Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 16. marraskuuta 2025
Hän istui puoleksi palaneen valkean vieressä ja nukutti parhaillaan lastansa, joka kehdossa ruikutti; toinen lapsi kitisi sängyssä. Minä pyysin yösijaa, enkä oikein kuullut mitä vaimo vastasi; luulin kuitenkin hänen myöntäneen; ehkä pelkäsi hän minua. Ja levittikin se vanhan kuluneen raanun lattialle minua varten. Minä kysyin, eikö miestä talossa olekkaan.
"O, äitini", sanoi hän, "eikö isäni ole kironnut minua? Anna minun maata tomussa ja tuhassa siksi kun kuulen hänen peruuttavan ne kauhistuttavat sanansa ja siunaavan lastansa." "Ei hän sinua kironnut, Naomi; hän ainoastaan puhui surua ja vihaa sinussa tapahtuneesta muutoksesta.
Hän näki kuin unissa tutut paikat, puut, laaksot, niityt ja pellot kiitävän ohitsensa. Yksi ainoa asia oli hänellä selvillä: ääretön vaara, joka uhkasi hänen lastansa. Ahdistus ja äidin rakkaus ajoivat häntä lakkaamatta eteenpäin. Tavallisissa oloissa olisi poikanen saattanut itse kävellä ja äiti olisi vaan häntä taluttanut, mutta nyt hän ei hetkeksikään tahtonut laskea lastansa alas.
Tämä waimon surullisesti sointuwa, wiaton ja mielestäni totuuteen perustettu puhe kumosi kerrassaan kaikki ennakkoluuloni. Koko keskustelun ajan waimo usein hoiteli ja hellästi waali kipeää lastansa. Waikka mitä wielä olisimmekin puhelleet ja keskustelleet, ei kumminkaan pelkoni haihtunut isännän poissa=olon tähden.
Lapsi syntyi ja kaswoi elämämme onnellisimpina aikoina, ja molemmat hellimme ja rakastimme häntä kaikella rakkaudella, jolla wanhin on koskaan lastansa rakastanut.
Tuo punaiseksi paleltunut nenä, alakuloinen muoto ja kankeat sormet, hänen neljä lastansa, tuisku sekä pimeä, kamoittava ilma kaikki nämät liikkuivat edessäni, kuten varjot pimikammiossa, ja saivat sydämmeni aivan heltymään.
"Te tulette joka päivä kauniimmaksi, neiti Roosa", sanoi vanha leikkikäs lääkäri, ja samaa ajatteli kreivikin, vaikka hän ei sitä sanonut, ja samaa arveli isäkin, seuraten häntä aina katseillaan, mihin hyvänsä hän huoneessa liikkui. Vaan kaunein oli hän aina pitäessään "lastansa" sylissään.
Kristolla oli nyt hywä tilaisuus neuwoa ja kaswattaa lastansa, kun työ oli sitä laatua, että hänen täytyi olla aina kotona. Melkeinpä hän piti onnena tuon suuren, wasta kohdanneen onnettomuuden, joka juuri oli hänen siihen tilaan saattanut, että hän sai aina olla lapsensa luona, neuwomassa, ohjaamassa ja rakastamassa häntä.
"Niin oikein, kummi; ja koska Olivier naapuri-parka usein eläissäänkin luuli ystäviä vainooviksi vihollisiksi, eipä ole syytä luulla, hänen älynsä nyt tulleen terävämmäksi". Sen enempää ei Dwining saattanut kuulla puheesta, sillä hänen täytyi nyt astua ylös jonkunlaiseen vinttikammariin, missä Marketta istui leskivuoteellaan, likistäen lastansa vasten rintaansa.
Kyynelsilmissä tunnusti hän kuinka suuren armon Jumala oli häntä kohtaan osoittanut ja kuinka hän ei ollut woinut kowasuista lastansa muutoin wetää parannukseen kuin ihmeitten, kauhujen ja ukonnuolten kautta.
Päivän Sana
Muut Etsivät