Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 18. heinäkuuta 2025
Kirstin syksyisiä vakoja alkoi siellä täällä näkyä alenevan lumen alta tummina ja höyryävinä. Ensimäiseksi sulivat mökin edustalla lastukko ja navetan edustalta ruuhkakasa, nämä kun väkevästi kokosivat lämpöä. Ja niille opasti ylpeä kukko kaivelevan naisväkensä kuin maailmaa vallottamaan.
Mutta sinä et sano minulle yhtään ystävällistä sanaa; sinä olet vihainen, sinä olet paha tänään. Sinä et enää huoli minusta niinkuin ennen... Minusta ei maksa vaivaa puhua! Nuori herra, joka on ollut niin kauan Tukholmassa, joka on ollut kuningatar Kirstin paasina ja kuninkaan hovipoikanakin ... hänkö nyt välittäisi näin tavallisesta tytöstä kuin minä ... sitä en ikinä usko.
Ei kulunut kun monias tunti heidän kylille saavuttuaan, ennenkuin kylällä kaikki tiesivät Kirstin mökissä olevan kotihaltijoita, jotka saattoivat ruveta vaikka minkä muotoisiksi, miten milloinkin halusivat, karhuksi, pantteriksi, sudeksi tai villiintyneeksi uroshirveksi karkottaakseen pois matkamiehiä, jotka sattuivat harhautumaan siihen kirottuun sydänmaahan.
Hänen korvissaan soi kuuluvasti: »...ja hänen unensa on oleva ikuinen kuin Kirstin uni...» Leena mentyään kyökkiin kiireellä notkisti polvensa toisen kerran. Jaloilleen hän pääsi ainoastaan siten, että paneutui vatsalleen ja veti avukseen muutaman tuolin, johon nojaten kohosi seisaalleen. »Minä vaikka käsivarteni katkasisin, jos saisin unen estetyksi.»
Kirstin lihan kammo oli keinotekoinen, Mirandan sen sijaan vaistomainen. Mutta kala, kalan laita oli kummankin mielestä aivan toinen. Ei edes Mirandalla, joka oli niin täynnään myötätuntoa ja käsitystä, ollut minkäänlaista toverillisuuden tunnetta näitä kylmäverisiä, limaisia iljettäviä esineitä kohtaan.
Pelon tunne sydämessään Kirsti kuunteli hänen puhettaan, mutta ei yrittänytkään vastustaa niin luonnollista asiaa. Ja kun se lotiseva postivaunu saapui kylään seuraavan kerran, niin mies lähti pois ja kylä oli hänen lähdettyään Kirstin mielestä pimeä. Mutta hän ei palannut takaisin milloinkaan.
Ooh, miten se oli hänen vaimonsa näköinen! »Kuollut!» Lehtori painoi päänsä lattiaan. Siinä hän makasi Kirstin kuolinhuoneen edustalla, kirje ja Veli Erkki taskussa, ja itki. Lehtorin rouva oli karkottunut kamaristaan niin, että joululahjatyönsäkin muualla teki. Leena kun kävi siellä jokapäiväistä siivousta pitämässä, itki tuhersi.
Työnsä äärestä Kirsti väliin tähysteli äitiä, joka makasi siellä liikkumattomana, äänettömänä, mutta niin pelottavan kalpeana. Kirstin sydäntä kouristi pahasti. Noin heikon näköinen ei äiti ollut hänen mielestään milloinkaan ennen ollut. Mutta kenties hän aamulla taas on entisellään, lohdutteli hän itseään, jahka hän saisi hyvin nukkua yönsä.
Kirstin vielä painaessa punaliinaista päätään lypsettävän kylkeä vastaan ja Mirandan juuri ruvetessa pingoittamaan ulos lihavaa loppumaitoa läkkituoppiin, Taavi oli saanut urakkansa suoritetuksi. Hänen kiulunsa johon hän oli lypsänyt loppumaiden muun maidon sekaan, vaahtosi kermaisena reunoja myöden täynnään. Taavi nousi seisomaan ja kehaisi itseään.
Sydäntä kouristava oli se juttu, jonka Miranda sinä iltana kertoi äidilleen, sillä aikaa kun mustan ja valkoisen kirjavaa lehmää lypsettiin ja Mikko vasikka sai illallismaitonsa ja ruohoteensä. Se teki syvän vaikutuksen Kirstin nopeaan ja suvaitsevaan mieleen. Hän paikalla oivalsi, kuinka suurenarvoinen Mirandalle oli Kroofin kaltaisen suosio.
Päivän Sana
Muut Etsivät