United States or New Zealand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Tiellä, joka Södermanlannista vei Vestmanlantiin Arbogan sivu Kaarle XI:n mielipaikkaan, kuuluisaan Kungsöriin, nähtiin varhain aamulla kahden reen työläästi pyrkivän pohjoiseen päin talvilumen viimeisillä tähteillä. Vähän oli apua vienosta yökylmästäkään, joka liukastutti tietä ja peitti sen lätäköt ohuella, paperinkaltaisella jäällä.
Päivä seestyi kokonaan, pilvet hajosivat, aurinko nousi metsää ylemmäksi, ja lätäköt, kirkkojen kuvut ja ristit välkkyivät kirkkaasti auringon paisteessa. Edessä oikealla, kaukaisessa etäisyydessä siinti vuorijono. Hevoset ajoivat esikaupungin suureen kylään. Kyläkatu oli täynnänsä kansaa sekä venäläisiä että muukalaisia kummallisissa lakeissaan ja mekoissaan.
– Kuvittele, että olen kaunis tyttölapsi! Kohanski murahti nauraen: – Silloin en voisi sinuun luottaa, enkä uskoa sinulle maanalaista sotilasakitatsioonia. Parempi, että olet mies! Suurlakko oli tullut kuin keväinen myrsky. Se rikkoi talven jäät. Se karisti viimeisen huurteen kuusien oksilta. Se kuivatti lätäköt ja loihti esiin lämpöisen iltasateen. Ruoho alkoi päivällä viheriöidä.
Eikä se tarvinnutkaan pohjatuuli, hyydelmöinen, kuin yhden yön seudun, kun maa jo kovana kappasi ja lätäköt kaikki riittaan pani. »Talvi tulee», sanottiin, ja siihen vastattiin: »Jo tuon on aika tullakin.» Kylmi yön, kylmi toisenkin. Mutta kun sitten aamulla ihmiset ylös nousivat ja ikkunasta katsoivat, sanoivat: »Ka talvi!» Ja äänessä, millä se sanottiin, oli kuin: terve tuloa!