United States or Guyana ? Vote for the TOP Country of the Week !
Parhaimmankin naisen sydän on säälimätön kilpailijansa tuskia kohtaan. Mylady aukasi kirjeen yhtä innokkaasti kuin Ketty sen hänelle toi; mutta jo ensi sanoja lukiessaan kalpeni hän, rutisti paperin kokoon, loi Ketty'yn salamoivat silmänsä ja virkkoi: Mikä kirje tämä on? Se on vastaus armollisen rouvan kirjeesen; vastasi Ketty vapisten.
Iltasella odotti mylady vielä malttamattomammin kuin edellisenä iltana. Hän uudisti käskynsä, mutta samoin kuin eilisiltana, sai hän nytkin turhaan d'Artagnan'ia odottaa. Ja taas seuraavana päivänä tuli Ketty d'Artagnan'in luokse, ei enää iloisena ja reippaana niinkuin edellisillä kerroilla, vaan päinvastoin hyvin alakuloisena.
Oh, ei! huudahti Ketty, te ette rakasta minua, te rakastatte emäntääni, sen sanoitte minulle vast'ikään. Ja estääkö se ilmoittamastasi minulle toista syytä? Toinen syy, virkkoi Ketty rohjenneena suudelmasta ja nuoren miehen silmäyksestä, toinen syy on se että jokaisella on oma rakkautensa lähimpänä.
Ketty, joka ei ollut heittänyt irti d'Artagnan'in kättä, veti häntä mukanansa ylös pimeitä kiertoportaita ja kun he olivat nousseet viisitoista porrasta, aukasi hän erään oven. Astukaa sisään, herra; täällä olemme yksin ja voimme puhua kaikessa rauhassa. Mikäs huone tämä on, kaunis lapseni? kysyi d'Artagnan. Tämä on minun huoneeni, herra; tuo ovi viepi emäntäni makuukamariin.
Hiljaa, hiljaa, menkää! sanoi Ketty; mylady'n ja minun huoneeni välillä on vaan hieno seinä, niin että kaikki kuuluu toiseen mitä toisessa puhutaan. No niin, mutta sanohan nyt kumminkin, kuinka rouva Bonacieux'in on käynyt. Tyttö parka vakuutti kiven kovaan ett'ei hän tiennyt siitä mitään, koska hänen emäntänsä ei milloinkaan ilmoittanut hänelle salaisuuksiansa muuta kuin puoliksi.
Suokoon taivas, ett'ei tuo nainen jättäisi hirveitä jälkiä sinun elämääsi. Ja silloin d'Artagnan lähti Athoksen luota, palaten kiiruumman kautta kotiinsa, jossa Ketty oli odottamassa kalpeana ja vapisevana.
Ensimäinen ajatus, joka mylady'n päähän pisti, oli että Ketty oli kielitellyt paroonille tuosta saaliinhimon herättämästä vastenmielisyydestä, jota hän tunsi lankoansa kohtaan, ja jota hän, varomattomasti kyllä, oli jolloin kulloin Ketty'n nähden osoittanut; hän muisti myöskin ne raivoisat mielenpurkaukset d'Artagnan'ia kohtaan sen johdosta että d'Artagnan oli säästänyt hänen lankonsa henkeä.
No niin, sen sijaan että surkuttelet minua, tekisit paremmin, jos auttaisit minua kostamaan emännällesi. Ja millä tavoin tahtoisitte hänelle kostaa? Minä tahtoisin valloittaa hänet ja sysätä syrjään kilpailijani. Siihen minä en koskaan rupea teitä auttamaan, herra, sanoi Ketty vilkkaasti. Ja miksikä et? kysyi d'Artagnan. Kahdesta syystä. Mitkä ne ovat?
Mitä tämä on? huudahti hän, emäntäsi kosii minua aivan kouraantuntuvalla tavalla. Ei teitä, vaan kreivi de Wardes'ia, huomautti Ketty. Aivan oikein, kreivi de Wardes'ia, piti sanomani, mutta mitäs kirjeessä vielä puhutaan, maltappas. "Varokaa itseänne, ett'en kirjoita teille neljättä kertaa, sanoakseni, että minä vihaan teitä.
Hyvä on, sanoi mylady, mene suojaasi, ja huomenna tulee sinun koettaa saada vihdoinkin vastaus siihen kirjeesen, jonka annoin sinulle. Kreivi de Wardes'inko kirjeesen? kysyi Ketty. Tietysti, kreivi de Wardes'in. Hän näyttää minusta olevan juuri vallan päinvastainen kuin tuo herra d'Artagnan-parka. Menkää, neiti, sanoi mylady, minä en suvaitse arvosteluja.