Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. kesäkuuta 2025
Hänestä oli mieluista tuo hiljaisuus puiden alla, joiden lehvät muodostivat katoksen polun ylitse. Kun metsä sitten harveni, niin lepäsi tuo pieni lampi täällä tummana ja hiljaisena, ja surunvoittoinen väre levisi sen ylitse, mikä on omituista maamme tuhansille pienille, kätkössä oleville sisäjärville. Hänen oma kotiseutunsa oli vesirikas, ja kentiesi juuri se tekikin tämän paikan mieluisaksi.
Jonas Lie eli näet koko nuoruutensa ajan, kuten hän itse sanoo, lumottuna pohjoisen kotiseutunsa herättämiin salaperäisiin, ristiriitaisiin mielikuvituksiin.
Heitä katsellen puhui kenraali enemmän itsekseen kuin minulle: »Uusmaalaiset ovat saaneet jo jättää kotiseutunsa. Jumala yksin tietää, saavatko hämäläisetkin tehdä samoin. Ja sitten on pohjalaisten vuoro! Ja tämä kaikki yhden kelvottoman ihmisen laiminlyöntien takia.»
Kello oli kahdeksan tienoilla aamulla, ja aurinko alkoi jo hellittää polttavammin, kun Boleslav metsäseudun lävitse päästyään näki kotiseutunsa edessään. Kymmeneen vuoteen ei hän ollut astunut jalkaansa sen maaperälle.
Tämä tyttö, hänen harvinainen ihanuutensa ja runollinen luonteensa, hän kuin alinomaa hyräillen kaukaisen kotiseutunsa kansanlauluja sekä toimitti iloisesti ja ahkerasti askareensa, saavutti kokonaan hienotunteisen, sivistyneen emäntänsä mieltymyksen.
Kotona hän oli siisti ja tottelevainen ja sai kunnian muuttaa koirakamarista isäntänsä pöydän alle nukkumaan. Häntä hoidettiin kuin silmäterää, hänellä oli eri ruokansa, hänet kutsuttiin vieraita tervehtimään, herrat silittivät hänen selkäänsä, ja naiset suutelivat hänen korviaan. Mutta ei ollut Hektorin maine pysähtyvä hänen kotiseutunsa ahtaaseen piiriin.
Kaksitoistavuotiaana jätti Boleslav kotiseutunsa, kun hänen äitinsä sukulaiset, jotka kuuluivat vanhaan preussilaiseen aateliin, olivat tarjoutuneet hänen kasvatustaan valvomaan. Isä kai oli iloinen hänestä päästessään, sillä hänen elintapansa puolisonsa kuoltua eivät juuri olleet omiaan lapsen viisaiden, kysyväin silmien katseltaviksi.
Ulkopuolella odottavat sotamiehet pistivät lakkinsa pistimiensä neniin, vaatien isolla äänellä taistelua, ja talonpojat lisäsivät siihen, että jos heidän kotiseutunsa nyt jätettäisiin vihollisen hävitettäväksi, he miehissä luopuisivat tästä katalasta armeijasta, joka ei osannut muuta kuin paeta vaaraa.
Pitkään nukkui Jeriko korkealla Eräkkälän kalliolla ja uneksi äitivainajastaan. Viimein tahtoi äiti lähteä pois. Poika, estääkseen lähtöä, tarttui häneen sylin kiinni. Käsiin tuntui niin kovalta ja poika heräsi. Hetkisen hieroi hän silmiään ja ihmeissään katseli paikkaa, jossa hän oli, eikä alussa muistanut, miten hän sinne oli joutunut. Viimein muisti hän kaikki: pakonsa, Karja-Annin, tuon yön omituisen kauneuden ja lempeän valon, jossa valossa kotiseutunsa oli niin kauniilta näyttänyt.
Willen silmät olivat luodut akuttimeen, jota Jessie piti syrjään vedettynä, ja kauhistavainen Tom, joka oli ollut kotiseutunsa kammona, kumartui hymysuin kehdon yli, laski vihdoin ison kätensä hiljaa ja varovasti päänalukselle, jotta ei nukkuva lapsi heräisi, ja hänen huulensa liikkuivat; epäilemättä hän lausui siunauksen; sitten hänkin meni pöydän luo ja istui, mutta Jessie vei kehdon yläkerrokseen.
Päivän Sana
Muut Etsivät