Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 12. kesäkuuta 2025
Sillä kun murhe ja puute lyövät sinua kasvoihin kylmällä kädellänsä, lakastuvat posken ruusut ja silmän hehku sammuu ikipäiviksi. Hän istui kumarruksissa pienen sängyn yli, joka oli muutettu akkunan eteen auringon paisteesen.
Kumpi meistä oli itsepäinen? Hän se oli. Minun oli syytä mennä katsomaan lasta, oliko hän pahoinkin loukkaantunut mutta Aksel jäi maantielle vain pelkästä oikullisuudesta. Sellainenko onkin hänen rakkautensa?» Näin hän tuumaili kävellessään suutarinlesken asunnolle, jonne hän jo ennätti. Hän meni sisälle ja näki Helyn, joka istui tuolilla ja hautoi kylmällä rievulla Maurin kasvoja.
Hän oli ollut työssä niinkuin kaikki muutkin, mutta hänen voimansa eivät riittäneet; hän oli vaipunut sirppi kädessä sängelle ja muut olivat ilmeisellä kunnioituksella ja rakkaudella kantaneet hänet pehmoiselle nurmikolle, jossa koettivat kylmällä lähdevedellä virvoittaa häntä tainnoksista.
Ja silloin minun täytyi, erämaan rakkauteni ollessa tulisimmillaan, siitä erota. Mutta jos en olisi siitä eronnut, en olisi yhtynyt sinuun.... On kirkas syyspäivä kaupungissa. Istun kylmällä, keltaiseksi maalatulla koulun penkillä, edessä ruma, musta taulu ja jankkaava, ikävä opettaja.
Valeltuaan nyt kylmällä vedellä jäntevän, rasvalla peittyneen, valkean ruumiinsa ja kuivattuaan sen nukkaiseen lakanaan, hän puki yllensä puhtaat, silitetyt alusvaatteet, veti jalkaansa peilikirkkaiksi kiilloitetut kengät ja alkoi toaletin ääressä kahdella harjalla kammata pienenlaista, mustaa kiharapartaansa ja etupuolelta harvennutta tukkaansa.
Viimein hän herkesi turhasta taistelustaan, nousi ylös, jäähdytteli hehkuvia kasvojaan kylmällä vedellä ja veti sandaaliensa hihnat lujemmin kiinni, sillä hän toivoi temppelissä, jumalan läheisyydessä saavuttavansa rauhaa, jota hän täällä ei ollut löytänyt.
Helka sitävastoin ei aina ollut yhtä urhea, ja monesti, milloin luistinrata houkutteli, jäi hän kotiin kylmällä vedellä hautomaan äitinsä kipeää otsaa tahi muuten pitämään hänelle seuraa, kun hän makasi väsyneenä. Ei mikään huvi ollut hänelle niin mieluinen, kuin oleminen äidin pienenä apulaisena kodissa.
Parin päivän perästä tointui hän kuitenkin. Katajan Matti aikoi ensin kylmällä sydämellä seurata asian juoksua niihin osaa ottamatta, mutta nähtyään Lyylin ihanana lepäävän hengetönnä, puhkesi häneltäkin huokaus: "Ah! kuinka ihanaa olisi ollut nimittää sinua omaksensa tahi olla edes vapaa turmiostasi, mutta sitä kauheampaa on tietää olleensa välikappaleena, jolla kukoistava onnesi murrettiin, sinä kiilana, jolla puhdas sydämesi ai'ottiin erottaa valitustasi, mutta jota ennen se mursi ja katkasi elämäsi.
Vielä muuhunkin! Minä voisin kylmällä mielellä ... ei, älä minua pakoita siihen, Maria! KUNINGATAR. Pakoittaa, juuri sitä minä en voi. DARNLEY. Vaan sinä päivänä kun sen voit, olet sitä katuva! Ei, osoita että olet mies! Kautta Jumalan, minä olen nainen! DARNLEY. Oi, ainoastaan tuo loiste silmissä, tuo liikunto, ja minä lemmin sinua taas raivokkaasti! KUNINGATAR. Lempiä sinä osaat, Henrik!
Mutta luolan suussa seisoi vähän ällistyneenä mies, joka kohta, vaikka muuksi puettuna, oli helppo tuntea kaniiki Ragvald'iksi. "Tekisi mieleni koettaa", virkki vihoissansa asemies, miekkaansa tarttuen, "tekis' mieleni koettaa, eikö perkele käy ajaa ulos kylmällä raudalla". Kaniiki ei juuri näyttänyt pelästyneeltä, mutta hyvinkin kummastuneelta. "Kuka olette? Ettekö ole Ritari Harald'in miehiä?
Päivän Sana
Muut Etsivät