Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !

Päivitetty: 30. kesäkuuta 2025


Hän rientää takaisin vuorelle ja näkee särjetyn rummun, rikki revityt Reidan vaatteet. Haltijako sen vei? Käsistä vei! Silloin löytää hän maasta kirjan, joka oli Joukon povesta pudonnut, ja tuntee sen heti Kiesuksen tietäjän taikakirjaksi. Mutta miten se on tähän tullut? Onko se ollut Joukon hallussa? Sitä vartenko se ei kaikkia vaatteitaan riisunut?

Ei ole muka taioistasi apua; Lappiin metsän riista vierii, Kontolan alavesiin veden vilja valuu. PANU Se on se vanha virsi. Sitä aina veisaavat, kun uhrata täytyy. ILPO Eivät sano Kiesuksen uhreja kysyvän. Kehuvat jo muutamat juhannusjuhlille Kontolaan lähtevänsä. PANU Sano heille, että kohta palaa riista moninkertaisena takaisin, niinkuin on aina ennenkin palannut, kun uhrit oikein toimitetaan.

Jouko lyö ja isä loihtii: Annan sulle suuret lahjat, kaikki taiat, tiedot neuvon, salaiset sanani annan, edessä ison Jumalan, pyhän vuoren viertehellä, tullos suureks tietäjäksi, mahtajaksi mainioksi. Valan vettä, viisautta päästä velhon voimallisen, kallosesta kuulun noidan, tullos vielä viisahammaks, kasvaosi kovemmaksi, ettei pystyis papin loihtu, taiat Kiesuksen tehoisi.

Mutta se on vain vielä vaara tarjona, vaara suuri se, että sinuun Reidan haltija hänen poikansa kautta kulkiessaan toi Kiesuksen väijyviä vihoja tullessaan. Se on pois peloitettava, erotettava sinusta ainiaaksi.

Jos minä teidät oman onnenne nojaan heitin, Ruotsin orjia kohta olitte, Kiesuksen kumartajia!

En luullut enää tulevasikaan ... siunatkoon sinua, että tulit ... ukon kaatamilla puilla lämmitin niinkuin käskit, ja kosken vaahdosta vesikiven päältä on vesi kerätty ... vastat ovat kolmen verotalon maalta... Lieneekö ollut pahaksi, kun Kiesuksen nimeen löylyn löin, toisen löylyn Maahisen... Enempää ei Reita kuullut.

Vaan kun vielä sallinet vaikka oma henkeni menköön! PANU Koko Kontola siitä kimppuumme kävisi, sota syttyisi. ILPO Sota siitä syntyy sittenkin! Yksin nyt tuli, tulee toiste miehineen! Eivät nyt uskaltaneet, vielä Panua pelkäsivät. Näkevät, että tulee ja menee pahin vihamiehesi eikä naarmua nahkaansa saa ... rauhan kello nyt Kiesuksen kaulassa kalkattaa, sodan torvea huomenna toitottaa.

Usein arveli Ilpotar, miten olisi ollut varattava säilyäkseen, katui sitäkin, ettei salaa Kiesuksen nimeen kastattanut ... tiesi hänen, eikö siten olisi salavihoja välttänyt. Ei Ilpotar kuolleeksi lastaan luullut. Siellä luuli elelevän toisessa maailmassa, joka oli tämän näköinen, siellä kasvoi, ja varttui.

Oliko hän poikansa kironnut? Oliko umpilukkoon kironnut? Ehkei se ollutkaan Kiesuksen hallussa? Ehkä oli oma haltijansa sitä heittänyt? Panulle tuli hätä, hätä siitä, että oli lapsensa umpilukkoon loihtinut. Nyt se ei koskaan pääse siitä irti, nyt se on kaikeksi iäkseen kirottu! Vielä kerran lähti hän etsimään ja vuorta kiertämään.

Kosto oli tulossa, kosto Reidan taposta, kosto Annikin surmasta, kosto kotohaltijan pilkasta. Vähitellen Panu kuitenkin säikähdyksestään selvisi. Tänne ne eivät häntä takaa ajaisi, täällä ei Reitakaan mitään mahtaisi, tässä kaikkien salataikain tenhoomassa paikassa eivät auttaisi kaikkien Lapin noitain luotteet, eivät pystyisi Kiesuksen miehen kovimmatkaan kirot. Panulle muistui mieleen jotakin.

Päivän Sana

anteckna

Muut Etsivät