United States or Malta ? Vote for the TOP Country of the Week !
Miksikäs ei semmoiselle tuttavalleen sydäntänsä avaisi ja asioitansa kertoisi! Ja niinpä siis Kinturi ensi kerran poikkesi leikillisyydestä ja ratkesi puhumaan pimeästä tulevaisuudestansa, sillä hullusti olivat hänen asiansa ennenkin olleet, mutta nyt oli käynyt vielä hullummin: hän oli riitaantunut isännän kanssa.
Eläkä mene enää minnekään, ei pääse, siinä sitä ollaan, turkane sentään! Hän käänteli nakkia ja tirkisteli sen sisälle ja taas käänteli. Mihinkäs siitä pääsit! Et mihinkään! Niin se on, herra kauppias, ajatukset eivät tahdo antaa yöllä rauhaa; meinaan: tuppaa funderamaan liiaksi. Ja Kinturi aikoi lopullisesti jättää leikkisyyden välit. Hänen nenänvarttansa kutkutti ja silmät vettyivät.
Kinturi iski takasin ja koetti nauraa entisellä tavalla, niinkuin vaati heidän aina leikkisä välinsä, josta he eivät vielä milloinkaan olleet poikenneet. Mutta eipäs voinutkaan tällä kertaa kestää, vaan tuli totiseksi ja rupesi häpeissään niitä loukkuja muka lähempää tarkastelemaan. Ei yksikään miellyttänyt häntä. Ne paukahtavat liian kovasti, sanoi hän.
Tai hyvässä lykyssä lisäsi: »mittaappas sinä Kinturi öljyä Sareenskalle, kun tässä on niin kiiru». Semmoisina hetkinä tutut ja vieraat puodissaolijat katsoivat Kinturiin suurella kunnioituksella, jopa nuo palkkojensa vuoksi ylimieliset sahalaisetkin, otsatukkavarsat, menivät äänettömiksi ja vaipuivat turhaan arvailemaan hänen ja kauppiaan välejä.
Se hiirenloukku, jota Kinturi toi mukanaan, tuntui hänestä olevan nyt se taikakalu, joka oli vielä auttava hänet jaloilleen. Sillä ainoastaan tuo unettomuus oli ehkä syynä hänen ruumiinsa voimien heikontumiseen, joka oli häntä ensin niin pelästyttänyt. Kun hän vaan saa hiiret hävitettyä ja jälleen nukkuu yönsä, on hän tekevä työtä taas kuin karhu.
Suuresti häntä ihmetytti tämä runsas kahviaineiden tulva. Kahvia oli Kinturi tosin Marille aina kovimpinakin aikoina hommannut, vaikka itse ei kahvista juuri vähääkään välittänyt, mutta tämmöinen suuri määrä, ja vielä vehnäsiäkin, oli sentään tavatonta; ja Mari rupesi epäilemään, että se ehkä tahtoi häntä jotenkin pistellä.
Mutta samassa hiipii jo toinen ajatus: et sinä Kinturi ole enää se mikä olit nuorempana, mies, jolla oli väsymättömät voimat ja teräksinen tarmo. Viime aikoina olet tuntenut hienoa uupumusta ja levon tarvetta. Ja tämä ajatus se oli kamalin, se ajoi hikeen koko hänen ruumiinsa, se painoi hänen rintaansa, se tukki häneltä hengityksen.