Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025
Kaulassani oli kultaketjuun kiinnitettynä pieni kotelo, sisältäen Edit Bartlettin kuvan. Se oli ollut rinnallani koko pitkän uneni ajan. Irroitin ketjun, avasin kotelon ja annoin sen seuralaiselleni. Hän otti sen käteensä syvästi liikutettuna, katseli kauan noita suloisia kasvoja ja painoi ne vihdoin huulilleen.
Vaan huomasihan se ja tuli suoraan kohti, paperossi huolettomasti suupielessä. Kotelon veti hän vielä palttoonsa pikkutaskusta ja tarjosi siitä tupakan ystävälleenkin. Ei kiitoksia. Mitä, etkö polta? En minä nyt. Mitä, oletko jättänyt ? Luuletko sinä, etten minä voisi, jos tahtoisin? Voisit kai... Se sanottiin vähän ivansekaisesti ääntä venyttämällä, eikä maisteri puhunut siihen mitään.
Eno kertoi suuren ulkolaisen laivan lähteneen varhain aamulla satamasta. Tuon kuultuaan valtasi äidin kauhea epäilys, joka jo ennen oli pyrkinyt voittamaan häntä. Hän juoksi kotiin ja etsi isän kamarista eikö siellä johonkin olisi merkkiä jäänyt. Aivan vaistomaisesti tuli hän aukaisseeksi myös pienen kotelon, joka oli laatikossa.
Veteen tultuaan ne tarttuvat kiviin tai vesikasveihin ja kehittyvät siinä toukiksi, jotka pian kyhäävät ympärilleen kotelon kivistä, raakuista, hietamuruista, kasvijätteistä ja sen semmoisista, jotka ne käärivät ympärilleen silkinhienoilla kuiduilla.
*Kroll*. Voitteko ajatella, että minun omat lapseni . Suoraan sanoen, Laurits on tuon kouluvehkeilyksen esimies. Ja Hilda on ommellut punaisen kotelon «Välkyttäjän» kätköpaikaksi. *Rosmer*. Sitä en olisi koskaan unissanikaan osannut ajatella, että sinun luonasi, omassa kodissasi *Kroll*. Et niin, kuka sellaista voisi uneksiakkaan?
Minä olen kokenut sitä niin monta kertaa, sen tervehdyksen voit kertoa hänelle, Thinka!" "Mutta minkätähden Inger-Johanna senlaista kirjottaa", kysyi äiti totisena. "No, no, ei minkään tähden muutoin vaan". Thinka oli edellisenä päivänä saanut erityisen kirjeen vanhempien kotelon sisässä, sisarilla oli vähän neuvottelemista äidin syntymäpäivän johdosta.
Helvettiin kaikki kirjeet! Ei kuitenkaan tämä, sanoi edellinen, ja otti esiin ruusunpunaisen kotelon; olisi synti lähettää tämä kirjelmä sellaiseen paikkaan. Kirjelmä!...Keneltä? kysyi kreivi, arasti vilkaisten siihen. Keneltäkö?... Mistä minä sen tiedän, teidän armonne? virkkoi metsästäjä. Kuka on sen jättänyt? Muuan pieni tyttö, teidän armonne, vastasi metsästäjä hymyillen veitikkamaisesti.
Kirjettä seurasi wähäinen suljettu mytty ja kun sen awasin, sisälsi se pienen kotelon. Minä wiskasin sekä kirjeen että kotelon kaappini salalaatikkoon, sillä se kaappi oli ainoa erikoinen omaisuuteni. Kätkemiseni tein sentähden, ett'ei minulla ollut aikaa niitä polttaa, sillä en olisi suonut kenenkään näkewän niitä. Ja jopa olikin aika kiire, sillä askelia kuului ja Wendla astui sisään.
Ja vastas rakkaus, mi asui siinä: »Jumalan valkeus mun yltä valaa ja läpitunkee kotelon, miss' olen. Ajuuni omaan yhtyneenä voima sen kohottaa mun niin, ma että näen Ylimmän Olennon, jok' on sen lähde. Säteilemäni riemu siitä johtuu; mikäli kirkastuu näät sielun-silmäin, sikäli loistan Luojan rakkautta.
Päivän Sana
Muut Etsivät