloiselta muistokukkia ottaessansa. Sen hän kertoi sisarellensakin, mutta Hanna sanoi: »Ei ole Maaria lapsi enää. Eikö nuoren tytön pidäkkin tunteitansa salata?» »En tiedä», vastasi Hemmi. »Toivoisin Maarian olevan pienen tytön vielä.
Usein oli toisilla mielestänsä oikein hauskaa ilon=ainetta wäliin semmoistakin, mikä sai heidät remahtelemalla riemuitsemaan, mutta semmoisissakaan tapauksissa ei hänen hymykuoppansa edes wärwähtäneet. "Mistä tuo nuori mies on kotoisin, hän, joka on niin alakuloisen näköinen?" kysyin eräänä kertana hänen työkumppaniltaan.
Hän oli näkevinänsä siellä nuo mahdottoman suuret ja komeat galleriat kivikoristeinensa häikäisevässä valaistuksessa ja hovipukujen laahustinten aaltoilevan laajoissa rappusissa välkkyvän kyrassierikujanteen välissä. Ja tuo näkymätön soitto, joka silloin tällöin tuulen mukana kuului puistosta, muistutti hänen mielestänsä Waldteufelin orkesteria silloisessa marsalkkain salissa.
Kuinka usein hän ennen oli toivonut saavansa olla häiritsemättä; nyt hän oli, ja hänen mielestänsä olisi ollut hupaista, jos joku noista rakkaista pienistä häiritsijöistä siellä kotona olisi juossut sisään ja vaatinut hänen hoitoansa.
Tämä sanoma oli ainoa, joka toimitettiin hänen ja isän välillä. Kun Wapulla oli pieni karja ympärillänsä, lampaita ja vuohia, sillä isommille elukoille täällä ei ollut tarpeeksi ruokaa, niin entinen rohkeutensa palasi ja erämaan vaarallisuus hänen mielestänsä katosi. Elukoitten keskellä hän ei enää ollut aivan yksinänsä, hänellä oli jotakin, joka vaati hänen työnsä, hänen huolenpitonsa.
Hän kärsi sanaakaan virkkamatta kaikki mestarin pistopuheet ja antoi hänen kertoa, kuinka hän usein ennenkin oli huomannut, miten nälkä mukavasti pehmittää tuommoisia itsepintaisia nuorukaisia. Vanha herra oli mielestänsä hyvinkin viisas, mutta ei vähintäkään aavistanut, mikä mahti oli nuorukaista taivuttanut.
Manni ja Junno olivat vain iloisia, he juoksentelivat sinne tänne metsässä. Missä joku punainen marja pilkoitti, siellä he jo mielestänsä löysivät koko marja-aarteen, vaan marjoja ei enää paljon ollutkaan, ne oli jo poimittu, sillä syksy oli joutunut lokakuun keskiväliin.
He tunsivat nimeltä Niemimäkelän Iikan, jota he olivat oppineet pitämään päästä viiriönä houkkana; hän muka oli yksi niistä hurjista kirkujista, jotka joka tilassa nostavat melua ja uneksivat suomalaista kansallisuutta, vaikka se heidän mielestänsä oli ihka mahdoton.
Sanoipa vielä kaipauksella muistaneensa niitä hetkiä, jolloin kävi enonsa tykönä orpanaa opettamassa. Näin ajatteli Maissi, mutta nyt hän tuli häirityksi, sillä everstinnan neitsyt oli häntä pyytämässä peittoa ompelemaan everstinnalle. Maissi lupasi tulla, mutta vähän hän oli mielipahoillansa, kun täytyi jättää kangaspuut; mielestänsä ei hänen kuitenkaan sopinut kieltääkkään.
Kun tämäkin totuus oli hänen mielestänsä tullut valamiehille selväksi, hän selitti heille, että jos varkaus ja tappo ovat tehdyt yhdessä, niin rikoksen aines on kokoonpantu varkaudesta ja taposta.