Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 10. toukokuuta 2025
"Se on tosiaankin kuoleman tuomio niille, jotka teitä rakastavat, ja sellaisen puheen perästä oliskin jo viisainta kuolla pois." "Te ymmärsitte siis väärin ajatukseni," sanoi Ludwiki hätäisesti. "Ajatukseni oli sanoa, ett'en minä ihmettele enään mitään, eikä mikään huvita minua enään sitten, kun tulin teidät tuntemaan; sillä teihin ainoaan on koko minun rakkauteni, teitä minä ihmettelen.
"Näettekö, että minä pidän sanani?" kysyi kreivi. "Minä todistan teille, ett'ei teillä ole ainoasti vihollisia; vaan myöskin uskollisia, luotettavia ystäviäkin. Te olette vapaat. Kuningas Ludwiki on itse omalla voimallisella sanallaan vapauttanut teidät." "Myöskin te, hyvät herrat, olette vapaat," jatkoi hän sitten ja kääntyi armollisella nyökkäyksellä molempain taiteilijain puoleen.
Voltaire'n viholliset ja niiden joukossa pappien mahtava lauma, olivat matkaan-saattaneet sen, että Voltaire oli useita vuosia maan-pakolaisena, jolla ajalla hän pakoitettiin hyväksensä käyttämään Englannin ystävyyttä. Mutta Voltaire'n ystävät matkaan saivat sen, että kuningas Ludwiki XV vihdoin armossa kumosi rangaistustuomion.
Ludwiki kiitteli hymyillen kaikille puolille ja vetääntyi sitten takaisin, saattaaksensa kalveata, suruisesti silmäilevää, vähäpätöistä kuningatartansa noja-tuoliin, ja tervehtääksensä sitten erästä naista, jolle juuri nyt avattiin ison loosin kaksipuoleiset ovet, ja jonka sisään astuessa kaikki loosin perälle kokoontuneet hovi-herrat syvään ja kunnioittavaisesti kumartelivat aivan, kuin olisi hän ollut hallitseva kuningatar ja itse hallitsijatar.
Kaikissa looseissa vallitsi uteliaisuus ja harras odotus, ja nimet Voltaire, Klairon ja Merope olivat illan tunnus-sanana. Jopa nähtiin nyt ylhäällä isossa loosissa kuninkaallinen hovikin, Ludwiki XV puolisoinensa y.m. Nopein askelin tuli kuningas loosin reunalle, ja kohta kohousi koko kuulijakunta seisaallensa, tervehtääkseen riemuhuudoilla silloin vielä rakastamaansa itse-valtijasta.
Ei värähdystäkään huomaa hänen kasvoillansa. Hän on vain kalvea, kuin kuolemallaan oleva." "Se on tosi," sanoi Ludwiki. "Hän on kalvea, ja katsojat tulevat yhä raivommiksi ja peuhaavimmiksi. He ovat peräti unhoittaneet minun läsnäoloni. Mutta en minä siitä pahastu; sillä tämä kohtaus on tosiaankin ihastuttava; ja minä en olisi sitä saanut nähdä, jos vain seurattiin kohteliaisuutta.
Kuningas nyökkäsi hymyten, ja juuri tämän äkkinäisen hiljaisuuden vallitessa kuultiin yht'äkkiä vilkas kättentaputus kuninkaallisesta loosista. Ihmetellen kääntyivät kaikkein katseet sinne; ja totisesti istui Ludwiki, monen rakastama ruhtinas siellä hymyillen. Hän oli uskaltanut sen, mitä ei kukaan muu uskaltanut sillä hetkellä, hän taputti.
Ja sen tähden tervehti myös Ludwiki häntä nyt taas armollisimmalla hymyllä. Markisinna Pompadour ymmärsi huvittaa häntä ja karkoittaa häneltä sen kyllästymyksen ja ikävän, joka joskus häntä ahdisti. "Luuletteko, markisinna, että tämä Voltaire'n uusi murhenäytelmä huvittaa meitä?" kysyi kuningas yht'äkkiä.
Päivän Sana
Muut Etsivät