United States or Bosnia and Herzegovina ? Vote for the TOP Country of the Week !
Oon katkonut ma kahleet orjuuden, viimeisen kerran ruoska on mua lyönyt; kuin heimo Jaakopin käyn korpehen, oon uhrilampaan teurastanut, syönyt.
Kansalaiseni kummaksuivat kauvan minua, ja usein kuulin heidän kuiskuttavan toisillensa, erittäinkin lasten keskenänsä: »tuo on se mies, joka juovuspäissään on akkaansa lyönyt». Ne sanat kävivät kuin puukon pistokset läpitse sydämeni.
"Sinä vihaat, sinä vainoot häntä, Saulus, sinä tahdot juurinensa hävittää hänen oppinsa, ja kuitenkin sinä jo rakastat häntä, rakastat häntä siinä kaipuussa, jota et voi kuolettaa..." Saulus säpsähti, ikäänkuin Johannes olisi lyönyt häntä kasvoihin.
Me me emme odottaneet sinua ". Hänen äänensä kävi kovin heikoksi, nähdessään miehensä lähestyvän, kalpeana huulia myöten tukahutetusta suuttumuksesta. "Kuinka rohkenit tulla tänne kuultuasi sen, minkä minä sinulle sanoin?" kysyi hän pikaisesti matalalla äänellä. Rosan koko ruumista pöyristi hänen miehensä sanat, ikäänkuin tämä olisi häntä lyönyt.
Hän tappelee tovereittensa kansa, hän on iskenyt kuskia karafiinillä päähän, hän on lyönyt säpäleiksi rouvalta erään suuren vaasin, ja kaikki ihmiset ovat ainaisessa pelossa siitä, että hän panee vielä toimeen jonkun suuren onnettomuuden. Ja jos tietäisit, mitkä metkut hänellä on saadakseen väkijuomia.
Ja nyt on sinun renkisi lyönyt äitiä ja minua; sinä teet vääryyttä, mestari Aatami, ja pieksä vaikka kuoliaaksi minut, mutta sittenkin sanon minä, että sinä teet vääryyttä... Mikä on nimesi? kysyi vouti lyhyesti ja melkein pilkallisesti, katsoen häntä tuimasti silmiin. Niinkuin et muka sitä tietäisi! vastasi poika uhkamielisesti.
Hän ei wastannut puheeseeni mitään, istui wain sohwan kannella herwotonna ja waaleana kuin palttina, ja siinä hengittää nykytti hän. Minä huomasin, että puheeni waikutti, ja iloitsin sydämessäni, että olin arwannut oikean walttini lyödä esille, enkä käsittänyt sitä, että olin lyönyt kuolettawan haawan hellään, kärsiwään, lempeään, rakkaaseen ja perheensä ja minun onneani sääliwään sydämeen!
"Mikä sinä olet, miesparka", ivasi Antti kun Jussila vielä viivytti iskuansa. "Pelkäätkö sinä naista? Ha, ha, ha." Näin sanoen otti Antti avuttoman Annan syliinsä. "No", jatkoi hän kun Jussila vielä arveli. "En minä luullut että ... kas niin ... nyt tunnen sinun taas. Nyt..." Jussila oli nyrkiniskulla lyönyt Katrin permantoon.
Hän puhutteli minua, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut, enkä minä voinut muuta, kuin vastata. Minä olin lyönyt häntä kylläksi kovasti, että hänen hampaitansa oli ruvennut särkemään, arvaan minä. Ainakin olivat hänen kasvonsa sidotut mustalla, silkkisellä nenäliinalla, joka, kun hattu oli asetettu sen päälle, ei suinkaan parantanut hänen ulkomuotoansa.
"Minä en ole lyönyt mitään veikkaa, vaikka teidän majesteetinne on suvainnut otaksua eli väittää, että olisin niin tehnyt". "No mutta eikö maar paholainen, vaellusretkestämme huolimatta, ole saanut valtaa ylitsenne, jalo orpanaiseni, ja viekotellut teitä valehtelemaan.