Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 20. heinäkuuta 2025
Ja Gervaiskin oli puoleksi nukkunut Mariannen rinnoille, hän imi vielä, mutta niin hitaasti ja äänettömästi, että maidon lorina kuului tuskin enemmän kuin siemenjyvän putoaminen maahan, jossa sitä sitten oli ravitseva se ijankaikkisesti elävä virta, joka juoksee maailman suonissa. Kaksi kuukautta kului, ja nyt oltiin tammikuussa.
Kipeäsilmäisen miehen oli täytynyt laata kaikesta työnteosta, hän eli nyt ainoastaan surrakseen mennyttä elämäänsä. Lyhyillä askelilla, aivankuin olisi johtanut lasta, talutti rouva Angelin miehensä Mariannen luokse ja pani hänen istumaan nojatuoliin Mariannen viereen.
"Minä en ole vielä nähnyt teidän lapsianne. Eiväthän ne vaan ole sairaana?" "Ei, Jumalan kiitos," vastasi Valentine. "Sitä tässä nyt vielä puuttuisi. Edellä puolenpäivän tulee heidän opettajattarensa ja he työskentelevät kello kahteentoista." Mathieu, jonka katse kohtasi Mariannen katseen, rohkeni nyt kysyä: "Eivätkö he saa syödä aamiaista teidän kanssanne?"
Mariannen onnistui vihdoin saada vaaka seisomaan Gervaisin huudosta ja potkimisesta huolimatta. Ja ajatelkaa, miten hauskaa, hänen painonsa oli lisääntynyt seitsemällä grammalla! Tähän asti oli hänen painonsa ollut aina melkein sama. Mutta nyt hän oli alkanut kasvaa! He olivat jo näkevinään hänen kävelevän suurena ja voimakkaana.
Ylemmässä eteisessä oli ruusuvihko, joka oli tuotu Mariannen huoneesta ja joka täytti koko porraskäytävän tuoksullaan. Kun hän tuli huoneesen, loisti se lumivalkeana kaikista niistä liinavaatteista, joita oli levitetty auringon valaisemain huonekalujen päälle. Puoliavoimesta ikkunasta virtasi sisään aikainen kevät. Mutta hän huomasi heti että vartioimassa oleva nainen oli yksin.
Jo ajateltiin Berthen avioliittoa, hän olisi varmaankin ensimäinen Mathieun ja Mariannen lapsenlapsista, joka menisi naimisiin, ja he iloitsivat jo ajatellessaan tulevansa isoisän isäksi ja isoisän äidiksi. Neljä vuotta tämän jälkeen lensi Grégoire pesästä. Siitä tuli kokonainen näytelmä, jota vanhemmat muuten olivat jo tienneet odottaakin.
Blaise oli juuri äsken kuollut. Boutan seisoi hänen päänaluksensa vieressä ja piti kiinni kuolleen kädestä, jonka viimeinen valtasuonen tykähdys kuoli. Ja kun hän näki Mathieun ja Mariannen tulevan sisään, voi hän ainoastaan kuiskata suuret kyyneleet silmissään: "Ystäväparkani, suudelkaa häntä, te voitte ehkä tuntea vielä vähän hänen viimeistä hengähdystään."
"Ah, minun rakas, rakas vaimoni, miten sinä olet ollut kiltti ja urhea, ja miten minä sinua rakastankin!" "Niin, niin, minä olen niin onnellinen, ja nyt rakastan minä sinua vielä enemmän kaiken sen rakkauden tähden, jota sinä olet minulle niin ylenpaltisesti osoittanut." Tohtori Boutan kielsi Mariannen puhumasta ainoatakaan sanaa enää.
Mariannen silmät olivat kosteat, ja hän oli ylen onnellinen, niin onnellinen, että hän näytti aivan terveeltä, ja hän vastasi Mathieulle: "Niinkuin näet, ystäväni, se on nyt tehty. Minä en vielä muuta tiedä. Grégoire tuli tänne, hän suuteli minua ja tahtoi, että minä heti lähettäisin kutsumaan Gervaisin ja Clairen.
Huoneessa oli syntynyt täydellinen hiljaisuus. Oi, mikä epätoivo, mikä tuska seurasi mukana niissä vaunuissa, joissa Denis toi tänne Mathieun ja Mariannen! Aluksi oli Denis ainoastaan puhunut heille hyvin ankarasta onnettomuudentapauksesta.
Päivän Sana
Muut Etsivät