Vietnam or Thailand ? Vote for the TOP Country of the Week !
Päivitetty: 2. heinäkuuta 2025
Näinä loma-aikoina oli hän usein vieraana kenraalin perheessä ja sai niin omin silmin nähdä ja huomata kuinka Elvira vuosi vuodelta elpyi ja vaurastui, ei ainoastansa ulkonaisesti ruumiillisessa, vaan myöskin sisällisesti henkisessä suhteessa, kuinka hän kauniista herttaisesta lapsesta kasvoi nuoreksi ihanaksi neideksi.
Vanha kuvernööri vimmastui, kuultuansa vanhan kapraalin vangitsemisen ja tuon Alhambran lipulle tehdyn häväistyksen. Useita tuntia hyökäili hän kuin hullu sinne tänne Alhambran saleissa, pursusi vihaa vallinsarvella, ja hänen silmänsä purskuttivat tulta ja liekkiä kenraalin palatsille.
Hän kyseli matkastamme ja me kerroimme hänelle siitä niin vilkkaasti ja kaunistelemattomasti, että hänen, tuon ankaran kenraalin, jonka läpitunkevan katseen edessä pataljoonat vapisivat, hänen täytyi ääneensä nauraa meidän jutuillemme.
Me tulimme onnellisesti perille, ja isäni, vanhastaan tuttu kaupungissa, sai pian kyllä selon kenraalin asumuksesta ja päästettiin kohta sisään, koska hän ilmoitti itsensä vanhaksi sotamieheksi Taalainmaan rykmentistä. Kenraali katsoi häntä hetken terävästi; sitten nauroi hän ja ojensi hänelle kätensä. "Roos, minun vanha poikani, sinä elät siis vielä!" huudahti hän.
Ja sentähden tuntui hänestä pelastusarmeijaankin meneminen samalta kuin jos joku hyvin, hyvin viekas ihminen olisi hänelle sanonut: annappas kun sidon kätesi, niin pääset kokonaan vapaaksi! Kenraalin tottelemista taas tulevaisen autuuden tähden ei Hinkki voinut ottaa mitenkään edes totisen punnitsemisenkaan alaiseksi.
»Eläköön Labar!» kaikui taas sotilasriveistä saaden kenraalin silmät säkenöimään. Hänen kaunis vartalonsa näytti pitemmältä ja ylevämmältä kuin ennen, mutta kenenkään ei pitänyt huomata, mitä hän tunsi; sentähden hän muka kummastuen kysyi: »Mitähän väki riemuitsee? Ja mikä heillä lienee aiheena? Ilohuuto on niin harvinainen täällä leirissä.»
Lukijan on helppo arvata, etten suinkaan saattanut jäädä pois neuvottelusta, joka niin läheisesti koski kohtaloani. Määrättynä hetkenä olin kenraalin luona. Siellä tapasin erään kaupungin-virkamiehen, muistaakseni tullin hoitajan, lihavan punaposkisen ukon, kiiltävässä kauhtanassa.
Päivällisillä oli paitsi kotiväkeä kenraalin tytärtä miehineen ja ajutanttia, vielä: englantilainen, kullankauppias ja kaukaisesta Siperian kaupungista saapunut kuvernööri. Kaikki nämä ihmiset miellyttivät Nehljudofia.
Oliko se kuningatar Kristiinan kuva, jonka hän äsken oli saanut kuninkaalta? Ei, se oli kauniin, mustatukkaisen ja mustasilmäisen naisen, tuon ihmeen ihanan Regina von Emmeritzin kuva. Kenraalin silmät olivat kyynelistä kosteat. Niin pitkälle kuin hän muisti, ei hän ollut itkenyt kuin kerran eläessään: silloin kun hänen äitinsä Meri kuoli.
Sinne päin merkit näyttävät. Mutta kyllä hän onkin hurmaava, se Helena, ja minä tahdon kuin satujen prinssi ryöstää Helenani ja rakentaa itselleni Ilionin. Se oli viimeinen selvä ajatus; uni ja unennäöt valtasivat hänet. Hän oli näkevinään Helenan piaanon ääressä kenraalin luona. Hän lauloi, lauloi yhtä noista vienoista, kummallisista kasakkein maan lauluista.
Päivän Sana
Muut Etsivät