United States or Luxembourg ? Vote for the TOP Country of the Week !
Ja kun hänen luonteensa oli siihen suuntaan taipuwainen, rupesi hän heidän elämänsä tapoja pitämään esikuwanansa, lukuunottamatta wähääkään sitä, mikä oli wälinä heidän ja hänen sisällisen ihmisen kehityksellä. Päälliseksi oli hänen omien säätyläisiensäkin joukkoon ilmestynyt semmoisia, mitkä oliwat toteennäyttäneet, että hekin woiwat elää herroiksi, niinkuin ennen on jo mainittu.
Hyvästi jättäessään näytti hän hirveän alakuloiselta, jonka vuoksi lukkari lausui: »Miehen ei tule ensimmäisestä vastoinkäymisestä sortua, vaan hänen mielensä ja luonteensa pitää vakaantuman yhä miehuullisemmaksi, yhä lujemmaksi, jotta hän miehenä saattaa seisoa uusissa taisteloissa.» Pekko ei vastannut mitään, hän vaan työnsi otsaltaan vallattoman kiharan ja kiirehti matkallensa.
Mutta minun tulee, niinkuin Fritz sanoo, varoa, ett'en rakenna pappilamme harjaa korkeammaksi, kuin minkään linnan, ja tee siitä tikapuita hänelle, jota minä todella välisti olen huomannutkin tekeväni. Hänen lahjansa näyttävät minusta niin suurilta, ja hänen luonteensa on niin jalo, että helposti ymmärtää, jotta minä ajattelen hänen kutsumustansa korkeimmaksi mailmassa.
Eikä Larssonkaan kursaillut; hänen tapansa ei juuri ollut häikäillä ylhäisten edessä. Sen voi kuitenkin huomata, että hän niin paljon kuin hänen töykeä luonteensa salli, koki osoittaa kohteliaisuutta emäntää kohtaan. Kenties hän varoi synnyttämästä uusia myrskyjä, jotka voisivat häiritä hänen kalliisti ostettua isän-iloansa.
Tästä aallottomasta ja uneksivasta umpivedestä, jonka hänen 1870-luvulla julkaisemansa Runoelmat muodostavat, löytyy J.H. Erkolle pian hänen luonteensa mukainen ja samalla hyvin koko suomalaisen kansanluonteen mukainen tie väljempiin maailmoihin: mietiskely.
Esterin herkkä, ujo luonto oli arastellut ihmisten sekaantumista, hän oli yksin Jumalansa rinnalla, hiljaa, kuin uneksivana, astunut hänen valtakuntaansa; Bengt tarvitsi aivan päinvastaisia olosuhteita. Oli välttämätöntä, että hänen luonteensa itsevaltaisuus haki itselleen vastineen hengelliselläkin alalla: fanatismin, joka suuremmassa tai vähemmässä määrässä oli värittävä hänen uskonelämänsä.
Kun hän istui pojan vuoteen vieressä ja näki tuon kummallisen, syvän katseen, joka uneksivana lakkaamatta tuijotti seinään, silloin hän tunsi, juhlallisesti ja vastustamattomasti, että hänen poikaansa oli koskenut kamala käsi, jota ei epätoivo, ei mitkään rukoukset voi pidättää... Tohtorit kuitenkin toivoivat paranemista ja siinä toivossa pysyi Erland koko tulisen luonteensa innolla.
"Parasta olisi kumminki, jos ilma seisovaiselle näyttää, mennä huomenna lahden taakse", virkkoo Kölliskö, "takalon heinikon ehtisi jonaki sadepäivänä kaataa, kun ei käy etemmä meneminen". "Sehän on viisainta", myöntää isä. Kenelläkään ei tähän ole mitään muistuttamista, joten siis asia on päätetty. Tapani on siis sekä luonteensa että tapojensa suhteen semmoinen, kuin vanhanpojan arvolle sopii.
Maisteri Vakava, yli kuudenkymmenen vuoden vanha ukko, joka oli unohtanut oman nuoruutensa ajan, kuvasi Toivoa kadotetuksi pojaksi, joka oli vähällä tulla siveellisyytensä puolesta turmelluksi vallattoman ja hurjan luonteensa tähden.
Kuningas, niin sanottiin, oli siitä sangen tyytymätön. Ne, jotka tunsivat hänen syntyjään kiivaan ja epäluuloisen luonteensa, alkoivat jo pelätä, että jos ampuja viipyisi kauemmin tulemasta esiin, kuninkaallinen armo helposti voisi muuttua kuninkaalliseksi epäsuosioksi. Bertelsköld ihmetteli itsekseen sitä, että väkijoukko kartanolla oli tavattoman hiljaa ja ainoastaan kuiski keskenään.