Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 7. heinäkuuta 2025
Hänen syyttäjänsä oli Jolsan Matti. Hänen tuomarinsa ja kurittajansa kapteeni Konrad Kornman. Toistakymmentä vuotta oli kulunut siitä päivästä, jona tämä tapahtui; Lauri Varpunen oli tämän ajan kuluessa voittanut jälleen yleisen luottamuksen ja arvon; puhe hänen rikoksestaan ja rangaistuksestaan oli hiljennyt; sitä ei muistanut enää kukaan muu kuin yksi ainoa. Ja tämä ainoa oli Lauri itse.
Siellä sai hän yksinäisyydessä haaveilla. Näin oli alituisessa hommassa päivä kulunut. Vieraat voisivat tulla milloin tahansa. Sali ylikerrassa oli siivottu. Keskellä lattiaa seisoi pöytä juhla-ateriaa varten. Rouva Kornman kulki huoneesta huoneesen. Hän näytti jotenkin levottomalta. Se ei juuri aivan kumma ollut; ensimäiset suurimmat pidothan olivat tänään pidettävät Rytilässä.
"Mutta se onnistuu, se on varma asia; Kornman on ollut tuollaisissa ennenkin. Se on meidän välillämme sanottu" lisäsi hän arasti. "Se tietty!" vastasi Antero. Mutta itsessänsä ajatteli hän: "Hyvä on tietää"... Ja hän olisi epäilemättä koettanut saada ukkoa tätä kertomaan, ellei samalla joku olisi tullut puotiin. Naapuri-perheet. Pappilassa kuluivat päivät hiljoilleen eteenpäin.
Vaikea on sanoa, mitä kapteeni Kornman ajatteli, kun näki entisen liittolaisensa tässä tilassa? Mitä tarkoittikaan tuo silmäilys, jolla murhaaja häntä silmäili. Olipa siinä jotakin, jota taidettiin näin selittää: "Nyt minä olen kiini. Minulla on edessäni kuoleman tuomio; luuletko, että minä pidän salassa sinun työsi, sinun, jonka tähden minä nyt olen tässä tilassa?"
Tämä ajatus, aina kuta lähemmäksi hän tuli, sai aineellisemman muodon, ja kun vihdoin vene puski rantaan, puhkesi se sanoihin: "Silmäily ei haittaa", jonka ohessa kummallinen valo lensi hänen silmästään, mikä, jos sen ken olisi nähnyt, olisi sanonut: "Jahka sopisi nyt jo?" Matti oli siis päättänyt näkevin silmin tarttua siihen koukkuun, minkä kapteeni Kornman oli hänelle syötiksi pannut.
Hänen jälkensä näkyivät tomussa ja näitä jälkiä oli nimismies huomannut jo rappusilla. Matti oli ollut avojaloin. Arkun luokse, missä Matti makasi, pysähtyivät askeleet. Matti tunsi nyt, että hän oli hukassa. Ja tämä tuntonsa ei häntä pettänyt. Siinä seisoi arkun vieressä nimismies ja kapteeni Kornman sekä vielä kaksi talon trengeistä, kun arkku avattiin. Siinä makasi mies!
Hän tiesi itsessään että hän tiesi enemmän kapteenista kuin kukaan muu, vaikka ei hän voinut toteen näyttää näitä tietojaan. Se silmäily, jolla kapteeni oli patroni Kaarle Kornman vainaan pientä poikaa silmäillyt yöllä, jona läksivät kuolevaisen kamarista, se silmäily muistui usein provastin mieleen ja se sanoi hänelle sanoja paremmin, mitä kapteenin sydämmessä liikkui.
Mutta omaksensa päästyään, teki hän, mitä ikänä taisi, välttääksensä samankaltaista vahinkoa, jota isäntänsä muinoin hänen kauttansa oli kärsinyt. Miten hän tässä onnistui, saamme vasta nähdä. Kapteeni Kornman oli kauan kulettanut milloin mitäkin kauppiaan laivoista.
Hänen oli mahdotoin aavistaakaan, min verran yötä oli kulunut. "Samapa se", mutisi hän, kun, vedettyänsä venettään rannalle, alkoi hiljakseen kulkea käytävää Rytilän hoviin. Täällä oli asema melkein samallainen, kun kapteenia siinä nähdessämme. Hovin isäntä, patroni Kaarle Kornman makasi kuumeellisessa unessa. Paikalla, missä vasta Konrad oli istunut, istui nyt vanhan-puolinen eukko.
Samana päivänä, jolloin pieni Kaarle haudattiin äiti- ja isä-vainajansa viereen, muutti kapteeni Konrad Kornman isäntänä perittyyn kartanoonsa. Siitä inhosta, millä häntä katseltiin, siitä nurinasta, mitä kuului hänen ympärillänsä, ei hän ollut millänsäkään. Tämä epäluulo oli hinta, jolla hän oli ostanut Rytilän maan. Epäluulo ei tapa.
Päivän Sana
Muut Etsivät