Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 5. kesäkuuta 2025
Miihkali jätti Elinan ja riensi tulijoita vastaan, jotka hypähtivät hevosten seljästä maahan ja sitoivat ratsunsa portin patsaihin. Hän tervehti heitä vilkkaasti, melkeinpä maltittomasti, ja sill'aikaa lähestyivät myöskin kirkkoherra ja Elina ottamaan vastaan vieraita.
Mutta Teodora tuli hänen avukseen. "Miksi tuhlaamme aikaa puhelemalla kuvista ja vierasten naisten iästä, kun on neuvoteltava oman valtakuntamme asioista. Mitä tietoja Aleksandros tuo? Oletko jo päätöksesi tehnyt, Justinianus?" "Melkeinpä. Tahdoin vain vielä kuulla sinun mielipiteesi ja sinähän, sen tiedän vanhastaan, puolustat sotaa."
Olenko minä sievä?... Sepä vasta hauskaa onkin! Mikä nyt on hätänä? Olenko minä sitte niin peloittava? Mene nyt tervehtimään!... äläkä siinä ujostele. Hyvää päivää, Johanna! Hyvää päivää... En olisi tuntenutkaan sinua siitä kuin viimeksi näin... En olisi voinut aavistaa... Eikö olekin Johanna kasvanut ja tullut suureksi?... melkeinpä täysi-ihmiseksi. Kyllä on Johanna muuttunut...
Ja kun Nanaimoon tulimme, niin melkeinpä luulimme tulleemme Kotkaan tai Sortavalaan. Ihmisiäkin tapasimme. Uudessa maailmassa. Näitten muistelmieni loppuun oli minulla aikomus liittää vielä joku pätkä, jossa muutamin piirtein olisin kuvannut silmäänpistävämpiä erilaisuuksia "uuden" ja "vanhan maan" oloissa ja ihmisissä.
Kotiin tultuaan hän sitte oli mitä loistavimmalla tuulella, kun hän taas ennen lähtöään aina oli harvapuheinen ja synkkämielinen, niin että minä tavallisesti yksin sain pitää huolta pakinoimisesta. Melkeinpä määräajoin uudistuivat tällaiset mielentilat hänessä.
On minun. Ja tämä huone? On sinun. Olenko minä siis sinun vankisi? Melkeinpä. Mutta tämähän on julmaa väkivaltaa! Suuret sanat syrjään; istukaamme tyynesti puhelemaan niinkuin veljen ja sisaren kesken sopii. Sitten kääntyi hän oveen päin ja nähden nuoren upseerin odottavan lisäkäskyjä, sanoi hän: Hyvä on, minä kiitän teitä; ja nyt, jättäkää meidät, herra Felton. Veli ja sisar keskustelevat.
Kenties yhtyneenä jonkinlaiseen vastenmielisyyteen kuvitella mitään muuta tämä selittää sen, että Runebergin elämäkerran kirjoittaja, J. E. Strömborg, joka muuten niin huolellisesti ja melkeinpä päivä päivältä kuvaa runoilijan elämän pienimmätkin tapahtumat, ei näille episodeille anna teoksessaan mitään merkitsevää sijaa.
Hän saattoi aivan kuin ennen oikealla venäläisellä sukkeluudella lörpötellä kaikkein mitättömimmästä asiasta tuntikausia ja yhä uudestaan palata samaan asiaan. Mutta kuin Helena vain lausui tuon kysymyksensä, saivat hänen piirteensä oudon ominaisuuden, jollaisina hän ei ollut koskaan nähnyt noita pehmeitä, lihavia kasvoja: ne muuttuivat lujiksi, melkeinpä ankaroiksi.
Sitten oli hänkin nukahtanut. Yöllä oli Liisa ruvennut voimaan pahoin ja Johannes autellut häntä niin hyvin kuin oli osannut. Tuo pieni, epä-esteettinen välikohtaus vienyt viimeisen lemmentoivon, melkeinpä lemmenhalunkin häneltä, eikä hän ollut tiennyt takaisin vuoteesen kömpiessään, oliko hänelle enää oikeastaan mieluista vai vastenmielistä, että Liisakin lepäsi siinä.
Mutta Georg oli kauan epäilevällä mielellä, tietämättä hyvää vai pahaako sanomaa oli siinä kirjeessä, mikä oli hänen käteen laskettu. Lopulta hän särki sinetin kovin uteliaana ja aukasi kuoren. Siinä oli iso, laskettu paperi ja paperin sisässä kauniisti kirjoitettu kirje. Viimemainittuun hän tarttui, luki sen nopeasti, kalpeni ja heittäysi tuolille melkeinpä varattomaksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät