United States or Jordan ? Vote for the TOP Country of the Week !
"Niin, naurakaa vaan, te", ajatteli Kyösti, raivoissaan pujoten nyrkkiänsä ja purren hampaitansa, "mutta lopussa kiitos seisoo, oli vaarin tapana sanoa ja niin minäkin sanon". Näin sanoen hapuili hän taasen akkunalle. Kasvonsa koskivat kylmään, jäätyneesen ruutuun, ja ajatellessaan vanhan isonisänsä tilaa, ei hän saattanut pidättää kahta kuumaa kyyneltä, jotka tipahtivat hänen silmistään.
Aslakin veri kuohui, sanat koskivat syvästi häneen, kaikki vanhat muistot nousivat käskeväisinä esiin. Hän huokasi, sydämmessä viha poltti, mutta Liv seisoi vielä häntä katsomassa kirkkaine silmineen.
Näin puhuttuaan hän vihelsi kovaan ja kutsui sisään Olivier'in, joka samalla oli kamaripalvelijana ja parranajajana, ja joka muutenkin toimitti kaikki ne palvelukset, mitkä suorastaan koskivat kuninkaan persoonaa. Hänen kanssansa tuli kaksi vanhaa miestä, jotka yksin pitivät huolta tarjoamisesta näissä kuninkaallisissa pidoissa.
Näillä käynneillänsä keskusteli hän usein pitkät ajat kapteenin kanssa sekä onnistui saavuttamaan siihen määrään hänen luottamuksensa, että kapteeni hänelle ilmoitti kaikki sydämensä salaisuudet sekä pyysi hänen neuvoaan asioissa, jotka koskivat näitä. Etempänä saamme nähdä, että Jakobsson'in suurempi kokemus tosiaankin oli kapteenille suureksi hyödyksi.
Välinpitämättöminä he kuuntelivat vesipisaroiden tipahtelemista katosta maahan, ja jos heidän jalkansa koskivat siellä täällä valkoisiin, puoleksi maatuneihin ihmisluihin, he potkaisivat ne tieltään välinpitämättömän näköisinä.
Muutamat näistä saduista koskivat juuri sitä vuorta, jonka kukkulalla he istuivat, ja joka on mainio pesäpaikka aaveilla ja tontuilla. Eräs vanha nainen kuvaili hyvin laveasti sitä palatsia vuoressa, jossa, tarun mukaan, Boabdil ja koko hänen Maurilainen hoviväkensä ovat tenhottuina.
Vankilan päällystö ei tahtonut alussa moisia kestejämme sallia, mutta sittemmin ei ollut siitä sen enempää välittävänään. Vartijat olivat kumminkin edelleenkin valppaina ja tähystyspaikoiltaan pitivät toimiamme silmällä. Useasti juttelimme klubissamme asioista, jotka lähemmin meitä koskivat, muistelimme ruokalakkojamme, Pähkinälinnassa tuonentuville muuttaneita tovereitamme.
Hän näkyi mieluummin haluavan, että puhuin Edit Bartlettista, kuin hänestä itsestään, ja hän tahtoi, että kerroin hänelle, kuinka olin rakastanut ensimäistä Editiä, mutta ei sitä, kuinka rakastin häntä. Ja hän palkitsi hellät sanani, jotka koskivat toista naista, kyynelillä, suloisella hymyllä ja kädenpuristuksilla.
Ainoa, joka heitä huoletti, se oli pieni Yrjö; ja usein kun lapsi nukkui uinuen vuoteellansa, istuivat vanhukset hänen vieressään ja huokasivat: "mitenhän käynee tuolle lapsi raukalle sitten kun me kuolemme pois, kuka opettaa hänelle jumalanpelkoa ja ahkeruutta?" Nämä kysymykset koskivat heihin kovasti, sillä tässä ei ollut tuota lohdutusta: "me tulemme pian jäljessä."
Erityisiä säännöksiä, jotka koskivat vain suomalaisia, ei aikakirjoissa huomaa; näyttää kuin heidät olisi unohdettu, ja arvatenkaan ei siihen aikaan tapahtunut suomalaisten maahanmuuttoa ainakaan suuressa määrin, tuskinpa ollenkaan. Yhdessä suhteessa heidät oli kokonaan unohdettu: kristinopin opettamisessa.