Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 1. kesäkuuta 2025
"Loppumaton autuus toisessa maailmassa pitää tuleman hänen palkaksensa," sanoi lääkäri kyynelsilmin. Filippa tointui vihdoin, mutta kovissa synnytystuskissa. Kolme päivää taisteli hän hirmuisissa vaivoissa, kunnes hän sai kuolleen keskoisen, joka oli murhattu hänen sydämensä alle. Kauan häälyi onnetoin ruhtinatar kuoleman vaarassa; mutta vihdoin voitti hänen vahva luontonsa.
Ladulle tultuaan miehet pysähtyivät. Kun tietäjän latuun yhtyi, ei ollut hyvä lähteä sitä seuraamaan. Olisiko tuossa mitään, jos mentäisiin? arveli Jorma. Minä en häntä pelkää. Jorma näki, että Kari oli äkeissään ja että hänessä alkoi nousta uhka, joka, kun hänen luontonsa pääsi liikkeelle, nousi hiljaa, mutta varmasti kuin keväinen tulva. Minua hän välistä kammottaa, vaikka onkin veljeni poika.
Tuntea vieraisuutta, hakea oman luontonsa väylää, hätääntyä ja kadota pimeään syvyyteen vain senvuoksi, että sinne näyttää olevan ainoa pääsy! Ei mikään kohtalo voi maan syvistä lokeroista heitä enää kirkkauteen kuohuttaa. Mutta me muut tunsimme yhtäkkiä niinkuin olisi jokin edestämme lohjennut, ja suurin osa meistä syöksyikin samassa rosoista rinnettä myöten alas.
Mutta viimein voitti hän luontonsa ja nosti äkisti vanhimman pojan käsivarrelleen, ja melkein huutamalla lausui hän: "Tässä on minun isäntäni! Häntä tahdon minä palvella vaikkapa palkatta, kun hän vaan lupaa tulla yhtä rehelliseksi ja hyväksi mieheksi, kuin hänen isänsäkin oli, ja pitää huolta pienistä siskoistaan. Ne ovat kaikki minulle niin rakkaat, ne ovat minun hyväntekijäni lapsia!"
Hänen luontonsa on kuin leijonan: hän vallata tahtois maailman, maan tehdä Ruotsista mahtavan, sill' ettei mittaa, ei määrää. Hän merestä ryssän jo työnsi pois, nyt vuoro Puolan ja Tanskan ois, ellei jo Saksasta torvet sois, päin vaatien uskoa väärää.
Markus oli suuresti muuttunut. Hänen hellä ja herkkätunteinen luontonsa oli saanut semmoisen vamman, jok'ei ollut lyhyellä ajalla parantuva. Raskas alakuloisuus, joka näytti kummalliselta ja luonnottomalta pienessä pojassa, oli valloittanut hänen mielensä. Pimeyden kauhu oli syvältä vaikuttanut hänen sieluunsa.
Hän oli mahanpuhuja, taisi osoitella kukkoja ja porsaita, vetää sormikoukkua y.m., ja paljon hänestä pidettiin kumppanien kesken hänen rehellisen, suoran luontonsa puolesta, sekä erittäin suuren väkevyytensä takia.
Sitten hän asettuu jollekin oksalle ja laulaa, niinkuin hänellä ei olisi mitään muuta tehtävää, kuin olla onnellinen. Kaikki on huvia hänelle, sitä ei käy epäileminen työn tekeminen yhtä paljon kuin laulaminen, Onnelliset ne olennot, jotka Jumala on määrännyt elämään heidän luontonsa mukaan eikä vastoin sitä.
Ja todellaan oli tämä tyttö hovineuvoksen mieluinen enemmän kuin milloinkaan luuli naisen olevan. Tunsiko tämä jääkylmä mies ehkä ensikerran sääliä toisen ihmisen levottomuudelle? Vaikka tytön ujous häntä mielitti, niin oli se kuitenkin hänestä katkera, vaikka hänen luontonsa oli sellainen, että suurin ilonsa oli kiusata ja rääkätä tunnollisia olennoita, ihmisiä sekä eläimiä.
Mutta Vinitius, joka rakasti apostolia kiihkeän luontonsa koko voimalla, huudahti: "Vannon sinulle, opettaja, etten jätä sinua tänne turmion omaksi." "Siunatkoon sinua Jumala hyvästä tahdostasi," vastasi apostoli, "mutta etkö ole kuullut, että Kristus kolme kertaa sanoi minulle meren rannalla: »ruoki minun lampaitani!»" Vinitius vaikeni.
Päivän Sana
Muut Etsivät