United States or Turks and Caicos Islands ? Vote for the TOP Country of the Week !
Korpia, soita, vaarain rinteitä, metsäjärvien ja lampien poikki viiletteli karhu, poistuen yhä enemmän lähtösijaltaan. Päivä oli jo aikoja sitten noussut ja oli aamusta varhaisesta puolilleen kulunut, kun haukku, joka pitkän aikaa oli vaarojen takana kuulumattomissa ollut, vihdoinkin alkoi kampeutua takaisin päin.
Pakenen tiepaikkoja, vältän toisten aukomia valtalatuja, ja vasta kun yksin olen kuulumattomissa kaupunkirähinän, hiljennän vauhdin ja harppaan harvakseen, pitkillä luikumilla, ja lasken irti mietteet vapaasti vaeltamaan. Ne vaihtelevat jo vilkkaammin, kepeämmin kimmahtavat laidasta toiseen. Ne sulavat ja pehmenevät samoin kuin ruumiskin.
Yhtäkkiä huomasin pitäväni kiinni jostain pyöreästä puusta, joka auttoi minua jonkun verran, ja samassa olin tyynessä vedessä ja aloin saada tajuntani takaisin. Puu, josta olin saanut kiinni, oli vara-raaka. Kauhistuin huomatessani kuinka kauas prikistä olin ajautunut. Koetin huutaakin; mutta se oli selvästi jo äänen kuulumattomissa.
Onko huomenna, ehkä jo ennen iltaa, kaikki toisin? On yhä enemmän, niinkuin tämä kaikki olisi vain haavetta. Todellinen maailma on siellä jossakin näkymättömissä, kuulumattomissa syvyyksissä, suuren sumumeren pohjassa, jossa meressä tämä vuorisaari ui niinkuin Islanti valtameressä, Atlantin ja Jäämeren vaiheilla.
»Seis, jos pidät hengestäsi lukua», kuiskutti Dalgetty, kopaten hänet kiinni. »Meidän pitää, jos mahdollista, olla kuulumattomissa. Pankaamme sentähden tämä ovi lukkoon, että he luulisivat Mac Callum Moren tahtovan olla yksinään. Ja nyt annas kun katselen missä tuo salakäytävä olisi.»
Mutta Olavi olisi kuitenkin niin haikeasti halunnut kiertää käsivartensa hänen ympärilleen, kietoa toisen hänen kaulaansa, vetää tuon pään povelleen, painaa hänet viereensä rinnalleen, suudella tulisimmalla suutelollaan hänen otsaansa, poskiaan ja huuliaan ... täällä yksinäisessä metsäladossa, kaiken maailman kuulumattomissa... Elli katsahti taakseen.
En saattanut uskoa ihmisiä niin raaoiksi, vaan juoksin pitkin rantaa kiveltä kivelle huudellen heille surkealla äänellä. Sittenkin kun venhe oli jo ääneni kuulumattomissa, huusin ja huiskutin yhä heille. Ja kun venhe katosi kokonaan näkyvistäni, luulin sydämeni halkeavan. Koko tänä kärsimysten aikana en itkenyt kuin kahdesti.