Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 9. kesäkuuta 2025
Nyt, kuulkaas... Mutta suokaa anteeksi, en tiedä vielä laisinkaan, kuinka teitä kutsutaan." "Vihdoinkin! Te olette todellakin ajoissa sitä ajatellut?" "Voi, Jumalani! Se ei ole mieleeni johtunut. Minä tunsin itseni niin kokonaan onnelliseksi." "Minua kutsutaan Nastjenkaksi." "Nastjenka'ko? Eikö mitään muuta?" "Onko se teille liijan vähän, te tyytymätön?" "Liijan vähänkö?
Kello kymmenen aikaan tavallisesti vieraat läksivät pois. Myöskin me lapset saimme iltasin istua salongissa, sillä perheen tuli olla kokonaan koolla, mutta loikoilla ja vetelehtiä ei meidän sallittu. Suoraselkäisinä siellä täytyi istua, emmekä saaneet liijan puheliaiksikaan ruveta, vielä vähemmän kysellä jotain tahi sotkeutua keskusteluun, ainoastaan vastata kun jotain kysyttiin.
Poliisikunta oli vähälukuinen, eikä sitä oltu kuriin ja järjestykseen totutettu, eikä niitä harvoja poliisikonstaapeleja myöskään, joita kaikenkaikkiaan kaupungissa löytyi, saanut käsiinsä silloin kuin niitä olisi tarvinnut he oleskelivat mieluimmin ja suurimmaksi osaksi vahtikonttorissa, josta niitä sai kutsua hätään useimmittain liijan myöhään.
Tehän olitte yksinänne, kun tuo herra tuli liijan rohkeaksi, on yö ... myönnättehän itsekin, että se on velvollisuus..." "Ei, ei, vielä varhemmin, tuolla kanavalla. Tahdoittehan jo silloin lähestyä minua." "Tuollako? Minä en oikein tiedä, mitä minä vastaisin, minä pelkäsin... Tietäkääs, tänään olin minä onnellinen. Minä menin kävelylle ja lauloinkin. Olin kaupungin ulkopuolella.
Hänen toimenaan oli järjestyksen ylläpitäminen toimistossa, imettäjäin valvominen ja kasvattaminen, hän otti heidät vastaan, teroitti heille puhtautta, opetti heitä hymyilemään ja olemaan rakastettavaisia, esti heidän liijan paljoa syömästä.
Oli jo liijan myöhäistä kääntyäkin, sillä laivoista laskettiin heti venheet vesille ja muutaman silmänräpäyksen perästä ne jo ympäröivät torille menijät. Mutta eukko ei hämmästynytkään hölmöksi, hän sieppasi yhden juuston käteensä, nosti sen korkealle ilmaan niin että viholliset sen näkivät ja huusi täyttä kurkkua: »Mitä tahdotte, hyvät ihmiset? Oletteko aivan hulluja?
"Te saatte kai ujouteni oitis haihtumaan", vastasin minä ihastuneena, "ja sitten on keinoni lopussa." "Keinotko? Mitkä keinot, mitä varten? Se on jo huonoa." "Suokaa anteeksi, kieleni on liijan kerkiä. Mutta kuinka voitte vaatia, että sellaisena hetkenä ei toivoa..." "Mieliksennekö? Eikö totta?" "Niinpä niin! Olkaa, Jumalan nimessä, varovainen. Tuomitkaa kuka minä olen.
Meidän aikanamme tavattavia, kävelylle houkuttelevia asfalttikäytäviä ei vielä siihen aikaan oltu keksittykään, ja katujen kiveäminen graniittipaasilla kävi taas liijan kalliiksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät