Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 6. toukokuuta 2025
Niinkuin ennen on mainittu, olivat Peltolan kyläläiset maata viljelevää ja työteliästä kansaa. Ei ollut koko kylässä yhtään isäntää, joka ei olisi itse ensimäiseksi noussut aamulla ylös ja herätellyt sitte väkensä. Kun se oli tehty, oli emännillä jo ruoka pöydällä valmiina ja isäntä meni edellä pöytään ja muu väki perässä.
Kun kyläläiset näkivät, että Kasperi oli todella elämänsä parantanut, rupesivat he häntä pitämään samassa arvossa kuin muitakin ihmisiä ja kävivät usein Lukulassa. Jonkun ajan kuluttua nai Kasperi erään ikäpuolen kunniallisen vaimo-ihmisen, sillä hänen oli mahdoton tulla yksin toimeen talouden hoidonkin tähden.
»Saat nähdä, että ne tulevat sieltä oikein miesvoimalla tänne», huomautti setä. »Tulkoot!» Valee löi nyrkkiä polveensa. Santran silmistä juoksivat taas kyynelet. »Luuletko, että meidän kyläläiset tulevat sinun puolestasi?» uteli Matti. »Pojat tulevat jok'ikinen, sen tiedän varmaan.
Vanhan tavan mukaan hajaantui nyt muukin joukko, eivätkä kyläläiset olleet usein niin iloisina kotiinsa palanneet kuin sinä iltana, sillä Matti, josta kaikki paljon pitivät, oli silloin saanut suurimman ihmiselle mahdollisen voiton, voittaessaan itsensä. Kotiin tultuaan rupesi Matti ruoatta levolle, vaan hänen kerran liikkeelle joutunut mielensä ei niin pian voinut tyyntyä.
He antoivat köyhälle väelle työtä ja maksoivat heille hyvästi palkan, ja Peltolan kyläläiset iloitsivat uudesta, uljaasta naapuristaan; mutta Jäykkälän isännällä oli heistä omat ajatuksensa, varsinkin Niemimäkelän uuden isännän viimeisen hyvästijättöpuheen tähden.
Hän uneksi sitä onnellista päivää, jolloin hän palajaa syntymäseudulleen ja pyytää Aloisaa omakseen hänen vanhemmiltansa, jotka nyt eivät enää aja häntä tyköänsä, vaan ottavat vastaan kunnioituksella. Hän mietti kuinka kyläläiset tunkeuvat hänen ympärillensä ja kuiskuttavat toinen toisellensa: "Katsokaapa tuota!
Silloin itkin wuorokaudet läpeensä, yhtä itkua niin kauan, kuin wiinaherne oli pullossa, se oli itku menneestä, haaskatusta, rikollisesta elämästä. Semmoista yksinäistä, surullista mökkielämää wietin, kunnes woimani riittiwät. Kun tulin kykenemättömäksi itseäni hoitamaan, toimittiwat nämä hywät kyläläiset minut ruodulle.
»Mutta jos ukko suuttuu ja hänen tyttärensä, ylpeä Eveliina emännästä en huoli, hän on kuin nahistunut nauris, ei makea eikä karvas.» »Suuttukoon! Emme me hänen kirjoissaan ole, emme ole hänelle velkaa, kuten muut meidän kyläläiset.» »Niin, suuttukoon vain.
Eivät kyläläiset kutsuneet Niemimäkeläisiä enään milloinkaan pitoihinsakaan, ja niin he jäivät yksinänsä viettämään suurehkoa ja itsepintaista elämäänsä, hautoen siellä itsekkäitä mielipiteitänsä, kuinka muka muut kyläläiset ovat köyhiä ja pahoja ja vieläpä hävyttömiäkin, kun kehtaavat heitä ylönkatsoa ja vieläpä vastustaakin.
Nuoret »junkkarit» pitivätkin kunnianansa, kun Vennu heitä kuritti; tuo jykevä kämmen ei ilennytkään koskea kelvottomiin! Vennusta juoruttiin, kuten jo sanottiin, että hän suojelee varkaita ja varasten tavaraa. Sen sijaan kyläläiset ja naapurit kehuivat Vennua mitä oivallisimmaksi kylänmieheksi.
Päivän Sana
Muut Etsivät