Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 8. marraskuuta 2025
"Se on veljesi," huusi Leila, "älä tapa!" Ei, ei, mumisi Abdallah, lykäten luotansa nuot rakastetut haamut, minun täytyy; kun rikos rangaistaan, oikeus on sama kuin jumalisuus. Niin häiriöissään ja tuskissaan kuin Mansurin poika olikin, Abdallahin epäröiminen ei jäänyt hänen tarkalta silmältään huomaamatta. Itkien halaili Omar tuomarinsa polvia.
Kuinka tuo nainen on kaunis! ajatteli Mansurin poika; hänestä täytyy tulla minun omani. Kunnia olkoon hänelle joka on luonut hänet ja luonut hänet noin täydelliseksi! sanoi Jussufin poika itsekseen. Kukapa saattanee sanoa kuinka paljo riemua tahi mielikarvautta mahtuu yhteen silmänräpäykseen?
Tarkoin mietittynä, Abdallah on urhoollinen mies; minä kunnioitan häntä; jos sinä olisit tehnyt hänelle sen häpeän, jonka alaisena sinä nyt olet, hän ei suinkaan olis antanut tinkiä kostonsa hintaa. Jää hyvästi! Jääpä vielä tänne, huusi Mansurin poika. Niin, sinä olet oikeassa. Niin kauan kuin Abdallah elää, minulla ei ole vakuutta maan päällä.
Mansur meni rahoja noutamaan: dervishi punnitsi niitä useita kertoja kädessään ja pisti ne vyöhönsä suuren sielun ylevällä välinpitämättömyydellä; sitten otti hän lampun, astui kolme kertaa kehdon ympäri, kummallisia sanoja mumisten, kuljetti valoa lapsen otsan ylitse ja heittäysi useita kertoja polvilleen huoneen joka neljään nurkkaan, pelvosta ja tuskasta vapisevan Mansurin häntä alinomaa seuratessa.
Tämä Mansurin uusi toimintoliike oli merkillinen yhtä suuresta viisaudesta ja menestyksestä kuin edellinenkin; yleisenä hokuna oli että hänen huoneidensa lattiat olivat kullalla ja timanteilla tilkoitetut.
Se oli äskettäin Indiasta tullut muukalainen, joka valitti, että eräs Mansurin kilpailija oli pettänyt hänet. Isäni jälkeenjääneissä kapineissa Delhissä, sanoi nuori mies, tapasin minä lippaan täynnä timantteja; minä matkustin Egyptiin, toivossa että siellä, niillä summilla jotka näitä kalliuksia myömällä saisin, eläisin päiväni ylellisyydessä.
Eikö onnellisuus tekis häntä anteeksi antavaiseksi? Näitä hävyttömiä valheita ladellessaan, tutki Mansurin poika tarkasti sheriffin kasvonjuonteita, jotka olivat palanneet tavalliseen tyyneyteensä. Omar muutti nyt menetyslaatunsa. Hän ei enää rukoillutkaan tuota ukkoa, jolla oli elämä ja kuolema vallassaan.
Ei, jatkoi tyttö; kun väkesi otti minut, minä olin jo päästänyt Hamaman irti. Ollen onnellisempi kuin minä, se on päässyt pakoon. Jos Hamama on täällä, niin on Abdallahkin täällä, ja jos hän ei ole täällä, mihinkä olet veljesi pannut? Ulos täältä, hävytön! huusi Mansurin poika; pelkää vihaani. Minä saatan pieksättää sinut kuoliaaksi.
Minä tapan Abdallahin kuin koiran, jos saan hänet mukaani aavikolle. Minä vaan kostan omasta puolestani. Mutta voidakseni kostaa, minä tarvitsen viisituhatta duroa. Mitäpä hyvää sinun kostostasi minulle on? jatkoi Mansurin poika.
Ensi kerran valitti egyptiläinen matkan vaarallisuutta, ensi kerran moitti hän sheriffiä että tämä oli pannut niin monta urhoollista varman kuoleman alttiiksi. Hafiz hyväksyi nämät sanat ja myöntyi hänen ajatusjuoksuunsa mielihartaudella, joka ihastutti Mansurin poikaa.
Päivän Sana
Muut Etsivät